Tässä tulee totuus

Mietin ensin, sanonko asiasta yhtään mitään. Mutta tätä blogia perustaessani päätin yrittää toimia esimerkkinä ja tuoda esiin sellaista totuudenmukaista arkea, silloinkin kun se esimerkki ei välttämättä niin imarteleva ole. Joten tässä tulee:

Mun Go Fat Go dieetti on päättynyt.

Ensimmäinen viikko meni aika kirjaimellisesti. Tai siinäkin tuli kyllä nyt pieni vale. Ensimmäiset 6 päivää meni kirjaimellisesti. Sitten tapahtui jotain. Tuli houkutuksia, mielitekoja, motivaatiopulaa. Uskottelin itselleni kaikenlaisia syitä, miksi nyt ei kannattaisi dieettiä jatkaa. Sitten pikkuhiljaa se meni persiilleen: ensin unohdin punnita aamun kaurahiutaleet ja söin vahingossa tuplamäärän, seuraavaksi unohtui pakata lounas töihin ja turvauduin buffetlounaaseen. Lopulta istuinkin lauantaina jo viinilasi kädessä Stand Up -keikalla. Ups.

En edelleenkään ole heittänyt ranttaliksi mutta tarkat ohjeet on nyt heitetty takkakoriin.

Tässä nyt olen miettinyt, että miten asiaan suhtautuisi. Olenko epäonnistunut? Itsekuriton laiskimus, joka ei kyennyt edes kolmea viikkoa pysymään ruodussa? Vai teinkö nyt vaan järkevästi, kun luovuin tuosta dieetistä? Oliko kyse nyt kuitenkin vaan siitä, että en halunnut asiaa tarpeeksi ja näin ollen jatkaminen ei olisi ollutkaan järkevää?

Hitusen ehkä hävettää. Olisihan tuohon nyt pitänyt pystyä, aikuinen ihminen. Kyseenalaistan kaikki omat hyvinvointi-saarnani ja huomaan, ettei se lihava-Henna olekaan ihan niin kaukana historiassa kuin luulin. Siellä se edelleen huutelee takapiruna huonoja neuvojaan. Toisaalta tekisi mieli vetää tähän kehopositiivisuus -kortti ja kertoa kuinka upea mä olen ilmankin dieettiä. Että kyse ei ollut mun tahdonvoiman loppumisesta vaan siitä, että järkevänä ihmisenä päätin toteuttaa kestävämpää ruokavaliota.

En täysin allekirjoita mahdollista väitettä laiskuudestani ja itsekurin puutteesta. Kyllähän mä dieettiä noudatin ja aamulenkilläkin kävin. Mutta en myöskään voi sanoa, että tämä ratkaisu olisi ollut tietoinen ja harkittu. Se mitä tapahtui, oli jotain siitä väliltä. Sellainen “Tuolta se tuli ja tonne se meni” -tyyppinen tilanne. Jonkinlainen henkimaailman väliintulo tässä tapahtui. En oikein tiedä kaipaanko nyt sellaista kunnon bitch slappiä, tsemppiä vaiko ymmärrystä. Ehkä kaikkia näitä.

Varmaa on se, että tällainen pomppiminen ei edusta tasapainoista arkea. Mun pitäs käydä keskustelua itseni kanssa, haluanko mä nyt dieetata vai olla tyytyväinen nykyhetkeen. Nyt tulee elettyä vähän sellaista välimaastoa. Stressaavaa tällainen eestaas soutaminen. Miksi mä teen itselleni tätä? Miksi on niin vaikea vaan pysyä tasaisena? Onko pakko koko ajan etsiä itselleen tällaisia piikkejä, ihan vaan sen takia, että on kiva tulla korkealta alas?

Siinä se. Totuus mun mahtavasta dieettiurasta. May she rest in peace.