Pohjoismaiden rankin esterata: Kisaraportti Tough Viking Helsinki 2018
Tämän hetkistä fiilistä on vaikea selittää. Mulla on sellainen olo, että mut on sytytetty eloon. Miksikö? No koska Tough Viking Helsinki!!
Lauantaiaamu käynnistyi ihanan hitaasti ja rennosti. Istuttiin hotellin aamupalalla ja tankattiin päivän koitosta varten. Kaikki oli valmiina. Reput pakattuna, hiukset letitettynä ja ajanottonauha tuntui kevyeltä nilkassa. Oli sellainen oudon kevyt olo vaikka tiesin joutuvani kohta äärirajoille. Vielä hetki sitten tuntemani pelko ja ahdistus vaihtui kihelmöivään jännitykseen – pieneksi kipruiluksi vatsanpohjassa.
Oletteko valmiina? Oletteko valmiina!! Tästä lähtee Tough Viking Helsinki!
Ulkona oli lämmin ja taivas häkellyttävän sininen. Liikennekin tuntui rauhalliselta, vaikka kävelimme aivan Helsingin ydinkeskustassa. Kaisaniemen puiston lähentyessä musiikin rytmi hiipi luihin ja ytimiin voimistuen joka askeleella. Lähtöön olisi reilut 10 minuuttia. Pakkauduimme suuren lähtöportin alle ja laskimme sekunteja: 15..14…13. Ihmismassa heilui rauhallisesti puolelta toiselle, odottaen lupaa liikkua. Sekunnit kuluivat. Three…two…one! GO GO GOOOO! Liekit löivät taivaalle ja kuin saalistavat villieläimet ampaisimme matkaan. Tough Viking on tässä ja nyt!
Tällä radalla kohtaat pelkosi ja haastat itsesi
Amerikkalaiset futarit torppasivat jengiä heti lähtöviivalla, me onneksi säästyimme iskulta. Muutama sata metriä juoksua ja ensimmäinen este oli edessä: ryömikää! Sitten kastauduttiin veteen, kannettiin tukkeja, kiivettiin köysiä ja kannettiin jerry-kanistereita. Ensimmäinen hieman pelottava este oli The Wall: pystysuora noin 3 metrinen lautaseinä. Jännitys kostautui ja tipahdin korkeuksista pyllylleni maahan. Istuin tällin saanella takapuolellani ja katselin muiden loikkivan seinän yli kuin antiloopit. Olisin voinut lopettaa siihen hetkeen, luovuttaa. Mutta muutamassa sekunnissa tokenin ja ylitin seinän toisella yrittämällä. Se fiilis oli niin mahtava!
Etukäteen jännitti kestääkö juoksukunto, miten kävi?
Erilaisia esteitä oli 10 kilometrin matkalle tiputeltu 27 kappaletta. Selvitimme niin käsipyörät, ninja stepit kuin verkkokiipeämisen. Etukäteen pelkäsin juoksukuntoni puolesta eikä juuri ennen kisaa iskenyt flunssanpoikanen helpottanut tilannetta. Kun kahden kilometrin etappi saavutettiin, olin jo aivan rajoilla. Esteet kuitenkin tarjosivat pientä hengähdystaukoa juoksemisesta ja pienillä kävelypätkillä sain tasattua sykettä riittävästi. Kunnes vastaan tuli Mountain Climb Heavy Duty: ylös-alas kivistä mäkeä. Reidet hapottivat jo muutaman nousun jälkeen ja keuhkot tuntuivat repeävän. Sen jälkeen juokseminen oli tosi takkuista ja jouduin hengittelemään vähän väliä. Onneksi meillä ei ollut minkäänlaista aikatavoitetta ja kisakaverit antoivat mulle mahdollisuuden palautella kävelemällä, kun siltä tuntui.
Kamalan hirveä Super Slide
Noin puolessa välissä eteen avautui yksi etukäteen jännittämäni este: Super Slide. Noin 5 metrin korkeudelta, lähes pystysuoraan laskeva vesiliukumäki, joka heittää sut iloisesti jorpakkoon ihan random-asennossa. Olin jo valmiiksi hengästynyt ja jännittynyt ja oikeasti mietin, selviänkö hukkumatta. Kiipesin ylös ja keräilin itseäni hetken aikaa. Kävin todellisen henkisen taiston itseni kanssa että sain aseteltua itseni siihen lähtöpaikalle. Sitten vaan päästin irti. Seuraavaksi muistan, kuinka yskin vettä ja uin kohti rantaa. Selvisin hengissä! Siinä kohtaa tiesin, että tulee eteen mitä tahansa: pääsen tämän radan maaliin saakka.
Pahin olikin vielä edessä…
Viimeiset kilometrin sisälsivät usemman raskaan esteen. Olin ajatellut selviväni Atlas Stones (nostetaan 50 kilon pallo jalustalle) ja Heavy Pull (raahataan painoa hiekalla) esteistä helpolla: mutta siinä kohtaa reidet olivat jo aivan käytetyt ja nämäkin tuntuivat raskailta. Tiimityöllä selvisimme kuitenkin rankoistakin esteistä, munkin pallo saatiin lopulta ylös kaverin avustuksella. Kaverit kevittivät mua myös käsivoimaa vaativilla esteillä sen verran, että sain esimerkiksi apinapuut suoritettua.
