Minne katosi terveellinen elämä, rytmi ja liikunta?

Mä olen viimeaikoina toitottanut positiivisemman kehonkuvan puolesta ja kannustanut hyväksymään ne muutamat ylimääräiset kilot. Olen kyseenalaistanut BMI:n järkevyyden kirjoittanut siitä, onko pakko laihduttaa jos ei halua. Kaikinpuolin siis aiheet ovat pyörineet anti-laihdutuksessa eikä sitä liikuntapuoltakaan ole nyt niin hirveästi ollut esillä. Miksi? Koska tällä hetkellä ne menee mulla päin aasin pyllyä.

Tästä tulee nyt vähän sekava sepustus, koska olen pantannut tätä aihetta liian kauan. Olin jo päättänyt, etten tästä mainitse ollenkaan, koska mielelläni pitäisi sellaisen positiivisen linjan. Nyt on kuitenkin tämä vaan puskettava pihalle, vaikka aihe saa mut tuntemaan itseni vähän huijariksi. Kehopositiivinen, joka haluaa sittenkin muutosta itselleen. Mutta ehkä tämä on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, ettei kehoon ja elämäntapaan liittyvät fiilikset ole mustavalkoisia vaan harmaan sävyjä on enemmän kuin Christian Greylla. Sen tasapainon löytäminen välillä vaatii näitä alamäkiäkin ja uudelleen käynnistymisiä.

Miten tässä taas näin kävi?

Vähän tuntuu nololta myöntää, että kyllä tämä käsistä karannut elämäntapa kyrsii. Taas. Olen juuri siinä pisteessä, missä en missään nimessä halunnut olla. Eksyneenä lampaana. Eräänlaisen oman elämänsä sivustakatsojana. Hämmentyneenä siitä, missä vaiheessa mentiin taas näin metsään. Vaikka kuinka koitan nähdä positiivisia puolia ja ajatella lempeästi, ei se poista sitä faktaa että tuntuu epäonnistuneelta. Kova työ on valunut viemäriin eikä jäljellä ole kohta enää mitään mainitsemisen arvoista. Missä vaiheessa musta tuli taas tämän kokoinen? Ja miksi en saa näitä ajatuksia karistettua, vaikka kuinka yritän katsoa itseäni hyväksyvästi.

Ei sillä painolla ole niin väliä, mutta toivon energisyyttä ja järkevää rytmiä

Tiedän, että olen toitottanut olevani sinut itseni kanssa. Tietyllä tavalla olenkin ja seison edelleen kaiken sanomani takana. En edelleenkään usko ihannepainoon tai diettaamiseen. Mutta uskon tietynlaiseen fyysiseen aktiivisuuteen, terveelliseen ruokavalioon, rutiineihin ja rytmiin. Arkeen pitää toki mahtua myös rentoutta ja spontaaniutta mutta sopivat raamit pitää mielen ja kehon virkeämpänä. Ja ne raamit on mulla hukassa, on ollut jo monta kuukautta. Tuntuu jotenkin ristiriitaiselta: olla tyytyväinen itseensä, mutta sitten ei kuitenkaan.

Ehkä tässä on enemmänkin kyse kaipuusta tiettyyn elämäntyyliin eikä hoikan kehon perään haaveilemisesta. Mulle on edelleen aika sama, mitä mä painan mutta kaipaan sitä elämäntyyliä, joka niitä kiloja aikoinaan pudotti. Sitä kun tuntui aamulla reippaalta ja oikein odotti kaurapuuron valmistumista. Kun salaatti maistui taivaalliselta ja hyvä treeni sai hymyn huulille. Nyt kun on päässyt taas karkin ja pullan makuun, ei se salaatti maistu miltään.

Ensin jää yhdet treenit väliin, sitten huomaat viikon kuluneen: hei hei, sinne meni hyvä fyysinen kunto!

Kesälomalla on varmaan oma vaikutuksensa: kaikki on niin leväperäistä ja päivästä puuttuu kokonaan rytmi. Se on hauskaa sen hetken, mutta nyt tuntuu lähinnä veltolta ja saamattomalta. Osittain varmaan jännitän kohta edessä olevaa Extreme Runia ja Tough Vikingiä ja syynään kuntoani erityisen paljon: kuka hullu sinnekin käski ilmoittautua?! En todellakaan ole viikinkikunnossa. Olen varmaan huonoimmassa fyysisessä kunnossa nyt enkä usko olevan kovinkaan realistista tästä nousta kisakuntoon parissa kuukaudessa. Harmittaa.

Toisaalta tämä voi olla ihan masentumista liikunnan vuoksi – se on nimittäin jäänyt aika vähiin. Liikunta on kuitenkin mulle ollut niin vapauttavaa ja rentouttavaa, että sen pois jääminen saa kyllä ajatukset harmaiksi. Miksi se sitten on jäänyt vähemmälle? Jaa-a. Ensin jää yhdet treenit väliin, sitten huomaat viikon kuluneen ja lopulta muistat olleesi salilla viimeksi kuukausi sitten. En siis ole tällä hetkellä ollenkaan niin aktiivinen, kuin ehkä luulette. Huomaan kunnon heikentyneen aika paljonkin. Mua ei niinkään ehkä häiritse ulkonäölliset seikat vaan se, etten enää jaksa kuten ennen. Tankotunneilla on vaikeampaa, juokseminen ei suju ja sellainen yleinen tarmokkuus on hävinnyt. Kaipaan hirveästi sitä itsensä ylittämisen fiilistä, sitä hikikarpaloa nenällä ja reipasta sporttihenkeä. Missä se on??

Sen kun vaan palaat takaisin rytmiin, helppoa!

Helppohan tämä olisi korjata. Ottaisi vaan rytmistä kiinni ja palaisin terveellisiin rutiineihin. Mutta jokainen joka taistelee oman elämäntapansa kanssa varmaan voi allekirjoittaa, että harvemmin näistä päästään yli sormia napsauttamalla. Pitää löytää se zen ja flow, tähtien olla oikeassa asennossa ja koiran kävellä takaperin tien yli samalla kun naapuri laulaa Maamme-laulua. Välillä vaaditaan oikeasti täydellistä ajoitusta ja mielentilaa, että saa suuntaa muutettua.

Ostin mä jääkaappiin jo purkin maitorahkaa. Se tuijottaa mua sieltä joka kerta kun avaan kaapin oven. Ihan näinä hetkinä mä syön sen. Varmasti syön. Ja sen happaman maun siivittämän palaan takaisin aktiiviseen eläämäni. Ihan varmasti.

 

---

Edellinen juttu:

Hirttävätkö sisäreidet yhteen kesällä? Testaa tätä konstia!

***

Lue myös nämä:

Onko pakko olla laiha, jos ei halua?

Epäonnistunut laihduttaja

*****

Seuraa blogia: Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen