Viikonloppusyöminen

Syitä mun painon takaisin hivuttautumiseen on monia mut yks ehdoton on viikonloppusyöminen. Mun viikot menee yleensä suht nätisti: on proteiinia, kasviksia, paljon vettä. Sitten tulee perjantai. Käyn ruokakaupassa ja ostan “jotain hyvää” iltapalaa. Ehkä voisi tehdä ruuaksikin jotain erityistä, pitsaa tai tacoja vaikka? Rankan viikon päätteeksi mieli tekee ehkä viinilasia, tai sinihomejuustoa. Tai pitakebabia. Huomenna sitten kuntoillaan tänään syödyt extrakalorit! Paitsi että ei kuntoilla. Käytännössä lauantai menee samalla kaavalla, jos ei nyt ihan roskaruokaa tule syötyä mutta sellaista napsimista koko ajan. Kun tekee mieli ja olen “ansainnut” vähän piparia.

Periaatteessa viikonloppusyömisessä ei ole mitään vikaa. Mutta näin kun suhde ruokaan ja omiin kiloihinsa on vähän vonksahtanut, ei se ole hyväkään juttu. Tai vähintään pitäisi opetella rajaamaan se viikonlopun vapaampi syöminen siihen yhteen iltaan, eikä venyttää mässäämistään 48 tunnin maratoniksi. Perjantain ja lauantain aikana kerkiää kuitenkin tuhoamaan koko arjen aikana tehdyn työn, joten ei ihme että paino nousee! Ja vaikka en tähän sorrukaan ihan joka viikonloppu, niin tarpeaksi usein kuitenkin.

Mikä siinä sitten on? Miksi viikonloppu poikkeaa niin arkirytmistä?

Mä miellän viikonlopun helposti ns. vapaa-ajaksi. Viikonloppu on se hetki viikosta kun mun “oikea” elämä alkaa. Perjantai-lauantai akselille tulee ladattua kauhea määrä odotuksia ja tavoitteita, kun parissa päivässä pitää ehtiä elämään koko viikon edestä. Vähän sama kun lähtisi parisuhdereissulle: sitä odottaa niin paljon ja maalailee mitä korkeampia odotuksia reissulle, että lopulta koko paketti lässähtää kun ei enää osaa vain nauttia hetkestä. Päädytään riitelemään hotellin aulaan ja toinen nukkuu yönsä autossa parkkihallissa (jep, näin on käynyt).

Ja jos joskus onnistun ottamaan viikonlopun sillai rennonpuoleisesti, ei sekään toimi: tunnen olon laiskaksi ja motivaatio laskee. Tai sitten oikeasti rentoudun – ja löysään otetta liikaa. Niin tai näin, usein maanantaina on tunne, että missä se viikonloppu oikein oli?? Kaksi päivää vapaata ja olen väsyneempi, kärttyisempi ja enemmän loman tarpeessa kuin ennen viikonloppua.

Oikea suhde viikonloppuun olisikin varmaan siinä, että oppisi ajattelemaan viikkoa 7 päiväisenä eikä 5+2 periaatteella. Arjesta pitäisi tehdä rikkaampaa ja miellyttävämpää, jolloin viikonlopulle kasaantuisi vähemmän paineita ja tarvetta rentoutumiselle ei niinkään olisi. Ehkä viikonloppusyömisen taustalla ei siis olekaan itse viikonloppu vaan turhan harmaat, kurinalaiset ja suorituskeskeiset arkipäivät.

Miten olisi, tehdäänkö ensi viikosta kokonaisuutena antoisa viikko?