Läskikäyrä reippaassa nosteessa – kuin myös *itutuskäyrä
Siihen se Zen-olotila sitten loppui. Yhtä nopeasti kuin Saara Aallon X-Factor huuma päättyi, päättyi myös mun elämänhallinnan alkeet. Henkilövaaka kutsui aamulla kuin paholainen luokseen ja siihen ansaanhan mä sitten lankesin. Tulos +2kg. PLUS 2KG!!!
Viimeksi kun punnitsin itseäni, oli paino mukavassa laskusuhdanteessa. Sanoin tämän jopa ääneen PT:lle ja salaa olin tyytyväinen itseeni, sillä olinhan saanut melkein 1,5 kiloa tipautettua ihan puhtaalla arjenhallinnalla. Ei tarvittu tiukkoja dieettejä tai kuntokuureja, hups vaan ja 1500g oli poissa!
Jonkinlainen universumin kosto tämä on. Miten on mahdollista?! Herää ajatus, olenko sittenkin tuomittu elämään maallisen eloni lihavana. Lihavat on leppoisia, ehkä ei niin paha kohtalo? Tai ehkä kohtalolla on varalleni jokin syvempi tarkoitus ja sen tarkoituksen täyttämiseen nyt vaan tarvitaan ylimääräistä elopainoa? Ehkä Suomeen iskee vuosituhannen talvimyrsky ja kylän lapset hakevat lämpöä sylini suojista? Siinä kohtaa ylimääräinen lämpökerros varmaan olisi perusteltua. Mahdettaisiinko siitä tehdä elokuva myöhemmin? Ylipainoinen nainen pelastaa 28 mukeloa lämmittämällä heitä vatsamakkaroidensa välissä jossain lumiluolassa muun maailman peittyessä jääkerrokseen…
Eniten ehkä sapettaa (tai suoranaisesti nyt vituttaa) että oikeasti luulin olevani hyvällä reitillä. Oli sellainen turvallinen fiilis, että kyllä tää tästä. Olen katsonut mitä suuhuni laitan; syönyt parsakaalia ja hyviä rasvoja. Olen harrastanut liikuntaa; hikoillut ja nostellut painoja. Kalorimatematiikka ei sitten vaan ole mun puolella. Miksi mä en voisi olla niitä ihmisiä, jotka vain huomaavat kesän aikana hoikistuneensa? “Hups, lähti 5 kiloa. Taisin ottaa aurinkoa liikaa ja rasva vaan suli pois” Toivottavasti te, joilla on tämä jumalainen aineenvaihdunnan lahja, osaatte arvostaa sitä.
Ja ei, se kaksi kiloa ei ole lisääntynyttä lihasmassaa. Jos kykenisin hankkimaan itselleni 2kg lihasta lyhyessä ajassa, olis varmaan jo kehonrakennuksen Mrs. Olympia. Ja ei, mulla ei ole kilpirauhasen ongelmia vaikka tulevaisuudessa saattaakin olla (näitä hyviä puolia sädehoidosta). Alla ei myöskään ole kovaa kyykkytreeniä, joka olisi nestettä kerännyt kahden kilon edestä. Stressiä nyt on aina vähän ja nukkuminen on Game of Thronesin ansiosta vähän niin ja näin. Mutta ei tähän varmaan ulkopuolista syytä löydy. Tai ehkä tämä on karman kosto siitä, että viikonloppuna join lasin punaviiniä ja nappasin lasten karkkipussista pari lakua? Ilmeisesti tätä edeltänyt alkoholittomuus ei sitten kohtalonherralle merkannut mitään…
Aamu ei varsinaisesti siis alkanut motivoituneissa merkeissä. Tähän samaan valitusvirteen voisin ynnätä myös kaikki muut aamun pyllystä olevat tapahtumat:
– Pakasta vedetty mineraalimeikkipuuteri kipsahti lavuaariin. Hups, 25€ sinne vaan hei hei!
– Kaikki sukat oli parittomia.
– Hain eilen HM:n paketin postista ja innoissani kaivoin sieltä vaatetta tähän päivään. Mikään ei sopinut.
– Sain ihan hienot eyelinerit vedeltyä mutta töissä huomasin, että unohdin laittaa ripsiväriä.
– Tein ranskalaisen letin varmaan neljä kertaa päin persettä ja lopulta vedin tukan ponnarille.
– Mun ponnarista sojottaa pari hiussortuvaa vasemmalle, kun muu tukka menee oikealle.
– Mies oli pessyt pyykkiä ja kuivurin sijaan laittanut pyykit narulle kuivumaan. Mun musta toppi oli märkänä enkä saanut sitä tänään päälle. Olen siis tuomittu koko päivän tuntemaan tämän collegepaidan karhivan napaa vasten. Kuivurissa olisi kuivunut ajoissa.
– Oon aika varma, että mies on tehnyt muutakin tyhmää mua kiusatakseen mutta en vielä ole saanut selville, että mitä.
Tänään olisi pitkästä aikaa tankotunti, pääsee uusiin tiloihin ja uusille tangoille. Mutta olen ilmoittautunut 2-3 tason tunnille, mikä siis omaan osaaamistasoon nähden on aika vaativa tunti. Eilen vielä ajatus tuntui hyvältä; vain haastamalla itsensä kehittyy ja sitä rataa. Arvatkaapa, jaksaako nyt ajatella samalla tavalla? *Erkele, sanon minä.
Suhteellisin angstisin syysterveisin:
