Kannattaako palkata Personal Trainer?
Multa kysytään usein, kannattaako PT:n palkkaaminen? Onko siitä hyötyä ja saako PT:n avulla paremmin tuloksia?
Mun ensimmäinen kosketus personal traineriin oli vuosia sitten, kun aloitin laihduttamisen tosissani. Otin yhteyttä paikalliseen traineriin ja tämän samaisen tyypin kanssa jatketaan edelleen, epäsäännöllisen säännöllisesti. Olen muutaman kerran käynyt myös vähän vieraissa, mutta nämä ovat olleet sellaisia yhden treenin kokemuksia tai luentoja. Olen meidän alkutaipaleesta kirjoittanut aiemmin blogiin täällä.
Anna mulle taikapilleri ja tee musta laiha!
Mulla oli alkuun vähän naiivi ajatus, että PT tarjoaisi mulle pikakeinon laihuuteen. Että hän vetäisi taskustaan jonkun taikapillerin, jolla ihra maagisesti katoaisi. Olin jopa vähän pettynyt kun näin ei sitten käynytkään. Ei se toinen ollutkaan vahtimassa mua iltaisin, kun teki mieli juustoleipiä. Kuvittelin saavani sellaisen pikkupirun olkapäälle, joka torppaisi lihottavat aikeeni puolestani. Jossain kohtaa jopa keskeytin projektimme, kun olin varma ettei tästä tulisi mitään. Mökötin pari kuukautta ja onneksi tulin järkiini.
Vaadittiin aika pitkä aika, ennen kuin oikeasti ymmärsin ettei PT tekisi työtä puolestani. En ole ihan varma kuinka tietoisesti toinen mua ohjasi kohti uutta ajatusmaailmaa, mutta niin siinä kävi että pikkuhiljaa opin ajattelemaan eri tavalla. Väärät uskomukset ja periaatteet purkautuivat ja yhdessä korvasimme niitä uusilla, järkevämmillä asioilla. Hyvä PT ei rajoita opetustaan vain ravintoon ja liikuntaan, vaan käsittelee ihmistä kokonaisuutena. Hyvinvointiin vaikuttaa yhtälailla unen laatu, parisuhde, työstressi kuin se makkaraperunakin. Jos haluaa kääntää elämänsä suunnan, on käsiteltävä näitä kaikkia osa-alueita. Tämänkin olen oppinut yhteisen retkemme aikana.
Personal Trainer vie sut sinne rajalle – sun oikealle rajalle
On varmaan vähän itsestäänselvää sanoa, että opin myös treenaamaan oikeaoppisesti ja syömään hyvin. Enkä nyt tarkoita tällä sitä, että osaan ulkoa jonkun saliohjelman ja jääkaapin ovessa on printattu dieettirunko. PT vie treeneissä sut sinne rajalle, mihin et uskalla itse mennä. Hän huolehtii turvallisesta tekemisestä ja auttaa vaikeissa paikoissa. Neuvoo, kannustaa ja tsemppaa. Mä en ikinä olisi osannut laittaa itseäni niin likoon, kuin mitä PT:n avulla olen tehnyt. Monesti oma pää estää tekemästä maksimaalista suoritusta ja helpottaa kummasti, kun toinen vieressä vaatii sulta vähän enemmän kuin mitä itse haluaisit antaa. Sillä tavalla kehittyy, ei olemalla mukavuusalueella.
Tippuuko paino ja kasvaako lihakset?
Lähtihän niitä kilojakin. Aika montakin itseasiassa. Tämä on tietty monella mielessä Personal Traineria palkatessa: tippuuko paino ja kasvaako lihakset? Molempiin voisi vastata että kyllä, jos tekee töitä sen eteen ja kuuntelee valmentajaansa. Sanoisin kuitenkin, että suurin hyöty PT:n palkkaamisessa on muualla kuin puntarissa: se hyöty on se ajatusmaailma ja tieto, jonka valmentajalta voi saada, jos ymmärtää ottaa sen vastaan. Se on se todellinen jättipotti: kiloja tulee ja menee mutta oma pääkoppa pysyy. Pään hoitaminen sitäpaitsi saattaa ihan itsestään johtaa siihen laihtumiseen: hyvinvoiva pää=hyvinvoiva keho.
Ja onhan niissä tapaamisissa hauskaakin! Ja suuria tunteita aina onnistumisen kiljahduksista krokotiilin kyyneliin. Toki riippuu paljon henkilökemiasta ja PT:n tyylistä, kuinka inhimillisiä tapaamiset ovat. Mulle tapaamiset ovat olleet paljon muutakin kuin raudankatkua ja magnesiumpölyä. Ja onhan se kannattavuus itsestäkin kiinni: erinomainen PT:kään ei saa tuloksia aikaan, jos ei oma asenne on huono eikä tekeminen kiinnosta.
Hyvä Personal Trainer -suhde kantaa pitkälle tulevaisuuteen
Näin jälkikäteen ymmärrän, minkälainen vaikutus PT:llä on ollut mun elämään ja arkeen. Kuinka paljon valmennusuhde on muokannut mun ajatuksia ja kasvattanut henkisesti. Vaikka välillä ohjeet vähän (aikalailla) lipsuu, niin väitän saaneeni monta muuta kestävää muutosta elämääni. En usko, että olisin esimerkiksi alottanut nykyisiä harrastuksiani, ellen olisi aikoinani saanut rohkaisua ja kannustusta PT:ltä. Jonkinlainen sisäinen voima on pesiytynyt muhun ja uskon tämän kipinän syttyneen siellä pt-treeneissä. PT:n kautta elämään tuli myös rytmiä ja uusia ajanviettotapoja: nykyään osallistun esimerkiksi kaveriporukan pallopeleihin tai lenkkeilen lasten kanssa. Liikuntainhoni on käytännössä hävinnyt ja luotan osaamiseeni ihan eri tavalla kuin ennen.
Joten kannattaako PT:n palkkaaminen? Kaikki hyöty ei tullut heti eikä helpolla, mutta mulle se on ollut yksi parhaimmista päätöksistä.
Edellinen juttu:
Kasviksia lapselle vaikka väkisin – episodi pinaattilasagne
*****
Seuraa blogia: Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen