Painonhallintaa terapiassa – auttoiko terapeutilla käynti?

Olen työstänyt paljon omaa ajatusmaailmaani liittyen tähän painonhallintaan ja laihduttamiseen. Kävin itseasiassa asian tiimoilta teemaan erikoistuneella terapeutilla: mitä jäi käteen ja tykkäsinkö?

Onko turhamaista käydä terapeutilla lihavuuden vuoksi?

Olin muutaman minuutin etuajassa ja varmistelin, olinko löytänyt oikeaan osoitteeseen. Luin kertaalleen saapumisohjeet läpi ja totesin olevani siellä missä pitikin. Mietin siinä rappusten päässä itsekseni, että onko tämä nyt ihan hullua. Turhamaista. Maailmassa on niin paljon niitä, joilla on oikeasti ongelmia päänsä kanssa ja siinä minä olin matkalla keskustelemaan mun henkisestä ongelmasta: lihomisesta. Toisilla on mielenterveysongelmia ja mulla on…noh, elintaso-ongelma.

Kyllähän siitä puhutaan, että laihduttaminen ja painonhallinta on pitkälti päänsisäistä. Mutta silti siihen tarjotaan työkaluiksi lautasta ja salikorttia, ei kai kukaan nyt terapiassa käy sen takia!

Koitinko sitten vain saada oman saamattomuuteni diagnosoitua

Kun kerran olin itseni paikalle saanut, annoin tällekin oljenkorrelle tilaisuuden. En oikein tiedä mitä tapaamiselta odotin. En tiedä vieläkään. Ehkä oikeasti halusin, että hän osoittaisi mulle sormella jonkun selkeän syyn, miksi olen tässä pisteessä. Että hän avaisi mun Pandoran laatikkoni ja vapauttaisi jotain sellaista, mikä kokoaa mun palapelin taas ehjäksi. Voi olla, että oikeasti toivoin saavani jonkinlaisen pikaratkaisun kaikkeen. Toisaalta ajattelin, että en ole tarpeeksi “sekaisin”. Että ei mussa nyt oikeasti ole mitään korjattavaa, kunhan nyt koitan diagnosoida oman saamattomuuteni. Halusin saada jonkun aineenvaihduntahäiriö diagnoosin, johon saisin lääkkeeksi pillerin ja sen jälkeen olisin immuuni suklaan kaloreille.

Ei mun syömisessä ole mitään vikaa, syön säännöllisesti ja terveellisesti…vai syönkö?

Mä olen uskotellut itselleni, että mun vika ei ole syömisessä. Syön säännöllisesti ja perustervettä perusruokaa peruslautaselta. Mun ruokavalio on aika keskiverto, ei ylilyöntejä kumpaankaan suuntaan. Mutta. Jos totuus olisi oikeasti tämä, pitäisi mun olla normaalipainoinen, eikö? Jossain sitä vikaa kuitenkin on, jos keho jatkuvasti haalii itseensä ylimääräistä massaa. Ja kun ei kyse ole muutamasta kilosta vaan kohta kymmenistä. Valehtelenko siis itselleni? Luulenko vain syöväni perusterveellisesti ja oikeasti se on jotain muuta? On aika vaikea erottaa sitä rajaa, millon terveellisyys ja painontarkkailu menee yli. Milloin on kyse vain normaalista itsensä huolehtimisesta ja milloin pakonomaisesta ja vääristyneestä ajatusmaailmasta?

Että jotta koska ehkä mutta kun

Multa kysyttiin, ajattelenko mustavalkoisesti. Ilmeisesti tässä oli taka-ajatuksena se, näenkö asioista vain ääripäät. Vastasin, että nimenomaan haluisin nähdä asiat enemmän kaksijakoisina: nyt harmaata aluetta on ihan liikaa ja tientylainen yksinkertaisuus helpottaisi. Haluaisin oppia ottamaan asiat joko tai periaatteella, sen ainaisen mutta-ehkä-jos-mitä sitten valikoiman sijaan. Olisi niin vapauttavaa osata ajatella muffinsia mustavalkoisesti: joko syöt sen, tai et syö. Niin moni valintakysymys helpottuisi, kun siitä välistä poistaisi ne kaikki konjuktiot (huomasitteko, käytin sivistyssanaa!). Joten kyllä, lisää mustavalkoisuutta tänne kiitos.

