Miten laihduttaa 30 kiloa? Näin minä onnistuin!
Viimeaikoina olen kerryttänyt ah-niin-ihanaa hyvinvointirengasta ympärilleni. Laihduttaminen ja laihtuminen tuntuu vaikealta ja lähes mahdottomalta urakalta. Kuinka silloin löysin keinon, miten laihduttaa 30 kiloa? Mistä löysin sen kuuluisan motivaation? Mennäänpä ajassa taaksepäin!
Totaalisesta pohjamudasta löytyi selkä tavoite
Olin jo aiemminkin pudotellut painoa, välillä jopa ihan hyvällä menestyksellä. Pudotukset olivat kuitenkin hetkellisiä enkä sitoutunut laihduttamiseen kovinkaan tehokkaasti. Käänne tapahtui oikeastaan vasta sitten, kun kävin ihan totaalisesti pohjalla.
Olin onneton. Täysin kyllästynyt olotilaani. En vaan enää nähnyt muuta vaihtoehtoa, asioiden oli muututtava! Tietyllä tavalla se pohjan saavuttaminen oli se, joka lopulta johti onnistumiseen. Jossittelulle ja “Mutta kun” -ajattelulle ei vaan enää ollut tilaa. Oli jotenkin helpompaa tarttua toimeen kun olin täysin varma siitä, että haluan laihtua. Tavoitteeni oli siis kirkas. Ainoa kysymys oli, että miten onnistuisin: Miten laihduttaa 30 kiloa?
Laihduttaja hukkuu helposti informaatiotulvan alle
Miten laihduttaa 30 kiloa? Olin etukäteen selvittänyt paljon faktoja laihduttamisesta ja tiesin esimerkiksi, että tällä kertaa homma täytyisi hoitaa järkevästi ja pitkällä aikavälillä. Ennen oikeasti uskoin laihdutusvalmisteiden ja pikakuurien maagiseen tehoon enkä oikeasti ymmärtänyt, miten järkevä laihtuminen oikeasti tapahtuisi. Luin paljon tietoa ravitsemuksesta, liikunnasta ja laihtumisen henkisestä puolesta. Pysyin poissa keskustelupalstoilta, joissa neuvottiin kaikenlaista poppakonsteja.
“Skippasin kaupassa kaikki dieettivalmisteet ja suljin silmäni aina,
kun törmäsin johonkin “Näin laihdut 4 viikossa otsikkoon”.
Tietyllä tavalla siis mentaalivalmensin itseäni ja yritin pitää pääni mahdollisimman selkeänä. Laihduttamisesta on tarjolla aivan järkyttävä määrä “tietoa”, johon on helppo hukuttaa itsensä. Liika informaatio tuntuu äkkiä vellovana möykkynä niskassa ja koko homma saa liioitellut mittasuhteet: ei ihme jos laihduttaminen alkaa tuntumaan vaikealta urakalta.
Miten laihduttaa 30 kiloa – pyydä apua Personal Trainerilta
Otin tuekseni heti alkuun Personal Trainerin. Tiesin, etten voisi luottaa täysin omaan arvostelukykyyni. Olinhan monta vuotta valehdellut itselleni ja oma toimintani ajoi mut lopulta siihen pohjapisteeseen. Miksi siis nyt luottaisin itseeni? Tarvitsin ulkopuolista perspektiiviä ja ammattilaisen ohjausta. Yksi parhaimmista päätöksistäni. Vaikka olinkin tässä kohtaa jo jonkinverran valveutunut, opin huikeasti uutta hänen avullaan. Laihduttaminen on kuitenkin paljon myös ihan tietotaidosta kiinni. Kun sisäistää tiettyjä periaatteita ja ymmärtää, miksi mikäkin asia on tärkeä, on helpompi myös noudattaa niitä. Ilman tietoa homma jää helposti vain mutusteluksi ja vasemmalla kädellä vetelyksi.
Pieniä askeleita, naurettavan pieniä askeleita
Ihan alkuun lähdettiin liikkeelle pienestä. Naurettavan pienestä. Opettelin mm. juomaan vettä. Olisin mieluusti ottanut jättiläisen askelia ja halusin harpata suoraan tuloksiin. Mutta sen sijaan säädettiin pieniä tavoitteita: ihan ensimmäinen tavoite oli olla ilman herkkuja 5 päivää. Toinen tavoite oli syödä 5 kertaa päivässä. Kolmas tavoite oli 2 kilon painonpudotus. Yksi tavoite oli saada vyötärönympäryksestä 2cm pois. Koska tavoitteet oli pieniä, saavutin ne myös nopeasti. Pääsin siis aika pian kiinni siihen fiilikseen, miltä onnistuminen tuntuu.
