Yllätyspäivä Helsingissä – maalaistollo kaupungissa
Mulla oli vakaa tarkoitus viikonlopun aikana tehdä postaus ilma-akrobatiasta. Mutta niin vaan suunnitelmat muuttuu, joskus vähän odottamattakin!
Kello taisi olla 10 lauantaiaamuna, kun ovikello soi. Pikaisesti varmistin, että jonkinlaiset housut löytyy jalasta eikä sivutissi vilku – ja menin avaamaan oven. Sisko löytyi oven takaa. Kiinnitin huomiota siskon ulkoiseen olemukseen; tukka kammattuna ja sellainen virne naamalla se siinä kiemurteli salaisuutensa kanssa.
“Sulla on 40 minuuttia aikaa pakata laukkus ja pukea vaatteet päälle. Ota mukaan fiini mekko ja meikkaamaan kerkiät myöhemmin.”
Mun ilme, kun mua viedään
Mulla meni tovi ymmärtää, että ihan oikeesti mua ollaan viemässä jonnekin. En ihan äkkiseltään muista, koska mut olisi viimeksi yllätetty niin. Itse olen ollut mukana järjestämässä useampaakin yllätystä, mutta harvemmin tilanne menee toisinpäin. Yllätävän organisoidusti suoriuduin tehtävästäni ja olin kuin olinkin valmiina määräaikaan mennessä. Jännää muuten pakata, kun ei tiedä mitä varten on pakkaamassa!
Kohta jo istuimme junassa kohti Helsinkiä. Pitäis varmaan useammin käydä isommilla kylillä, kun jo pelkästään Intercityn ravintolavaunu sai mut uusiin sfääreihin…Ja siinä viereisessä pöydässä istui Elastinen seurueineen! Mehän sit käyttäydyttiin kuten jokainen julkkishahmon näkevä maalaistollo: hihitettiin hihoihimme ja koitettiin saada Ela mukamas vahingossa mahtumaan selfien taustalle. Oli meillä myös sellainen privaattihetki, kun molemmat satuttiin siihen junan kapealle käytävälle yhtä aikaa – oon aika varma että mun oikea peukalonkärki hipaisi sitä!! Laittaisin tähän kuvan tapahtuneesta, mutta en voi kun siskolla on siinä niin tyhmä ilme.
Eiku keksin laittaa tän näin! Kattokaa ny, ihan vieressä! ?
Helsingissä sitten hypättiin taksiin ja hurautettiin hotellille Jätkäsaareen. Päätettiin heti lähteä tutkimaan isoa maailmaa ja uskaltauduttiin kävellen liikenteeseen. Käveltiin siitä rantaa pitkin ja törmättiin pitkään jonoon metallisia nimilaattoja. Mä siinä sitten äänen tuumasin, että mahtaisiko olla Itämereen hukkuneiden muistolaattoja…paljastui sitten jälkikäteen kuitenkin Horisontti -taideteokseksi, johon kerätty Itämeren suojeluun lahjoittaneiden nimiä. Mä kyllä vähän epäilinkin teoriaani siinä kohtaan, kun vastaan tuli laatta “suku X neljässä sukupolvessa”.
Forumissa sitten sushia naamariin ja vähän rahojen tuhlausta. Tiedättekö, miltä tuntuu nähdä ihmisiä! Pankkiautomaatin jonossa saattoi olla enemmän porukkaa kuin oman kylän pääkadulla koko lauantai-illan aikana. Ruuhkaa kiroavalle taksikuskillekin siinä taisin huomauttaa, että joka kylässä ei kuule tällaista luksusta ole! Tai voi meillä ruuhkaa olla; tosin sen aiheuttaa yleensä puimuri.
Meillä oli pöytävaraus Tomi Björckin Brondassa ja napaan meni mm. häränposket pikkelöityjen kirsikoiden kera ja tryffelillä maustettu mac-and-cheese. Juotiin me siinä elämäni kallein viinipullokin, eikä se alkudrinkkikään edullisimmasta päästä ollut. Mutta OMG mitä sapuskaa! Saatiin käytännössä kieriä sieltä ulos. Siskon mielestä oli jotenkin huvittavaa, kun tarjoilija kysyi haluistamme nauttia jälkiruokaa ja vastasin että “ei pysty kykeneen”. Miten niin mukana noin ei voi sanoa??
Kotimatkalla haettiin parit leivokset mukaan ja suunnattiin vielä iltauinnille hotellille. Syötiin Key lime -piirakkamme tukat märkinä siinä hotellin valkoisilla lakanoilla ja hönötettiin telkkarin Stand Up -taltioinnille. Seuraavalle päivälle jäi vielä virtaa “kevyelle” shoppailulle ja kotimatkalla bussissa saatiin ihan killeri yritysidea; matka kohti rikkauksia ja glooriaa on alkanut!
Kun kotiuduin reissusta oli kotona vastassa siisti koti. Lapset oli puhtaita ja valmiiksi väsytettyjä, tiskit koneessa ja ruokakaupassa käyty. Ilmeisesti perheellä menee suht hyvin silloinkin, kun mä en ole paikalla. Ehkä sitä vois olla useamminkin pois.