Kolmanneksi viimeisin este oli Super Ramp: toinen etukäteen pelkäämäni este. Skippasin tämän suosiolla ja suoritin ranagaistuksen. En vaan olisi siinä kohtaa jaksanut juosta sitä ylös ja päätin säästää kaikki voimat vielä edessä olevaan King of The Hill -esteeseen. Päätös osoittautui hyväksi sillä King of The Hill oli este, jota mun olisi PITÄNYT pelätä etukäteen…Este koostui kolmesta merikontista, jotka oli pinottu päällekkäin. Edellinen este oli dippaus jääkylmään veteen, joten kontille kiivettiin litimärkänä. Ylös pääsi suht hyvin muutaman mieshenkilön ja joukkuekavereiden avustuksella (suuret kiitokset teille, jotka jeesasitte!) Mutta sitten: se alastulo! Äkkiä tajuat seisovasi melkein 8 metrin korkeudessa, kontin pinta on liukas ja koko rakennelma heiluu. Takaa tulee kokoajan lisää jengiä ja tuuppaa sua lähemmäksi reunaa. Mistään et saa kiinni. Putoat yli 2,5 metriä toisen superliukkaan kontin katolle. Olihan siellä pieni patja, mutta eipä se hirveästi lämmittänyt. Pelkäsin tässä kohtaa ihan oikeasti. Kädet tärisivät ja kaverit huusivat mulle apua. Pian siinä oli useampikin pitämässä mua kädestä kiinni ja laskemassa mun ruhoa alemmas. Sitten hiekka rahisi jalkojen alla ja tajusin maaliviivan olevan vain alle 10 metrin päässä. Käsi kädessä juoksimme viivan yli ja saimme mitalit kaulaamme. Meni hetki ymmärtää, että se oli siinä. Selvisin. Mä tein sen!
Sano mua Viikingiksi!
Adrenaliini vyörysi päähän ja hetkessä tunsin itseni maailman valloittajaksi. Koko se ilta oikeastaan meni hymy korvissa ja fiilistellen päivän saavutusta. Vasta sunnuntaiaamuna huomasi, kuinka runnottu ja hakattu kroppa olikaan. Joka paikkaan saattuu edelleen ja Herra Kontti kruunasi mut mukavilla mustelmilla. Paitakin oli revennyt piikkilankaan. Jos olisi treenannut enemmän etukäteen, en varmaan olisi nyt ihan näin rikki. Mutta ei kuulkaa haittaa! En muista koska olen tuntenut olevani näin elossa. Tämä kisa oli mulle muutakin kuin fyysinen suoritus, se oli henkinen taistelu ja käänteentekevä kokemus. Todistin itselleni, että pystyn ihmeellisiinkiin suorituksiin. Nyt mua ei rajoita mikään. Mä olen Viikinki!
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=S7SA6JZC0MU]
Tässä vielä virallinen kisavideo. Itseäni en videolta löytänyt, mutta tuolla jossain mä silti viipotan! Tough Viking Helsinki viralliset kisakuvat: Hanna Bergman
Edellinen juttu:
Tough Viking on täällä!!
*****
Kuukauden TOP 5 postaukset
Kun mikään ei tunnu enää miltään
Ennen ja jälkeen – Laihdutus kuvina
Miksi aikuinen ihminen tekee itselleen näin?
*****
Seuraa blogia
Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen
Miten mahtavaa!! Huikea suoritus ja kiitos kisarapsasta, en olekaan aiemmin tutustunut tähän kisaan että mitä noi radat pitää sisällään.
Pakko kommentoida kun seuraan sua instassa ja täältä blogin kautta, että olen jotenkin samaistunut sinuun koko tämän loppukesän ajan. Itselläkin on ollut mieli maassa (paino on noussut, työt stressaa jne.) ja vähän sellainen olo että onko musta mihinkään, mutta pari viikkoa sitten juoksin kuin juoksinkin elämäni ekan puolimaratonin ja fiilis on tällä hetkellä about ehkä sama kuin sinullakin viikinkikisojen jälkeen 🙂 Voi kun tää tunne pysyisi, olo on kuin olympialaisten kultamitalistilla!
Nyt kun on toipunut yli viikon verran omasta kisakokemuksesta niin tuli aivan sairas tunne että pitäisiköhän ilmoittautua tähän viikinkirumbaan…. 😀 Ehkä harkitsen hetken!
Kiitos!Oon itekin aika tyytyväinen?
Ja on sullakin ollut kyllä koettelemus, mä en ikinä jaksaisi juosta puolimaratonia! Tai no, onhan tässä tullut nyt todistettua että ihminen pystyy kyllä kaikenlaisiin juttuihin kun vaan niin päättää. Pystyn kyllä samaistumaan sun fiiliksiin, aika voittaja olo! Varsinkin kun lähtökohdat on tosiaan vähän sellaiset “en osaa mitään enkä pysty mihinkään”, tuntuu tosi hyvältä sitten oikeasti saavuttaa jotain. Toivotaan että tää olotila kestää toooosi pitkään.
Ja ilmoittaudu ihmeessä! Mäkin ajattelin iskeä itseni heti mukaan ensi vuodellekin, jos nyt kerkiäisi vähän enemmän treenaankin. Tai sitten mennään ihan samalla periaatteella kun nytkin?
Kuulostaa hurjalta ja hienolta! Onneksi olkoon., ? aiotko osallistua uudelleen? Itse tässä aprikoin osallistuisinko toughest-kisaan vai rohkea challengeen. Toughestissa olis 40 estettä ja muutama karmii jo valmiiksi. Yritän tsempata itseäni sillä, että ainahan voi keskeyttää… Mutta kyllä kovasti haluaisin yrittää, mutta riittäiskö kunto…
Hyvää treenikevättä!