Takaisinlihominen

Kävin aamulla vaa’alla. Tiesin kyllä, että siinä ei mitään järkeä olisi.

3.8.2017: nappi ei mene kiinni

Se on hassua, kuinka olettaa että nyt kolmen vuorokauden mittainen ruokavalion syynääminen olisi tuonut tuloksia vaakalukemaan. Silti sitä astuu siihen ja lukema syö ne vähäisetkin motivaation rippeet. Painoin 400g ENEMMÄN kuin maanantaiaamuna, jolloin päätin aloittaa kertyneiden kilojen karistamisen. Näin kun on laihduttanut jo paljon muistaa kyllä, että näitä plussahetkiä tulee väkisinkin eikä se silti vielä tarkoita että on tuomittu elämään läskinä lopun elämäänsä. Mutta silti!

Takaisinlihominen ahdistaa aika tavalla. Olenko epäonnistunut? Lihonko kaiken takaisin? Miksi sabotoin oman kovan työni? Miksi en tarttunut asiaan jo ensimmäisen kilon tullessa takaisin? Häpeän jopa itseäni. Ollessani laihimmillani kuulin paljon sitä, kuinka hyvältä näytän ja miten ison työn olen tehnyt. Onniteltiin ja kyseltiin vinkkejä. Mutta mites sitten kun lihonkin? Kaupan kassajonossa turistaan, että “Voi voi, lihoi tuokin kaiken takaisin”. Ennen ajattelin olevani elämäntapamuutoksesta selvitynyt, pysyihän paino kurissa sen vuoden verran. Tekeekö tämä lihominen musta nyt jojo-laihduttajan? En halua olla jojo.

Laihdutuksen alussa 2014. Peruukki päässä kun ei tukka vielä ollut kasvanut sytojen jälkeen. Paino voisi olla 95kg-100kg?

Mietin myös, että onko olemassa joku tietty painolukema missä sitten olen onnellinen? Periaatteessa vastustan ajatusta, että pitäisi pyrkiä johonkin lukemaan. Painoluku ei korreloi millään tavalla kropan ulkonäköä, kyvykkyyttä tai terveyttä. Toki reipas ylipaino on asia erikseen ja tätä ei mielestäni pitäisi hyväksyttää ns. kehopositiivisuudella.

Mutta kyllä sellainen lukema on olemassa: 78kg. Niin ristiriitaista kun se onkin, tähän haluan pyrkiä. Tuossa painossa viihdyin noin vuosi sitten ja jokainen siihen päälle tullut kilo tuntuu korvien välissä – nämä viimeisimmät tuntuvat myös vyötäröllä. Painoin tänään aamulla 84,5kg.

Hoikimmillani 2015-2016. Paino 76-78kg.

Mulla olisi valmiit eväät tämän painon pudottamiseen. Salikassi pursuaa treeniohjelmia ja jääkaapin ovessa siististi muovitaskussa on nippu ruokavalioita. Ympäriltä löytyy liikunnallisia ihmisiä, joten treenikaverin saa lähes aina jos tahtoo. Ja onhan mulla edelleen mun PT, jolle voisin varmasti vaan soittaa ja pyytää apua. Ehkä se on sitten se epäonnistumisen tunne, mikä estää mua tarttumasta toimeen. Tai pelkään sitä aloittamista – kuinka kamalaa on mennä pitkän tauon jälkeen salille! Treenivaatteet ei mahdu päälle. Henki salpaantuu, naama hikoilee. Voimatasot ovat tipahtaneet. Ja se lihaskivun määrä jälkeenpäin! Olenhan mä harrastanut liikuntaa oikeastaan koko ajan, mutta sellainen kunnon treenaaminen on kyllä jäänyt jo monen kuukauden ajaksi.

Kuva: Johannes Pirhonen, 2016

Tänään myöhemmin on tankotanssi-studiolla valokuvaus-workshop. Harrastan siis tankoilua ja ensi viikolla studio järjestää valokuvauksen kaikille halukkaille. Olin jo viime vuonna mukana kuvauksissa ja muistan silloin miettineeni, kuinka tänä vuonna musta saisi gasellimaisia, notkeita ja vahvoja kuvia. Tänään workshopissa olisi tarkoitus harjoitella ensi viikkoa varten, treenata valokuvauksellisia asentoja ja etsiä kauniita linjoja. Linjat on nyt hukassa eikä gaselli taida tänäkään vuonna ilmaantua kuviin. Tankotuntien jälkeen kyllä monesti mieliala on paljon positiivisempi, katsotaan jos illalla olisi jo vähän parempi fiilis tämän kropan suhteen.