Ympäröi itsesi mahtavilla tyypeillä

Tulin juuri salilta. Olkapäät hohkaavat, ranteisiin sattuu, vatsalihaksissa tuntuu jonkinlainen häiriötila ja ihan kuin selässäkin istuisi ylimääräinen apina painona. Ei se ihan niin kamalaa nyt ollut, mitä eilen vielä pelkäsin. Mutta melkein. Treenin mielekkyyttä lisäsi kuitenkin huomattavasti seura: mulla on mahtava PT!

Ollaan asian tiimoilta väännetty yhdessä nyt jo vuosia. Välillä menty kovaa eteenpäin ja välillä sitten toinen on joutunut kuuntelemaan niin tekosyitä kuin nyyhkytystäkin. Kysyin meneekö hermo muhun, kun samoista asioista jankataan edelleen. Ei mene kuulemma, hymyilikin vielä päälle:) Juteltiin paljon treenin lomassa ja toinen valoi positiivista fiilistä muhun. Treenin päälle ojensi mulle Sisu -askin, noin niinkun paikkaamaan omaa kadoksissa olevaa sisuani. Pakkasin kamppeet, istuin autoon ja istuin siinä hetken se aski kädessäni. Mietin, että mitä tässä elämässä tekisi, jos ympärillä ei olisi näitä kannattelevia ihmisiä. Niitä, jotka uskoo suhun silloinkin kun oma usko on hävinnyt. Mun tielle on osunut näitä tyyppejä muutama, ja rehellisesti voin sanoa että ilman heitä olisin huomattavasti ontompi ihminen.

Näin kun on saman ongelman kanssa paininut jo tovin, kasvaa nopeasti kynnys pyytää tukea. Varmaan vähän sama kaikissa ongelmissa, oli kyse sitten parisuhteesta, työpaikasta tai sairastamisesta. Ihan kuin yhdelle ongelmalle olisi joku kiintiö, jonka täytyttyä ongelmaa puidaan vaan omassa päässä. Mutta jos on niin onnellisessa asemassa kuin minä, niin ne ihmiset ympärillä kyllä kestävät kannatella pidempiäkin aikoja. Ehkä moni ihmissuhde voisi paremminkin, jos uskallettaisiin jakaa niin hyviä kuin huonoja asioita syvällisemmin.

Ensi kerralla kun masentaa, taidan tarttua luuriin ja pyytää lenkkiseuraa tai vaan kahvitella hyvässä seurassa. Yksin ei tarvitse kantaa kaikkia maailman murheita, onneksi!

Joskus myös tälläisille karvaisille ystäville kannattaa avautua, kuuntelevat varmasti!