Löytyikö Zen ilmajoogasta?

Mä olen hirveän huono rentoutumaan. Vielä huonompi olen lihashuollossa, venyttelyssä ja liikkuvuuden harjoittelussa. Tärkeitä taitojahan nämä olisi: mielenrauhan harjoittaminen ja oman kehon huoltaminen. Ja varsinkin liikkuvuuden treenaaminen (tai treenaamattomuus) korostuu sitten viimeistään vanhana: kun jalka ei enää taivukaan niihin 70 denierin Pirkka-sukkahousuihin. On se varmaan aika ankeaa siinä sitten lattialla istua sukkahousut nilkoissa ja miettiä, kuinka olisi tarvinnut nuorempana huolehtia nivelistään.

ilmajooga-sastamala-motio-parasta-ennen-rentoutuminen

Kotona ei todellakaan tule venyteltyä. Eikä oikeastaan tehtyä mitään muutakaan tämän tapaista. Aina pitää jonnekin lähteä, että saisi itsestään jotain tällä saralla irti. Aikoinaan kävin muutamia kertoja LesMills Body Balancessa, mikä sinänsä oli ihan kivaa. Balancehan on sekoitus Joogaa, Pilatesta ja Thai Chita. Jotenkin se kuitenkin jäi enkä sitten ole sille tunnille palannut. Olen kokeillut myös joogaa sekä pilatesta, rakastumatta erityisemmin kumpaankaan.

Kun ei osaa vaan olla

Kaikissa näissä mulla on ollut ongelmana se meditatiivinen puoli. En kestä sitä rentoutusosiota! Silmät kiinni, hiljaisuus laskeutuu saliin ja pilipali musiikki soi…ja mun pää räjähtää liialliseen ajatusmäärään! Mun kropassa ei vaella mikään rentoutumisen aalto, enkä osaa hengittää syvään sydämen tahdissa. Ahdistaa jo ajatuskin, että pitäisi olla tietoinen elimiensä toimintarytmistä.

ilmajooga-sastamala-motio-parasta-ennen-rentoutuminen

Saisiko olla ilmajoogaa?

Nyt perjantaina kävin työporukalla ilmajoogassa aamupäivästä. Olen käynyt kyseisellä tunnilla pari kertaa aiemminkin ja varsinkin ensimmäisellä kerralla kyllä pyörin turhautuneena pussissani. Hengitysharjoitukset sai tuolloin jotenkin myös mun kylkilihakset kipeiksi eikä jälkikäteen ollut erityisemmin seesteinen olotila. Jotenkin aistin kuitenkin, että vika ei välttämättä ole lajissa vaan omassa kyvyssäni pysähtyä hetkeen. Olin siis valmis kokeilemaan suht avoimin mielin vielä uudelleen.

Tunti aloitettiin rentoutumalla siinä ilmajoogakankaassa. Sinne pussiin sujahdetaan makaamaan ja tunne muistuttaa vähän koteloituvaa perhosta. Tai niinkuin olisi sikiönä vatsassa, kuten työkaveri tunnilla asiaa kuvaili.

ilmajooga-sastamala-motio-parasta-ennen

Pussissa sitten tehtiin erilaisia vartalon heilutuksia ja ojennuksia. Sellaisia rauhallisia ja kevyitä liikkeitä. Kuoriuduimme koteloistamme ja jatkoimme erilaisilla pienillä selkää avaavilla riipunnoilla ja roikkumisilla. Lopussa taas sulkeuduimme kankaan sisään ja koitti tämä etukäteen jännittämäni rentoutusvaihe…Ja tiettekö mitä! Mä tykkäsin siitä!

Tyhjennä pää ja keskity hetkeen

Ehkä tällainen liikuntamuoto vaatii vain sitä, että osaa päästää niistä arjen äänistä irti. Kokemus on huomattavasti miellyttävämpi, jos päässä ei vilise Lindströmin pihvien reseptit tai vastaamattomat sähköpostit. Nyt kun tunti oli aamupäivällä, ei päivää ollut kerinnyt kasaantumaan päähän vielä niin paljon ja oli helpompi vaan olla. Meillä oli joukossa myös näitä ei-liikuntaa harrastavia ja nautin myös heidän onnellisista ilmeistään, kun siinä kankaassa riippuivat. Yllättyivät ilmeisesti itsekin siitä, kuinka liikunnan ei tarvitse aina olla hikistä ja verisuonia pullistavaa. Yhtä tärkeää on tällainen henkinen liike ja kehon liikeratojen avaaminen. Ja vielä ilmajoogassa kun välineenä on se kehoa tukeva ja kannatteleva kangas – ei tarvitse liikkeeseen tottumatonta ruhoa pyöritellä ihan yksin.

 

Henna-parasta-ennen-blogi-laihdutus-dieetti-ruokavalio-liikunta-tankotanssi

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *