Mitä mulle kuuluu?

Joulukuu on osoittautunut vähän hiljaisemmaksi blogikuukaudeksi. Olen oikeastaan vähän tarkoituksella hiljentänyt tahtia, sillä huomasin kokevani liikaa paineita sisällöntuottamisesta. Välillä tuntuu, että koko ajan pitäisi olla kuvaamassa, ideoimassa, hiomassa otsikoita ja SEO-optimoimassa. Aiheiden keksiminen tekee myös sen, jossain kohtaa jatkuva painonhallinta, hyvinvointi ja terveys vaan tulee korvista pihalle. Kyllästyin myös vähän siihen, kuinka pinnallista tämä kaikki kuitenkin lopulta on. Siksi siis olen ollut poissaoleva. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö oikeassa elämässä koko ajan jotain tapahtuisi! Mitä sitten olen puuhannut tässä ohessa?

Perustin toiminimen

Yrittäjyys on ollut mun haave jo vuosia. Olen odottanut jonkinlaista lampun syttymistä ja liikeidean kypsymistä, jonka jälkeen voisin tosissani lähteä yrittäjäksi. Noh. Käytännössä olen vuosia pyöritellyt välillä aika levottomiakin ideoita, joista mikään ei ole jalostunut potentiaaliseksi. Tuumasin sitten, että lähdetään lähestymään toista reittiä: perustin marraskuun lopulla toiminimen ja aion seuraavan vuoden aikana katsoa, mihin lähden suuntautumaan. Mulla ei siis ole mitään kristallinkirkasta ajatusta, on vaan vahva tunne siitä, että nyt on jotain tehtävä ihan itselle. Ehkä se liittyy näihin blogin aiheisiin, ehkä ei. Tulevaisuus näyttää.

Yrityksen perustamisen tiimoilta olen sitten ollut kiireinen. Olen opiskellut verojuttuja, ALV-kantoja, käynyt kirjanpitäjällä ja yritysneuvonnassa. Ja vastannut varmaan 87 puhelinmyyjän puheluun…tuo puhelurumba alkoi samantien kun toiminimi pärähti Kaupparekisteriin, lievästi ärsyttävää.

Rakennan verkkovalmennusta

Mun ensimmäinen asiakastyö tuli vastaan vähän vahingossa. Olen tässä muutaman viikon tehnyt töitä Personal Trainerille, joka lanseeraa tammikuussa ensimmäisen verkkovalmennuksensa. Projektiin on kuulunut niin logosuunnittelua, landing pagen rakentelua, myynticopya, treenivideoiden kuvaamista kuin Facebook-kampanjoita. Itse valmennus ei siis ole mun käsialaani, vaan vastaan sen graafisesta ilmeestä sekä teknisestä toteutuksesta. Vähän ehkä turhan paljon IT-tukihommia on tähän sisältynyt mutta muuten olen ollut innoissani! Jännittää, miten valmennus otetaan vastaan ja saanko siitä rakennettua houkuttelevan paketin.

Jos haluatte tutustua löytyy valmennuksen sivut täältä: Pyöreä pylly, tiukka vatsa -verkkovalmennus

Esitin taikuria joulunäytöksessä

Viime viikolla vietettiin syyskauden päätöstä tankostudiolla joulunäytöksen merkeissä. Kummallisten yhteensattumien kautta päädyin lavalle esittämään lahjatonta taikuria, jonka temput epäonnistuvat yleisön edessä. Tällä kertaa esitykseen ei liittynyt tankoilu tai muukaan urheilullinen aspekti vaan kyse oli puhtaasti viihteeellisestä ohjelmanumerosta. Vaadittiin aikamoisia näyttelijäntaitoja ja eläytymistä, että pysyin tuossa hullun taikurin roolissani. Viime viikonloppu täyttyi siis kenraaliharjoutuksista ja kahdesta näytöksestä, huh!

Paketoin yömyöhään lahjoja

Tykkään joululahjojen ostamisesta mutta mä rakastan lahjojen paketointia! Mulla on tähän liittyen monta rituaalia, joiden noudattamisesta olen tarkka. Valitsen sopivat paperit ja nauhat huolella sekä mätsään pakettikortit kokonaisuuteen. Haluan, että paketeissa on aina joku juju. Saatan paketoida monta yötä ja kasaan valmiita lahjat erilaisiin asetelmiin, jotta voin sitten ihailla omaa kädenjälkeäni. Sitten ne lajitellaan sen mukaan, mikä paketti matkaa minnekin. Prosessiin uppoaa helposti monta päivää.

