Olisiko meillä vähemmän kehokriisejä, jos…
Muistatko, kuinka joskus joku on kommentoinut ikävästi sun isoista korvista? Tai vihjannut sun polvien olevan kummallisen malliset? Ehkä joku on joskus maininnut sun painosta tai lohkaissut vitsin sun akneihosta. Osa on loukannut tahallaan, osa tahattomasti. Näistä yksittäisistä kommenteista jää usein kuitenkin jopa vuosien arvet. Et enää osaa luontevasti pitää hiuksiasi kiinni, koska häpeät isoja korviasi. Et pukeudu hameeseen, koska sun polvet on rumat. Et käy uimahallissa, koska pelkäät näyttäväsi isolta uikkarissa. Uskot jo itsekin, että olet jotenkin poikkeava. Koska joku joskus sanoi niin.
Sanoissa on voimaa. Käytä niitä hyvään!
Miettikää kuinka paljon voimaa sanoissa on. Kuinka paljon yksi negatiivinen kommentti voi merkitä itsetunnolle ja omalle kehonkuvalle. Ja sitten miettikää asiaa toisinpäin: kuinka paljon positiivinen palaute ja yksittäinen kehu voisikaan merkitä! Kannustavat sanat ja pienet kehut voivat parhaimmillaan toimia itseluottamuksen tukipilarina ja käynnistää mittaviakin henkisiä kasvuprojekteja. Varsinkin kun toinen nainen kehuu toista: siinä on jotain erityisen kutkuttavaa kuulla kehu toisen naisen suusta.
Mä olen saanut nyt paljon ihanaa palautetta liittyen mun kesäkuntooni. Yhtä paljon olen saanu myös kommentteja siitä, kuinka tällainen julkinen (ja puolialaston) esiintulo on tuonut rohkeutta ja varmuutta muille naisille, jotka kamppailevat samanlaisten kehokriisien kanssa. Mulle positiivisen palautteen lukeminen on ollut varsinaista mielen ja kehon terapiaa: se oma kroppa ei tunnu ollenkaan niin pahalta, kun joku välillä puhuu siitä kauniisti. Mitä enemmän saan vahvistusta siitä, että olen hyvä just näin, sitä totuudenmukaisemmalta se tuntuu. Pikku hiljaa ne päähän hautautuneet negatiiviset kommentit väistyvät ja korvaan ne näillä uusilla, ihanilla ajatuksilla. Kuinka paljon enemmän itseensä tyytyväisiä naisia meillä olisikaan, jos muutkin saisivat kivaa palautetta itsestään!
Koska viimeksi kehuit jonkun toisen ulkonäköä?
Miksi tätä ei tehdä enemmän? Kehuta toista? Koska sanoit viimeksi kaverille tai jopa tuntemattomalle ihmiselle, että sulla on hei kauniit silmät? Tai että sulle sopii toi mekko tosi hyvin!
Positiivisessa palautteessa on niin paljon enemmän energiaa kuin negatiivisessa. Silti, enemmän kuulee niitä mollaavia sanoja kuin niitä kauniita. Eikä se tarkoita sitä, etteikö sitä positiivista palautetta olisi – emme vaan jotenkin osaa antaa sitä. Olemme mieluummin hiljaa, kuin kehumme ventovieraan ihanaa hiusväriä. Miksi ihmeessä? Miettikää omalle kohdallenne: ladotte kassahihnalle maitotölkkejä ja mietitte, tuliko sittenkin värjättyä vähän turhan räväkkä tukka…Ja sitten joku sanoo takananne että hei, sun hiukset on ihanat! Millaisen voiman siitä kommentista saa! Todennäköisesti uskallat seuraavallakin kerralla värjätä hiuksesi räväkämmin, koska muistat tuon kauppajonossa saadun kommentin.
Jos jokainen meistä kerran päivässä kehuisi toisen ulkonäköä, olisko meillä vähemmän kehokriisejä?
Eihän se paljoa vaatisi. Sanoisi vaan ääneen aina, kun tekee mieli sanoa toiselle jotain kaunista. Ei ole olemassa huonoa hetkeä kehun antamiselle. Eikä ole niin väliä antaako suuren kohteliaisuuden vai pienen kehun; sille toiselle se saattaa olla jokatapauksessa elämää mullistava hetki.
Aloita vaikka pienestä. Kehu siskoa, äitiä tai parasta ystävää. Ja voi sille puolisollekin jotain kivaa sanoa. Muista kehua myös lapsiasi. Laajenna sitten tuttaviin, muihin sukulaisiin ja jopa tuntemattomiin. Kehu huulipunan sävyä, ihaile ääneen toisen kaunista hymyä. Kerro, että toisella on harvinaisen kauniit varpaat. Kuka tietää, ehkä autat jotakuta luomaan itselleen vahvempaa itsetuntoa. Toimit samalla myös esimerkkinä siitä, miten pienillä teoilla voi olla äärettömän suuri vaikutus.
Lue myös nämä:
Saako hyvännäköinen olla epävarma kehostaan?
Miltä näyttää lihavan naisen kesäkunto?
*****
Seuraa blogia: Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen
Niin totta. Kommentteja ulkonäöstä on kuullut elämän aikana paljon. Osa hyvää ja osa ei niin hyvää.
Hei! Sulla on mielenkiintoinen blogi ja kirjoitat tosi hyvin tärkeistä asioista. Tekstejäsi on ilo lukea! 🙂 Oon täysin samaa mieltä tuosta, että helpommin ihmiset etsivät muista virheitä kuin positiivisia asioita ja ne loukatut sanat ainakin kaikuvat mulla päässä vielä 18 vuoden jälkeenkin, koska loukkauksen sanoi mulle eräs erittäin tärkeä henkilö ja se on vaikuttanut paljon mun itsetuntoon negatiivisesti. Mutta, voisiko olla myös niin, että ehkä emme kriiseilisi ulkonäöstämme niin kauheasti, jos se ei olisikaan niin kamalan tärkeä asia länsimaisessa maailmassamme?
Mielestäni (varsinkin naiset) kiinnitämme huomiota ja käytämme ihan suhteettoman paljon aikaa omaan ja toisten ihmisten ulkonäköön. Esim voi olla haitallistakin kasvavalle tytölle jos saa vaan positiivista palautetta ulkonäöstään. Ikään kuin se oli tärkein tavoiteltava asia maailmassa: Olla kaunis ja haluttava ja omata hienot vaatteet. Miten hienoa olisikaan jos tyttöä kehuisi ensisijaisesti siitä kun on niin taitava piirtäjä, hauska, vahva, osaava, tietäväinen jne…jotenkin annettaisiin sellainen malli lapsillemme, että hei! Mitä väliä vaikka et oo blondi niin kuin kaverisi, koska oot niin hitsin hyvä tyyppi, et kaikki tykkää susta. Siis mun haaveissa on maailma, jossa emme kiinnitettäisi niin paljon huomiota siihen miltä näytämme, vähän niin kuin 80-luvun pikkutyttönä sain elää pikkupaikkakunnalla.
Tietenkin positiiviset kehut ulkonäöstä tekevät hyvää, mutta itsetuntomme ei saisi perustua niin näkyvästi sille pohjalle. Enemmänkin siihen, mitä hienoa sen katoavan kuoren alta löytyy ja ulkonäkö olisi vain toissijainen seikka, jolla ei olisi niin väliä. Itse kehun paljon esim työpaikalla miten hienosti joku oli hoitanut työtehtävän ja kummityttöä kehun kun on niin hauska ja fiksu. Kyllä olen söpöliiniksikin sanonut, mutta en halua että tyttö jäisi riippuvaiseksi näistä ulkonäköön liittyvistä kehuista, ja ne muiden kehut sitten määrittelisivät hänen ihmisarvonsa. Koska hei!Mitä väliä, me naiset ollaan niin paljon muuta kuin ulkonäkömme! Sen sijaan että käytämme 2/3 päivästä painon ym turhan pohtimiseen, voisimme käyttää sen ajan ja rahan niin paljon tärkeämpään!
Hyvin sanottu! Ja totta, pitäisi muistaa rakentaa sitä itsetuntoa vähän syvemmille asioille kuin ulkonäkö. Ulkonäkö vaan taitaa olla monelle just se itsetunnon kulmakivi, johtuen varmaan juuri tuosta ulkoisen olemuksen keskiöstä tässä maailmassa. Olishan se kaikille parempi, jos osattaisiin arvostaa enemmän muita ominaisuuksia. Koska näinhän se tosiaan on: ulkonäkö on katoava seikka ja tärkeämpää on se sisällä oleva kauneus.