Millaista oli Helsingissä kuvausmallina?

Herätyskello soi normaalia aiemmin. Tuo kännykässä asuva digitaalinen kiusanhenki ei kuitenkaan tällä kertaa pääse mua yllättämään, vaan olen jo kellon soidessa hereillä. Laukku on pakattu jo edellisenä iltana ja VR:n mobiililippu oikeaoppisesti ladattu luuriin. Mä olen valmis.

Veturi puskuttaa Helsingin rautatieasemalle vähän ennen yhtätoista. Tässähän on vielä sopivasti aikaa pienelle sushibuffetille! Takavasemmalta hiipii pieni jännitys, mikä saa riisin pyörimään mauttomana suussa. Muutama nigiri vielä puoliväkisin kiduksiin ja sitten tolpalle taksia narraamaan.

A-lehtien toimitalolle, kiitos!

Saavun A-lehtien toimitalolle hyvissä ajoin ennen sovittua tapaamista. Olen kuullut rakennuksen olevan huikea, ja onhan se. Kevätaurinko säteilee lasikatosta läpi lämmittäen puisia pintoja. Suuret ikkunat tuntuvat tuovan meren sisälle asti ja efektiä korostaa sisällä liplattava vesiaihe. Seison keskellä korkeaa aulaa ja odottelen noutajaani. Olo olisi varmaan vähän varmempi, jos olisi voinut meikata hieman. Tunnen itseni vähän alastomaksi, vaikka meikittömyys häiritseekin vähemmän kuin luulin.

Hetkessä olenkin jo pukuhuoneessa ja katselen, kun meikkaaja levittää loputtomalta tuntuvan määrän kosmetiikkatuotteita pöydälle. Vaatteeni roikkuvat rekissä ja silkkipaitaa vielä höyrytellään. Ripsitupsuja, puuteria, poskipunaa ja korallia huulipunaa. Loivaa kiharaa, hiuslakkaa ja kuppi kahvia. Lopulta kapan alta paljastuu ihan joku muu kuin se aamupäivän paljasnaamainen. Jännitys on suurelta osin kaikonnut, kiitos ihanan rempseän meikkaajan.

Oman elämänsä filmitähtenä

Kameran edessä kuitenkin jäädyn. Keskipisteenä oleminen tuntuu niin kornilta. Olen kiusallisen tietoinen jäykästä olemuksestani ja epäaidosta hymystäni.

“Nyt hammashymyä!”
Mä vihaan mun hampaita. Hammashymy ei nyt irtoa kuule.

Salamavalo räpsii ja kamera siirtää lähes reaaliajassa kuvaa läppärin näytölle. Hei mähän näytän hyvältä tossa kuvassa! Rentoudun vähän ja kuuntelen kuvaajan ohjeita. “Käännä päätä, katso kameraan, ota käsiä mukaan”. Outoahan se on, ihan kuin esittäisi itseään ventovieraiden edessä. Mutta jollain hassulla tavalla niin nautin tästä! Meikkaaja supsuttaa välillä puuteria nenänvarteen ja korjaa itsepäisiä hiussortuvia. Tunnen oloni lähes filmitähdeksi, tai vähintään 7 päivää tasoiseksi julkimoksi.

Itsestään ylpeä pienisuuri bloggaaja

Kuvaussession päätyttyä allekirjoitan sopimuksen blogin muutosta. Ensi viikon alussa Parasta Ennen -blogi siirtyy osaksi terve.fi sivustoa, joka syntyy kun Kauneus ja Terveys, Voi Hyvin ja nykyinen terve.fi -sivusto yhdistyvät suureksi hyvinvointisivustoksi. Näitä nyt otettuja kuvia on tarkoitus hyödyntää sekä blogin bannerissa että muuten blogiin liittyvässä promoamisessa. Päivä päättyy kädenpuristukseen. Ihan kuin oikea businessnainen, minä solmin juuri ensimmäisen oman sopimukseni!

Seuraavan junan lähtöön on ruokailunmentävä aikaväli. Syön läheisessä ravintolassa erittäin hyvää merilohta ja juon lasillisen kuohuviiniä. Mietin mitä juuri tapahtui, oliko tänään kenties yksi mun elämäni parhaimmista päivistä? Kaikki oli kohdillaan, auringonpaistetta myöden. Olen ylpeä itsestäni, tässä mä istun ja luon itselleni nyt jotain arkea suurempaa. Taas todistin itselleni, kuinka mahtavat asiat tapahtuvat niille, jotka uskaltautuvat tuntemattomaan. Voi jos useampi meistä uskaltaisi sanoa itselleen KYLLÄ, millaisia kokemuksia ja elämänrikkauksia saisimmekaan!

Kotona hymy tuntuu edelleen korvissa saakka. Ja se on kuulkaa ihan aito hammashymy!