Uusin kaikki joulukoristeet

Tänä vuonna olen jotenkin kyllästynyt kaikkiin meidän joulukoristeisiin. Jotenkin punainen väri ei ole iskenyt nyt ollenkaan vaan olen haalinut kotiin kaikkea valkoista, hopeaa ja turkoosin sävyistä. Löytyy myös hieman kultaa ja violettia. Olen viettänyt varmaan tuntikausia koristehyllyjen edessä ja hakenut täydellisiä koristeyhdistelmiä. Lisäksi olen ostanut paljon joulukukkia, koristevaloja ja kynttilöitä.

Opiskelen kaikkea uutta

Uuden oppiminen on jotenkin nyt ollut mielessä. Olen osallistunut erilaisiin verkkovalmennuksiin, webinaareihin ja koulutuksiin. Olen hakenut erilaisia kiinnostavia koulutuksia ja selannut avoimen yliopiston kursseja. Mitään selkeää linjaa mulla ei ole ollut, vaan olen tarttunut aina kaikkeen sillä hetkellä kiinnostavaan. Ehkä vielä hakeudun johonkin laajempaan kokonaisuuteen, kuten hyvinvointivalmentajan opintoihin tai ravintoterapeutiksi. Tai ehkä opiskelen pieneläinhoitajaksi, ei tiedä.

Uusin vaatekaappia

Lihominen on ahdistanut aika tavalla ja varsinkin vaatekaapin sisältö on tuntunut korostavan tuota tunnetta. Kaikki vaatteet ovat pieniä. Ja kun niihin pieniin vaatteisiin on pakko pukeutua, kulkee koko päivän mukana se tieto lihomisesta. Meni yksinkertaisesti hermo ja vetäisin koko vaatekaapin alas lattialle. Nostin vaan muutaman vaatekappaleen takaisin ja siltä istumalta suuntasin vaateostoksille. En tietenkään pystynyt kerralla ostamaan kaikkea mutta sen verran että sain uutta vaatetta kaappiini, jotka sopii päälle. Heti parempi olo.

Etsin kasvisruokareseptejä

Muistatteko, kun pyysin teiltä ideoita mun seuraavaan epämukavuusalueeseen? Yksi näistä tarttui ja tammikuu olisi nyt tarkoitus viettää kasvisruokavaliolla. Alunperin mulle ehdotettiin vegaanista kuukautta mutta totesin, että hyvä aloittaa ensin tästä lihattomuudesta. Nyt siis ollaan koko perhe valmistauduttu tulevaan ja haettu tietoa sekä sopivia reseptejä, joiden turvin sitten tammikuu eletään. Odotan jo innolla!

Haen uutta näkökulmaa painonpudotukseen

Paino ja sen aiheuttama ahdistus on ollut viime postauksissa läsnä. Olen nyt päätynyt siihen, että jollakin tavalla haluan tästä ylimääräisestä eroon. En vaan yksinkertaisesti pysty olemaan tyytyväinen tähän eikä kehopositiivisuuden päälleliimaaminen ole oikea ratkaisu. Mutta haluan tällä kertaa toimia viisaasti ja edetä rauhassa. Myönnän, että en todennäköisesti pysty tähän yksin joten olen hakenut nyt apua itselleni. Kiitos teille lukijat kun vinkkasitte mulle paljon hyviä ohjeita ja neuvoja! Aion näistä nyt koostaa parhaat ja itselleni soveltuvat ja aloittaa kaiken alusta. Tästä tulee pitkä projekti mutta toivottavasti tämä on nyt se kuuluisa viimeinen kerta.

Olen siis täyttänyt arkipäiviäni ihan oikealla elämällä. Vähentänyt somessa roikkumista ja keskittynyt etsimään niitä asioita, jotka oikeasti tekevät mut onnelliseksi. En lopeta kirjoittamista mutta en myöskään aio kirjoittaa enää koska on ”pakko”. Se saattaa tarkoittaa sitä, että julkaisen kerran viikossa tai sitten 5 kertaa viikossa, jää nähtäväksi.

 


*****

Seuraa blogia

Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen

hyvinvointi
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *