Kadonnut itsekuri löytyi sushibuffetista

Mun orastava vegeilyurani meinasi eilen katketa kuin se kuuluisa kamelin selkä. Lauantain ohjelma oli poikkeuksellinen ja päivän lounas oli Tampereen ravintolavalikoiman varassa. Siinä sitten joukosta yhdellä äly välähti ja ruokapaikaksi ehdotettiin sushibuffettia. Oi että! Pystyin jo maistamaan suussani sen makean etikkaisen riisin, tuoreen lohen ja suolaisen soijakastikkeen. Tarjolla oli vielä buffetti, mikä tarkoittaisi, että lautaselleen saa koota niin ison läjän noita Aasian helmiä kuin mieli halajaa.

Koska paikka on suosittu ja kyseessä oli viikonloppu suuressa cityssä, oli paikka ammuttu täyteen muitakin sushinnälkäisiä. Odottelimme kiltisti vuoroamme ja silmäilin samalla pöydän tarjontaa: noita otan ainakin kolme! Ja noita ehkä viisi…Karmea nälkä jo!

Eikö kala muka ole kasvis? Miten niin ei ole?

Odotus venähti lähes puolituntiseksi. Hypin jo lähes tasajalkaa kuin lapsi pissahädässä kunnes nuorimmaiseni kommentti pysäytti hermostuneen liikehdintäni: ethän sä äiti voi syödä noita susheja, kun sulla on se kasvisruoka? Aivan. Mulla on se kasviruoka. Eikös kala ole kasvis? Ei taida olla. No Surimipuikko ainakin on? Pikaisen googlettelun jälkeen piti Surimikin todeta eläinkunnan tuotteeksi. Siis enkö mä saakaan syödä tuota sushia?

En usko ehdottomuuteen ruuan kanssa. Totaalikieltäminen ei useinkaan ole hyvä ratkaisu, ehkä siis nytkin pitäisi antaa itselleen periksi? Ketä se haittaa, jos hieman haukkasen tuota lohenpinkkiä herkkupalaa? Muutkin siinä jo kannustivat: “Ota nyt vähän, ei se haittaa”. Joku ehdotti, (se saatoin olla minä itse) että heitetään kolikkoa. Jos saat klaavan, voit rikkoa kasvisruokavaliosi tämän poikkeustilanteen vuoksi. Jos tulee kruuna, pidät kiinni lupauksestasi. Kolikko kaivettiin taskusta ja sovittiin kolikolle heittäjä. Pronssinen lantti kiipesi korkealle ilmaan tehden muutaman kierrähdyksen ja päätyi heittäjän käden alle piiloon. Siellä kämmenselkää vasten tuo kohtaloni ratkaiseva metallipala nyt makasi.

Se oli klaava. Saisin rikkoa lupaukseni tämän kerran. Ei ketään haittaisi.

Rikoinko lupaukseni?

Viimein pääsimme istumaan ja nappasin lautasen heti käteeni. Kahmaisin vähän salattia, muutaman kurkkurullan, voisi tuota tofunigiriäkin maistaa. Hei täällä on myös tällaisia kasvisversioita! Siinä kohtaa kun pääsin noiden merenantimien kohdalle, oli lautanen jo täynnä. Haikeudella katselin nätissä rivissä nököttäviä palleroita – ja kävelin ohi. En palannut niiden ääreen myöhemminkään, vaan täytin lautaseni kasviskevätrullilla, nuudelilla ja salaateilla.

Kasvisruokavalioni siis piti, vaikka tuo kolikko antoikin mulle luvan rikkoa uudenvuodenlupaukseni. Löysin paljonkin syötävää, joka sopi ruokavaliooni ja vaikka vähän alkuun harmittikin, ei se makuelämyskään vajaaksi jäänyt. Hyvää oli ilman sitä kalaakin!

Ehkä mun itsekuri ei muuttanutkaan Siperiaan

Vastaavaa itsekuria ei ole näkynyt mulla aikoihin. Mistä se nyt kumpusi? Jos tässä olisi nyt ollut kakkubuffet, olisinko pystynyt samaan?

Ehkä ruodussa pysyminen oli nyt helpompaa, koska olin itse asettanut itselleni tämän periaatteen. En noudata tätä ruokavaliota, koska mun täytyy – vaan koska mä haluan. Siinä on vissi ero. Eihän se kala olisi mua mihinkään kaatanut ja olisin sen jälkeen voinut vaan palata ruokavaliooni. Mutta kyse oli periaatteesta. Jos olisin siinä kohtaa rikkonut periaatteeni, olisin todennäköisesti rikkonut sen myös myöhemmin. Ja kolmannen kerran. Ja kohta olisinkin jo tilanteessa, että ruokavalio on palannut samaan vanhaan ja kasvisversio jäi vain hetken huumaksi. Olisin todennäköisesti tuntenut myös huonoa omatuntoa, jos olisin sortunut. Päätös olisi maistunut hetken hyvältä suussa, mutta tuntunut pahalta jälkikäteen.

Olin niin ylpeä itsestäni jälkikäteen. Mä pystyin vastustamaan kiusausta. Ja vaikka kyse nyt olikin aika harmittomasta jutusta, oli se mulle suuri asia. Mä olen luullut, että mun itsekuri on pakannut laukkunsa ja matkustanut Siperiaan jo pitkä tovi sitten. Mutta sieltä se kuitenkin löytyi, kun vähän kaivoi oikeilla työkaluilla! Sushipöytä on nyt voitettu, seuraavaksi deletoin tuon pöydällä nököttävän karkkipussin pois mielestäni. Yksi herkku ja heikko hetki kerrallaan, niin hyvä tulee.

*****

Seuraa blogia

Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen