Pitäiskö teidän vähän rauhoittua, ettei mene yli
Tiedättekö, saan aina välillä kommenttia siitä, kuinka pitäisi rauhoittua. Vähentää menemistä, ottaa rennosti. Syödä vähän kakkua ja ottaa viiniä. Kun ei ole normaalia tällainen salaatin syöminen. Kun en ikinä enää syö mitään. Pitäisi varoa, kun kohta anoreksia kolkuttaa ovella. Lapsetkin kärsii, kun pitää koko ajan olla treenaamassa, harrastamassa tai jossain menossa. Liika liikunta altistaa välilevynpullistumalle ja rytmihäiriötkin uhkaa kun syke nousee liikaa.
Voi hyvin olla, että ulkopuolelta katsottuna meidän perheen meno vaikuttaa joskus kiireiseltä. Ja voi olla, että mun syöminen vaikuttaa jonkun mielestä syömishäiriöiseltä. Sellainen, joka ei salaattia ole tottunut lounaalla syömään, varmasti katsoo mun vihreää lautasta kieroon. Ihmettelee, miksi syön salaatissani vaan tonnikalaa eikä ollenkaan lihaa? Missä mun oikea ruoka on?
Kauheesti kaikkee menoo, ei toi ihan tervettä oo
Meillä kaikki harrastaa. Olen miehen kanssa ajatellut niin, että jokaisella pitää olla mahdollisuus tehdä sitä mistä tykkään. Ainakin yritetään järjestää asiat niin. Välillä meidän neljän hengen talouden menot on vaikea sovittaa yhteen ja omia treenejä varsinkin joutuu jättämään sinne iltahämärään tai vaihtoehtoisesti aikaiseen aamuun. Onhan se joskus stressaavaakin. Välillä joutuu luopumaan jostain kivasta, kun samaan aikaan osuu jonkun turnaus, treenit tai kisat. Mutta ei tätä tekisi, jos se ei sen arvoista olisi. Enkä mä edes oikeastaan itse näe meidän elämää mitenkään erityisen kiireisenä. Mun mielestä tää on aika…noh, normaalia.
Meidän arki on siis aktiivista, ainakin jossain määrin. Ja kyllä, meillä syödään paljon kasviksia ja mun ajatus herkullisesta iltapalasta saattaa oikeasti olla valkuaispannari. Mä liikun omasta vapaasta tahdostani ja tykkään siitä, kun vähän sattuu reisilihaksiin ja hengitys salpaantuu sykkeen noustessa. Se ei ole mulle mikään keskiaikainen kidutuskeino, vaan puhtaasti fyysistä iloa (tosin ei aina sillä hetkellä, mutta jälkeenpäin kylläkin).
Varsinkin silloin kun laihdutin enemmän, kuulin paljon siitä, kuinka kohta katkean ja nyt pitäisi kyllä vähän tätä pullaa maistaa ettei mene terveysintoilu yli. Ruokailusta kuulee välillä vieläkin kommenttia mutta enemmän ihmettely on nyt siirtynyt meidän liikkumiseen. Hulluja koko sakki: juoksevat, hikoilevat ja treenaavat. Eivät varmaan enää muuta osaa tehdä.
Älkää huoliko, ei mekään aina treenata
Mä itse pidän aktiivisemmasta arjesta. Itseasissa pieni action pitää mut virkeämpänä, tehokkaampana ja onnellisempana. Olihan se vanha elämä rennompaa; makasin sohvalla, söin mitä huvitti ja energiaa kului lähinnä kaukosäätimen napin painamiseen. Mutta samaan aikaan olin väsynyt, onneton, laiska ja innoton. Nyt päivässä on enemmän menoa ja meininkiä eikä enää voi syödä mitä huvittaa, mutta rikkaampaa elämä näin on.
Toisaalta katsonhan mäkin vähän kummastuneena, jos joku sanoo vihaavansa liikuntaa. Tai kertoo, ettei ole syönyt kurkkua vuoteen. Ajatukset arjesta ja elintavoista ei aina mene yksiin ja toisten valinnat ja periaatteet tuntuu joskus jotenkin tosi kummallisilta.
Mutta hei, aina ei ole kaikki niin mustavalkoista. Mä olen istunut tässä koneella koko illan. Lapset on katsonut telkkaria kohta kaksi tuntia ja syöneet jäätelöä. Ja meillä syötiin ruuaksi valmisruokaa: maksalaatikkoa. En ajatellut liikkua tänään ollenkaan, ei jaksa. Söin äsken vähän ruissipsejä ja join Pepsi-Maxin. Älkää siis huoliko, ei meilläkään ihan aina treenata hikipäässä ja syödä selleriä.