“Jos olisi heittänyt alkutavoitteeksi 10 kilon pudotuksen,
olisin kyllästynyt ennen sen saavuttamista.”
Läheisistä sai voimaa ja inspiraatiota
Kerroin projektistani julkisesti kaikille. Ihan alkuun kukaan ei tainnut ottaa ihan tosissaan, olihan uhonnut samaa jo ennenkin. Mutta pian mua jo uskottiin. Oli paljon helpompi pysyä ruodussa, kun kaikki tiesivät projektistani. Aika pian olin tilanteessa, että esim. juhlissa mulle tarjottiin jotain kevyempiä vaihtoehtoja sen täytekakun sijaan. Kukaan muukaan ei halunnut mun epäonnistuvan ja mua tuettiin hienosti! Läheisten tuki yli yksi merkittävä tekijä onnistumisessani. Heistä sain voimaa ja uskoa silloin, kun oma meinasi loppua. Sain melkein aina lenkkiseuraa, kun pyysin. Mies ja lapset lakkasivat tuomasta karkkia ja roskaruokaa kotiin mun vuoksi. Mun takia meillä lisättiin kasviksia ruokavalioon ja luovuttiin viikonloppuherkuttelusta. Ympärille alkoi ilmestymään ihmisiä, jotka inspiroivat mua. Olen aika paljosta kiitollinen heille.
Voisit tykätä myös tästä:
Ennen ja jälkeen – Laihdutus kuvina
Vaikka tuloksia tuli, ei aina kaikki mennyt putkeen
Ensimmäiset kuukaudet sujuivat aika kaavamaisesti. Seurasin mulle tehtyä ruokavaliota ja tein niinkuin käskettiin. Tuloksia tuli ja motivaatio kasvoi. Käytäntö oli helppoa: syö vähemmän ja liiku enemmän. Ei oikeasti vaadittu mitään taikakeinoja vaan koko homma rakentui yksinkertaisien periaatteiden varaan. Ainoa mikä oli hankalaa, oli oman pään kanssa selviäminen.
Matkaan mahtui kyllä myös takapakkeja. Ensimmäisien salitreenien jälkeen oksensin vessassa. Itkin salilla muutaman kerran. Sorruin monesti. Tulin kipeäksi kesken hyvän fiiliksen ja menetin kaiken kontrollini maatessani räkäpapereiden keskellä. Ylensöin juhlapyhinä. Muutaman kerran se kuuluisa “otetaan vaan yhdet” kääntyi humalan puolelle. Skippasin treenit, koska laiskotti. Valehtelin PT:lle. Huijasin vaakaa astumalla sille vain osittain. Alamäkien kohdalla varsinkin PT oli kyllä kultaakin kalliimpi. Oli myös helpompi selvitä niistä, kun pohjalla oli jo kasa onnistumisia.
Noin puolen vuoden päästä helpotti ja noin vuodessa painoa tippui 30 kiloa
Ensimmäiset puoli vuotta kun oli takana, olin jo selvemmillä vesillä. Pystyin jo liikkumaan paremmin ja osasin jopa nauttia siitä. Moni asia oli jo muodostunut rutiiniksi, eikä enää ihan kaikkea tarvinnut väkisin ylläpitää. Se veden juominen esimerkiksi tuntui jo ihan luontevalta. Lapset eivät enää irvistäneet joka porkkanan kohdalla vaan meillä syötiin kasviksia jo ihan nätisti. Kaupassa käynti ei ollut enää koettelemus vaan osasin ostaa järkeviä asioita.
Mulla oli edelleen tavoitteita, jotka halusin saavuttaa. Jotenkin sellainen selkeä kilomäärä tuntui kuitenkin turhalta enkä enää laittanut paperille ylös mitään painotavoitteita. Ajattelin, että mennään näin kunnes paino ei enää putoa. Se mihin se sitten jää, olkoon se lopullinen tavoite. Lopulta pääsin pisteeseen, että lähtöpainosta oli tipahtanut karvaa vaille 30 kiloa.
“Lopulta pääsin pisteeseen, että lähtöpainosta
oli tipahtanut karvaa vaille 30 kiloa.”
Olin kahden kilon päässä normaalipainosta ja se oli mun mielestä ihan hyvä paikka. Aikaa laihtuminen vei oikeastaan vuoden. Rasvaa lähti ja lihaksia tuli tilalle. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni ihan hyvässä kunnossa, jaksoin juosta ja jos oikein pullisti ja katsoi oikeassa valossa, saattoi erottaa hauislihaksen ääriviivat.
Mites nyt? Miksi laihduttaminen tuntuu taas vaikealta ajatukselta?
Entäs sitten nyt? Ihan ei ole tuo 30 kiloa pysynyt poissa vaan painoa on tullut takaisin. Liikaakin. Mietin, miksi en saa itsestäni irti sitä samaa energiaa ja motivaatiota kuin tuolloin? Miksi en pääse kiinni siihen samaan flowhun? Mä tiedän, että pystyn laihtumaan. Olenhan sen tehnyt ennenkin. Siltikään en saa itseäni alkuun.
Kyse on varmaan pitkälti siitä, että en halua sitä tarpeeksi. Vaikka olenkin lihonut, en ole silti niin pohjamudissa kuin tuolloin. Lisäksi puuttuu se tietynlainen uutuudenviehätys, en enää saa samanlaisia kiksejä esim. salitreenistä kun sitä on nyt takana useampi vuosi. Mun tavoitteet ei myöskään ole kovinkaan selkeät ja ne vaihtelee vähän joka päivä. En osaa sitoutua niihin tarpeeksi. Ehkä nyt yritän laihtua enemmänkin koska mun pitäisi, ennen laihdutin koska halusin. Siinä on aika iso ero. Olen myöskin sotkenut päätäni liiallisella huuhaa-tiedolla ja sortunut taas kaikenlaisiin laihduttamisen salaliittoteorioihin. Olen googlannut kaikenlaiset aineenvaihdutasairaudet ja uskotellut itselleni, että jokin korkeampi voima estää mua laihtumasta. Vaikka edelleen resepti olisi se sama: yksinkertaisia ja pieniä juttuja pitkällä aikavälillä. Niillä se 30 kiloa lähti aiemminkin, ja samalla tavalla se lähtisi nytkin. Vaikka kuinka haluaisin, ei ole oikotietä tässä välillä kukaan keksinyt.
Edellinen juttu:
Kerran lihava, aina lihava
*****
Seuraa blogia
Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen
Mulla ihan sama juttu. Laihdutin neljännen lapsen jälkeen yli 40 kg ja kilot lähti ihan helposti. Nyt parin viime vuoden aikana kiloja on tullut takaisin noin 20 kg eikä tunnu lähtevän millään. Ja sitten taas motivaatio katoaa, ei tästä tuu mitään. Ja näin vanhemmiten (oon 45) aineenvaihdunta hidastuu ja ja …
Niinhän se taitaa olla, että toinen kierros on vaikeampi. Eikä tosiaan aineenvaihduntakaan vanhemmiten vilkastu, hitusen epäreilua mun mielestä. Menee hyvä aineenvaihdunta nuorilla hukkaan, kun vasta vanhempana sitä oikeesti tarvitsisi:)
Voi Henna kun sä tajuaisit miten tyrmäävä ilmestys sä olet! Jotenkin tuntuu tuhlaukselta, että käytät niin paljon aikaa pohtien syömisiäsi. Toivottavasti et loukkaannu jos totean, että 106-kiloisena näytit siltä, että jotain tarttis tehdä. Juuri tällä hetkellä vartalostasi kuitenkin näkee, että liikuntaa on harrastettu ja alle satakiloisena kasvojesi kaunis luusto pääsee hienosti esiin. Silmäsi ovat ne samat tuikkivat koosta riippumatta.
Painonhallintablogin pitäminen saa jatkuvasti ajattelemaan painoa. Silloin kun on hyvä kausi, kuvia ja tuloksia on varmasti mukava esitellä. Huonommalla kaudella blogi ja jatkuva laihdutusteeman ylläpito kääntyy melko varmasti sinua vastaan. En kirjoita tätä siksi, että itse olisin joku malliesimerkki. Päinvastoin huomaan, että hankittuani nyt syksyllä pt:n on oma painonhallintani mennyt takapakkia. Se jatkuava seuraaminen ja raportointi eivät tee hyvää minullekaan.
Kiitän sinua rehellisen aidosta blogista! Toivottavasti me molemmat voidaan vielä joku päivä tyytyväisenä todeta jättäneemme painontarkkailun onnellisesti prioriteettilistan häntäpäähän.
En loukkaannu:) Oikeastaan ihan tykkäsin tästä kommentista.
Joskus on niin, että omaa nenää pidemmälle on vaikea nähdä. Sillon on hyvä että joku muu vähän avartaa sitä katsetta. Kiitos siis kommentistasi, laitto oikeesti miettimään asioita.
Onhan se varmaan niin, että tämän teeman ylläpitäminen esim. täällä blogissa kostautuu mulle. On aika vaikea päästää irti ajatuksista, jos niitä raahaa koko ajan mukanaan. Oot siis ihan oikeessa siinä, että pitäisi vähän miettiä onko tämä teema mulle eduksi.
Ja kiitos kauniista sanoista! Toivotaan tosiaan molemmille erilaisia prioriteetteja tulevaisuuteen, ehkä se vielä jonain päivänä toteutuukin. Tsemppiä meille molemmille!