Vaikka onhan se liian laaja ajatusmaailma lahjakin: mulla on vilkas mielikuvitus ja olen erittäin hyvä sellaisessa syväluotaavassa itsetutkiskelussa. Olen jopa pelottavankin filosofinen välillä ja pohdin eri vaihtoehtoja lähes loputtomasti. Olen vähän kuin itse itseni terapeutti. Se sama luonteenpiirre on tuonut mulle myös paljon hyvää ja tekee musta monesti tiedonjanoisen, luovan ja tunnerikkaan. En siis ehkä ole valmis kuitenkaan luopumaankaan mun harmaasta alueestani, sillä se tekee musta mut. Tietyissä asioissa kuitenkin vähempikin riittäisi.

Entä jos mä olenkin ihan normaali eikä mun syömiskäyttäytymisessä ole mitään outoa?

Jälkikäteen mietin myös, että olenkohan mä sittenkin vaan normaali nainen? Jos mussa ei olekaan mitään vikaa, vaan olen ihan niinkuin kaikki muutkin. Harvemmin vaan näistä asioista puhutaan, joten on helppo kuvitella olevansa poikkeava. Ei kenenkään Instagramissa näytetä, kuinka viime kesäiset shortsit eivät enää mene kiinni. Ei missään lehdessä ole artikkelia siitä, kuinka “Liisa lihoi puolessa vuodessa 15 kiloa –katso ennen ja jälkeen kuvat!”. Eikä kukaan paljasta sulle, kuinka täydellisien kurvien takana on oikeasti kahdet muotoilevat sukkahousut ja spanxit päällekkäin. Se kaikki on piilotettu jonnekin niiden habaposeerausten, kauniiden smoothiekulhojen ja onnistumistarinoiden taakse. Sitä on niin helppo kuvitella itsensä epänormaaliksi, kun kaikki muut vaikuttavat täydellisiltä.

Ei se kuitenkaan tainnut olla mun juttu, vaikka tärkeää pään hoitaminen onkin

Onhan se mentaalinen puoli tärkeää. Ihan vaikka siinä päässä ei nyt niin hirveästi vikaa olisikaan. Ollaan kuitenkin tultu aika kauas niistä ajoista, kun terapiassa käynti oli sama asia kuin lobotomia hullujen huoneella. Nyt pään hoitaminen ammattilaisella on ihan yhtälailla itsestä huolehtimista ja hyvinvointia kuin hierojallakin käynti. Mutta en ole varma, oliko tää nyt mun juttu. Tai sainko sen mitä halusin, jo tästä yhdestä kerrasta. Ajatuksia se ainakin herätti, vaikka en uskokaan mun sielusta löytyvän mitään sen isompaa kaivettavaa tähän asiaan liittyen. Itseasiassa tunnen itseni jotenkin nyt vahvemmaksi ja varmemmaksi, kuin ennen tätä käyntiä. Olen aika varma, että mulla ei ole niin paljon ongelmia, mitä luulin. Kaipasin vaan jonkinlaista ulkopuolista varmennusta tälle. Jollekulle toiselle tämä kyllä voi olla erittäin jees juttu.

Ehkä mun nimenomaan pitikin tulla tähän tulokseen: että mä olen normaali painostaan epävarma nainen, joka diettaa maanantaisin ja syö karkkia perjantaisin. Sellaisiahan suurin osa meistä on. Kannustan kyllä rohkeasti keskustelemaan siitä omasta olotilasta jonkun ammattilaisen kanssa, vaikka sitä työstettävää olisi vähän vähemmänkin. Ja näissä paino-, syömiskäyttäytymis- ja laihdustusasioissa varsinkin: ne ovat kuitenkin läsnä joka päivä ja vaikuttavat meihin monesti aika tavalla.

Otan kyllä ehdottomasti sieltä muutaman ajatuksen käyttöön ja koitan muuttaa omaa näkökulmaani. Mutta en usko, että mun ongelmassani on tämän enempää keskusteltavaa. Mä olen harjoittanut aina hyvinkin tehokasta itsetutkiskelua ja olin monessa asiassa jo itse päätynyt vähän samoihin päätelmiin. Teki silti hyvää saada purkaa omaa päätänsä ja tietyllä tavalla tosiaan sain vahvistusta omille pohdinnoilleni. Koin kyllä, että sain tästä apua vaikka mun terapia jäänee lyhyeksi. Nyt on vaan musta itsestäni kiinni, miten aion siirtää nämä teesit käytäntöön.

---

*****

Seuraa blogia

Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen