Itsevarmuus ei katso kokoa ja ylipainoinenkin voi olla urheilullinen

Maanantaina jumpassa koin sellaisen hengellisen hetken. Tapahtui jonkinlainen maaginen ilmestyminen . Ei, se ei ollut Brad Pitt eikä Pete Parkkonen suihkussa, vaikka olisin tämänkin näyn mielelläni nähnyt. Sen sijaan näin itseni peilistä ja huomasin ajattelevani, että näytämpäs jotenkin tosi hyvältä.

Mulla ei ollut mitään erityistä päällä. Ne samat vanhat treenikuteet ja paita oli vähän siinä ja siinä, oliko se liian pieni. Tukka oli likainen ja hätäisesti vedetty poninhännälle, toisen puolen ripsivärit oli vähän poskella. Vyötärö ei ole viimeaikoina kaventunut, päinvastoin. Periaatteessa siis mulla ei olisi ollut mitään syytä nähdä sitä, mitä näin. Silti: näin peilistä kuuman treenikissan. Miksi ihmeessä?

Rasvakerroksesta huolimatta mun keho on vahva

Mä luulen, että sain pienen maistiaisen siitä, miltä tuntuu kun seksikkyys tulee sisältä päin. Tai en nyt tiedä oliko kyse seksikkyydestä, mutta sellainen “Uuu babe” fiilis kuitenkin. Tietynlainen kehollinen ja henkinen itsevarmuus. Tuo fiilis ei nyt tullut ulkoisista elementistä vaan täysin siitä, miltä sillä hetkellä tuntui ja millaiseksi itseni siinä kohtaa ajattelin. Se tuli siitä fyysisestä suorituksesta, asenteesta ja liikunnanilosta.

Tunsin, kuinka lihakset väsymättä tekivät työtään – venyivät, joustivat ja jännittyivät. Tunsin kuinka reisien isot lihakset kannattelivat painoani kyykyissä, kuinka pohkeet joustivat ja kimposivat mut korkeaan hyppyyn. Olin totaalisesti tilanteen herrana. Tunsin jokaisen soluni hengittävän juuri siinä tahdissa, minkä itse määräsin. Hallitsin kehoani, eikä kehoni minua. Se oli äärettömän hieno fiilis. Huomata, että rasvakerroksesta huolimatta mun sisällä on alkukantaista ja raakaa voimaa, jonka olen valjastanut ihan itseäni varten. Tämä pieni oivallus sai mut tuntemaan itseni mahtavaksi amazoniksi!

 

 

Voisit tykätä myös tästä teksistä:

Rakastaako lihava oikeasti itseään?

Liikunnallinen, ylipainoinen ihminen

Mä en edusta välttämättä yleistä mielikuvaa liikunnallisesta ihmisestä. Vähän joka paikasta tursuaa jotain ja kroppa on pehmeä kuin 90-luvun vesisänky. Olen ylipainoinen. Aerobisessa kunnossa olisi parantamisen varaa. Mutta silti, liikun säännöllisesti ja väitän olevani ihan ok kunnossa. Jossain asioissa olen jopa aika vahva, kuten vaikka maastavedossa.

Olen yrittänyt kääntää omia ajatuksiani kehostani positiivisemmaksi. Olen yrittänyt löytää sellaisen lempeyden ja oppia arvostamaan näitä tuloksia, jotka olen jo saanut, sen sijaan että aina haaveilisin jostain isommasta ja paremmasta. Ja kun vähän yrittää avata silmiään suuremmalle huomaa, että niitä tuloksia edelleen on, vaikka painolukema ei niihin kuulukaan.

Olen joskus aikaisemminkin kokenut tällaisen valaistumisen hetken, mutta tämä oli ensimmäinen näin ylipainoisena ihmisenä. Kyllähän siitä puhutaan, että itsevarmuus ei katso kokoa ja että ylipainoinenkin voi kokea itsensä urheilulliseksi. Liikunnallisuus ei katso rasvaprosenttia eikä liikunnasta saatava euforia oli riippuvainen vyötärön koosta.

Katoaako tämä fiilis kuin muffinssi jääkaapista?

Kirjoitin tämän tekstin jo heti maanantaina, mutta en julkaissut sitä. Pelkäsin, että tuo fiilis katoaa viikon mittaan ja sitten tuntisin itseni typeräksi. Ensin hehkuttaisin sisäistä jumalatartani ja keskiviikkona jo itkisin itsetunto-ongelmiani. Noloa. Mutta sitten sama toistui eilen joogassa: siinä alaspäin katsovassa koirassa äkkiä huomasin tuntevani itseni jotenkin hyväksi. Ei siinä mun asennossani ollut mitään ihmeellistä tai parempaa kuin muilla, mutta se oma fiilis oli hyvä. Tunsin vahvat kädet matossa, sormet aktiivisina ja jalat voimakkaina. Siinä hetkessä tuli äkkiä sellainen hallittu olo. En haparoinut, huojunut tai tasapainoillut maksimisykkeen rajoilla. En hävennyt mitään ruumiinosaa enkä jännittänyt kauanko jaksan liikkeessä pysyä. Oli vaan sellainen tekemisen meininki. Aika siistiä. Sisäinen Alter egoni kasvoi taas hitusen vahvemmaksi.

Eihän tämä varmastikaan tarkoita sitä, että nyt olisi kaikki mun kehokriisit ja motivaatio-ongelmat selätetty. Mutta ehkä jonkinlaisia eteenpäin vieviä askeleita on otettu. Kehon toimivuus, jaksaminen ja omien voimavarojen hallitseminen on erittäin järkevä tavoite, jopa sitä ulkonäköä ja tiettyä painolukemaa kannattavampi. Molemmilla tavoitteilla voi ilmeisesti saavuttaa sen Hottis-olotilan: on vähän itsestä kiinni kumpaa tapaa pitää järkevämpänä ja kestävämpänä. Jos multa kysytään, niin suosikaa ensimmäistä.

Kissa kuittaa ja toivottaa mahtavaa viikonloppua! Ja hei, huomenna saa avata joulukalenterin!!

 

---

 

Edellinen juttu:

Oletko koukussa puhelimeen? Onko puhelin uusi todellisuus?

*****

Kuukauden TOP 5 postaukset

Miten laihtua 5 kiloa hetkessä? Ota vinkit talteen!

Miten onnistuin pudottamaan melkein 30 kiloa painoa?

Traumoja lasten kasvukäyristä – ja yksi yllättävä kommentti

Laihduttelu voi olla jopa haitallisempaa, kuin ylipaino

Älä vaan syö näitä ruokia! Ne pilaavat terveytesi!

*****

Seuraa blogia

Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen