Yksi asia, jolla vähennät stressiä, ehkäiset mielitekoja ja nukut paremmin

Muutama viikko sitten kärvistelin synkkyydessäni ja äiti totesi, että ainoa mikä auttaa, on käveleminen. Kävele, kävele ja kävele. Ulkona käveleminen on oiva mahdollisuus aukoa omia solmujaan ja hetken päästä huomaa kävelleensä ongelmansa pienemmiksi. Typerä neuvo! Mihin ne kriisit muka käppäilemällä häviäisi? Toinen viisas ihminen kertoi, kuinka joka päivä pitäisi viettää aikaa luonnossa. Ihan vaan kulkea pitkin polkuja ja katsella kuinka hämähäkki kutoo verkkoaan puiden väliin. Toinen typerä neuvo, kuka nyt jaksaa lampsia jossain pusikossa keskellä neulasia ja nokkosia!

Mutta niin vaan joudun ennakkoluuloni nielemään tässäkin asiassa. Äiti on aina oikeassa.

Viikonlopun mittainen terapiaistunto

Perjantaina kävimme poimimassa kukkia maisemointipellolta. Kokonainen pelto täynnä ihania kukkia! Hentoja pinkkejä, rotevia valkoisia, kerrattuja punaisia ja hempeitä violetteja. Maa oli sateen jälkeen vielä kostea ja terälehdillä kimmelsi sadepisaroita. Tummat pilvet väistyivät niin, että laskeva aurinko ehti langettamaan päivän viimeiset säteensä pellolle. Lompsin pellolta kotiin onnellisena – saappaat mutaisina ja syli täynnä kukkia.

Lauantaina satoi vettä suurimman osan päivästä. Tuijotin ikkunasta ulos ja silmäilin pilvien liikettä. Puolen päivän aikaan ilma vaikutti kirkkaammalta ja kuurojen välissä ehdin pikaiselle kävelylle. Sateenraikas happi teki hyvää. Myöhemmin illalla taivas rauhoittui pidemmäksi aikaa ja päätimme lähteä metsään tutkimaan, josko muutama ujo suppilovahvero olisi jo noussut sammalpiilostaan. Metsässä oli paljon harmaantuneita havupuita ja oikeastaan koko aluskasvisto muodostui sammaleen pehmentämistä kivistä. Sieltä täältä leijaili keltainen lehti. Muutama kärpässieni erottui punaisena pilkkuna muuten vihreästä merestä. Hiljaista. Seesteistä. Kiven kolossa kyyhötti rykelmä nuoria suppiloita, kannon vierestä löytyi lisää. Viikon päästä täältä löytäisi paljon sieniä, nyt ne saivat vielä jäädä vahvistumaan.

Sunnuntaina pakkasimme eväät reppuun ja suuntasimme luonnonsuojelualueelle. Kolme pientä kirkasvetistä metsäjärveä, joiden ympäri pääsi samoilemaan. Levähdys- ja laavupaikkoja tuli vastaan vähän väliä, jokaisella tuoksui nuotio ja termoskahvi. Pitkospuut halkoivat kivistä maisemaa ja paikoin järven ranta kulki aivan vieressä. Muutama sitkeä puu kasvoi veden rajassa, niiden juuret näyttivät vedenalaisilta merikäärmeiltä. Tunnistimme neljä erilaista sammallajia ja pohdimme, mitä eroa on mustikalla ja puolukalla. Illemmalla vielä suuntasimme lintutornille toisen kansallispuiston laitaan. Lähes umpeenkasvanut, rehevä järvi aukesi eteemme kun kipusimme ylös torniin. Auringon laskiessa sadat kurjet laskeutuivat nauhana kosteikkoon, huutaen ja kirkuen matkallaan. Kiikariin osui myös ruskosuohaukka ja muutama haikara. Söimme lättyjä pahvilautaselta ja tutkimme kaiteisiin kaiverrettuja kirjoituksia.

Vähemmän kännykällä räpläämistä ja enemmän laatuaikaa luonnossa

Nyt sunnuntai-iltana tunnen itseni levänneeksi. Rauhalliseksi. Jotenkin hyvällä tavalla tyhjäksi. Olen viettänyt huomattavasti vähemmän aikaa kännykkää räplätessä, en ole stressannut ja olen nukahtanut illalla ongelmitta. Olen viettänyt paljon aikaa perheen kanssa ja koirakin tuntuu olevan tyytyväinen saamaansa liikuntaan. Koko viikonloppuna ei ole ollut ongelmia pysyä suht terveellisessä ruokavaliossa, ei ole yksinkertaisesti tehnyt mieli mitään erityistä, kun on keskittynyt muihin asioihin. Oli helppo syödä vaan muutama lätty, kun normaalisti olisi ahminut läpensä täyteen. Huominen maanantaikaan ei ahdista. Tekikö viikonlopun runsas ulkoilu ja luonnossa oleminen kaiken tämän?

Ulkoilu on jopa parempi keino purkaa stressiä, kuin hikiliikunta

Meille on suotu kaunis luonto ja useammalla meistä on mahdollisuus päästä sinne suht pienellä vaivalla. Se ei maksa mitään ja on auki ympäri vuoden. Luonnossa lepää pää, kroppa saa liikettä ja aistit saa ärsykettä. Asioille tulee kummasti perspektiiviä, kun katselee satoja vuosia vanhaa puuta: siinä se seisoo edelleen kaikista maailman ongelmista ja kriiseistä huolimatta. Silti meikäläinenkin useimmiten valitsee sisällä kyyhöttämisen tai kaupungissa “ulkoilemisen”. Hölmö minä.

Sellainen päämäärätön vaeltaminen luonnossa voi tarjota jopa paremman stressinpurkukeinon, kuin se tunnin juoksulenkki. Välillä on hyvä olla ilman tavoitteita, aikatauluja ja vaan istua kannonnokassa niissä kuluneissa tuulihousuissa. Hörppiä kuumaa kahvia pahvimukista ja viskoa käpyjä vesilammikkoon. Jos on oikein tuuri, näkee oravan tai löytää suppilovahveron. Ja huomaa taas iloitsevansa elämän pienistä asioista.

Edellinen juttu:

Menestyisikö seksillä paremmin?

*****

Kuukauden TOP 5 postaukset

Nyt paljastan laihduttajan salaiset säännöt!

Kun mikään ei tunnu enää miltään

Ennen ja jälkeen – Laihdutus kuvina

Miksi aikuinen ihminen tekee itselleen näin?

Tänään siitä on viisi vuotta – muuttiko syöpä mua?

*****

Seuraa blogia

Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen