Miksi laihdutetut kilot tulivat takaisin? Älä tee samoja virheitä kun minä

Näin uuden vuoden ja uuden elämäntapayrityksen alussa on hyvä palata vähän ajassa taaksepäin ja miettiä, mikä meni pieleen viime kerralla? Miksi paino pääsi nousemaan takaisin?

Kun lähes 30 kilon laihdutusurakka tuli päätökseensä

Mun laihdutusurakka päättyi kesällä 2016. Painoa oli tipahtanut hitusen vaille 30 kiloa, olin elämäni kunnossa ja ensimmäistä kertaa normaalipainoinen sitten ala-asteen. Olin aivan intoa piukassa, täynnä motivaatiota ja fiiliksissä uudesta elämästäni.

Pikku hiljaa otin rennommin. Olin lähes vuoden laskenut grammoja, liikkunut orjallisesti ja kirjannut ruokapäiväkirjaan kaikki syömiseni. Pieni rentous kuulosti hyvältä ja toisaalta kaipasin arkeen jotain muuta sisältöä kuin laihdutus. Pysyisin kyllä ruodussa, ihan varmasti!

Salakavalasti ja vähän kerrallaan, kilot tulivat takaisin

Mutta niin vaan se lähti käsistä. Ensin söin yhen herkun, sitten jo kolmannen. Treenien intensiteetti laski ja lopulta liikuntakerratkin vähenivät. Ensimmäiset takaisintulleet kilot eivät hetkauttaneet, olin silti edelleen hyvässä kunnossa. Ja kyllähän mä muutaman kilon nopeasti tiputan!

Jotenkin salakavalasti se kuitenkin alkoi kertaantumaan. Kohta kiloja oli tullut takaisin jo viisi. Sitten seitsemän. Tartuin ensimmäisen kerran asiaan vähän hätäpäissäni ja käynnistin raivokkaan dieetin. Paino laski muutamalla kilolla ja tyytyväisenä palasin takaisin arkeeni. Pian takaisin oli tullut ne laihdutetut kilot että muutama lisäkilo.

Syksyllä 2017 treenirytmi löytyi taas, kunnes jotain tapahtui

2017 syksyllä pääsin taas paremmin rytmiin kiinni ja liikuin jopa niin paljon, että keho alkoi varottelemaan ylikunnosta. Joululoma lähestyi ja ajattelin lepääväni sitten lomalla, nyt ei kerkiä! Osallistuin tankostudion joulunäytökseen ja treenasin näytöstä varten. Sitten tapahtui jotain: olkapäästä paukahti kiertäjäkalvosin. Edessä oli kuukausien treenitauko ja mun hyvin kulkenut putkeni napsahti siihen. Jouluna alkoi mässäily ja se sitten jatkui pitkälle kevääseen. Tauko treeneistä tuntui musertavalta enkä osannut ottaa ohjelmaan mitään korvaavaa liikuntaa, kuten kävelyä. Harmitus oli niin suuri, että mielenkiinto liikkumiseen hävisi ihan kokonaan.

Paikkasin romahtanutta kuntoa pikadieeteillä

Liikunnan pariin palaaminen oli vaikeaa. Kunto oli romahtanut ja monessa asiassa jouduin aloittamaan alusta. Lihotut kilot ahdistivat. Paikkasin tilannetta erilaisilla pikaratkaisuilla kuten GFG-dieetillä, joka ei sitten lopulta pitänyt edes kahta viikkoa. Yritin pitää mieltä positiiviisena ja ajatella kehopositiivisuuden kautta. Kannustin itseäni järkeviin ratkaisuihin ja lempeään ajatusmaailmaan. Yritin pitää laihdutuksen poissa mielestä ja keskittyä tasapainoiseen arkeen.

Mun tasapainoinen arki tarkoitti kuitenkin lisää lihomista. Syksyllä 2018 olin saanut takaisin jo 15 kiloa. Sitten napsahti myös henkinen kamelin selkä ja ajauduin jonkinlaisen masennuskauteen, jolloin mikään ei tuntunut sujuvan ja ajatukset pyöri vain painon ympärillä. Sillä tiellä ollaan osittain edelleen, tosin toivon hitusen päässeeni sieltä syvimmästä rotkosta ylös.

Mitkä asiat vaikuttivat takaisinlihomiseen ja mitä tekisin toisin?

Koin tarvitsevani jonkinlaisen päätöksen laihtumiselleni. Palkitsin itseni laihtumisesta ja annoin luvan taas syödä enemmän. Voi kun olisinkin ymmärtänyt alunperin ajatella elämänmittaista projektia, sen sijaan että keskityin tiettyyn tavoitelukemaan. Kun tuo tavoite sitten oli saavutettu, katosin kaikelta ikäänkuin merkitys. Jäljelle jäi vain tyhjiö eikä mulla ollut mitään tulevaisuuden suuntaa. Olisi pitänyt asettaa joku pidemmän tähtäimen tavoite, jokin kestävämpi kuin vaakalukema. Olisi pitänyt keskittyä enemmän siihen itse matkaan, eikä tuijottaa vain sitä päätepistettä.

Laitoin liikaa treenaamisen varaan. Pysyin hoikkana, kunhan liikuin sen viisi kertaa viikossa. Mutta heti kun tuli taukoa, tulin kipeäksi tai muuten vain liikkuminen oli vähemmällä, lihoin. Olisi pitänyt panostaa enemmän ruokavalioon eikä jättää kalorinkulutusta liikunnan varaan. Jos olisin pitänyt syömisen kurissa, en olisi tarvinnut niin paljon liikuntaa enkä näinollen olisi ajanut itseäni piippuun.

Annoin lihomisen mennä päähän. Annoin sen syödä sen positiivisen ajattelun, jonka työstämiseen olin nähnyt vaivaa. Pikku hiljaa se nakersi mun itsetuntoa, laittoi mut epätoivoisiin ratkaisuihin ja istutti päähän negatiivisia ajatuksia tilalle. Syntyi stressiä, pahaa mieltä ja itsetuntokriisejä.

Tartuin tilanteeseen liian myöhään, liian vähällä tarmolla. Ne ensimmäiset kilot oli ihan fine, ne saikin tulla takaisin. Kukaan ei kuole kahteen lisäkiloon. Mutta siitä eteenpäin olisi pitänyt asialle jotain tehdä. Turhaan lykkäsin asiaa ja naiivisti kuvittelin, että ens maanantaina sitten! Ja kun se maanantai tuli, siirsin asiaa taas viikolla.

Sorruin pikadieetteihin ja laitoin itselleni liian kovia tavoitteita. Sitten kun sain aikaiseksi, tein liian isoja toimenpiteitä ja laadin itselleni liian tiukkoja tavoitteita. Halusin tuloksia nopeasti, paljon ja mahdollisimman helpolla. Lopputuloksena oli aina isompi takapakki.

Keskityin liikaa painoon. Olisi pitänyt jättää se vaaka kaappiin ja suunnata katse muihin juttuihin. Keskittyä ruokarytmiin, vedenjuomiseen ja liikkumiseen. Se vaakalukema ei koskaan ollut hyvä ja aina punnituksen jälkeen mieli oli paha. En saanut siitä mitään hyötyä irti: päinvastoin.

Klassinenhan tämä tilanne on. Niin monelle muullekin on käynyt tämä ihan sama. Nyt vaan toivon, että viisastun vahingosta ja osaan ottaa tämän yrityksen uudella tavalla. Toivoisin niin löytäväni pysyvän elämäntavan ja saavani tämän jojoilevan painon vihdoinkin johonkin tasapainoon.

*****

Seuraa blogia

Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen