Hyväpaha kalori ja muita teitä ärsyttäneitä asioita

Meinasin ensin, etten tartu aiheeseen enää uudelleen. Mutta koska asia vaivaa mua ja moni tuntuu ymmärtäneen mut ihan väärin, on varmaan tarpeellista avata vähän lisää.

Kirjoitin viimeksi siitä, miten 11-vuotiaalle tytölle pitäisi puhua ravitsemuksesta ja saako lapselle kertoa kaloreista. Olen nyt useamman kerran lukenut tuon tekstin alusta loppuun, enkä näe sitä samalla tavalla kuin moni teistä näki. Myönnän toki, että otsikko oli vähän provosoiva ja muutamaa kohtaa olisi varmaan pitänyt selkeyttää. Tekstiä on niin kovin helppo ymmärtää väärin ja moni lukikin rivien välistä sellaista, mitä ei sinne todellakaan ollut tarkoitettu. Tekstistä keskusteltiin muutamassa faceryhmässä aika paljonkin ja kommenttien sävy vaihtui rakentavasta nopeasti syyllistäväksi. Sain aiheesta niin yksityisviestiä kuin sähköpostiakin.

Lapsessa on jotain vikaa, jos se ei syö pitsaa

Joku jopa sanoi, että oli outoa, että tytär oli kebab-paikassa valinnut itselleen salaatin. Että lapsen kuuluu tuossa tilanteessa haluta sitä pitsaa tai kebabia! Anteeksi mitä? Mä kun olen luullut, että monen aikuisenkin tavoitteena olisi pystyä pikaruokapaikassa valitsemaan se “paras” vaihtoehto. Miksi lapsi ei olisi saanut näin tehdä? Eikö se juuri kerro terveestä suhtautumisesta syömiseen, että ei koe tarvetta mättää itseensä sitä rasvaista pikaruokaa, jos ei oikeasti tee mieli? Ei kai sitä pakko ole syödä vaan siksi, että on mahdollisuus. Ei kaikki lapset tykkää karkista, limpsasta ja täytekakustakaan, ovatko hekin sitten jotenkin “viallisia”?

Useasti mainittiin myös, kuinka vanhemmilla menee terveellisyysbuumi yli ja lapset pilataan kaikenlaisilla vihermehuilla ja ruokasäännöillä. Lapsen kuuluu saada elää ja olla vapaa ilman mitään hyvinvointitavoitetta ja vanhempien pitäisi lopettaa lasten ruuan kyttääminen. Kakarat aivopestään terveysintoiluun! Mitäs tähän nyt sanoisin…totta, varmasti joillakin on mennyt yli. Mutta kyllä hyvinvointi, liikunta ja terveellinen ruokavalio on jokaisen vanhemman velvollisuutena opettaa lapselle. Ne ovat kuitenkin toimivan kehon, hyvinvoivan mielen ja energisen arjen kulmakiviä. Kaikessa voi mennä överiksi, mutta ei se silti tarkoita sitä, etteikö itse aihe olisi tärkeä.

Edellisessä teksissä oli 741 sanaa ja vain yksi särähti monen korvaan: KALORI.

Ensinnäkin. En missään kohtaa sanonut, että meillä laskettaisiin lasten kanssa kaloreita. Enkä sanonut, että opettaisin jotenkin niitä seuraamaan tai kyttäämään. En itseasiassa sanonut edes, että olisin niistä lapselle puhunut. Totesin vain, että niistä puhuminen on tabu ja mieluummin puhuisin niistä lapselle itse, kuin annan naistenlehtien opettaa oman versionsa. En siis ole tätä keskustelua lapsen kanssa käynyt, vielä. En myöskään missään kohtaa väittänyt, että kalorit olisivat terveellisyyden mittari. En myöskään sanonut, että lajittelisin niiden avulla ruokia hyviin ja pahoihin. Meillä ei missään nimessä “terveysintoilla”. Enkä ole opettanut demonisoimaan salaatinkastiketta. Joten älkää vääntäkö asiaa niin, että olisin jonkinlainen kalorinatsi. Lisäksi mainitsin, etten ollut paikalla tämän kalorikommentin sattuessa. Tietenkin olisin siinä kohtaa asiaan tarttunut ja keskustellut lapsen kanssa, jos olisin paikalla ollut.

Koko tekstin pointti kääntyi vähän päälaelleen, kun tuohon kaloriasiaan tartuttiin niin hanakasti. Mutta koska se nyt tuntui kuohuttavan, niin käydään nyt vielä sekin erikseen läpi vaikka en olisi enää halunnutkaan asiaa käsitellä.

Kaloreista voi puhua monella eri tavalla – minkä tavan haluat opettaa lapselle?

Moni ajatteli, että kerron lapselle kaloreista näin: “Kaloreista voi arvioida syökö liikaa. Jos syö liikaa kaloreita, niin lihoo. Jos haluaa laihtua, pitää syödä vähemmän kaloreita.”

Mutta entä jos niistä kertookin näin: “Kalori kertoo kuinka paljon ruuassa on energiaa ja niiden avulla voi varmistaa, että syö tarpeeksi. On kuitenkin tärkeämpää kaloreiden sijaan keskittyä monipuolisuuteen, kasvisten määrään ja säännölliseen syömiseen.”

Se, että “opetan” kaloreista, ei tarkoita että kerron laihduttamisen perusteita. Monen mielestä koko kalori-sanaa ei saisi edes sanoa, ettei vaan lapselle muodostu tarvetta kontrolloida syömistään. Mutta on mun mielestä vähän hölmöä ajatella, etteikö lapsi oppisi kaloreista mistään muualta. Ja muuallahan nimenomaan EI kerrota kaloreista järkevästi, vaan juurikin tehdään niistä painontarkkailun mittareita. Oletteko huomanneet, että niistä kerrotaan telkkarissa? Että niistä puhutaan koulussa ja kirjoitetaan lehdissä? Lapsilla on mitä ihmeellisempiä whatsapp -ryhmiä ja he seuraavat tubettajia: oletteko varmoja, ettei asiasta jo keskustella näissä kanavissa? Jokaisessa elintarvikkeessa taitaa tuoteselosteessa lukea kalorimäärät ja prosenttimäärä, kuinka paljon energiaa tuote sisältää verrattuna aikuisen keskiverto tarpeeseen nähden. Kyllä sitä kontrollointia voi siis oppia tekemään ihan ilmankin, että mainitsen tuota sanaa kertaakaan. Tämä taitaa olla vähän sama kuin seksivalistus: kuvitellaan, että jos siitä ei sano mitään – ei lapsi sitä harrasta. Arvatkaapa vaan!

Ja kuten tuhat kertaa olen sanonut: se on se kokonaisuus! Vaikka sana kalori tässä mainittiinkin, tottakai asiaan kuuluu ziljoona muutakin aihetta ja kulmaa. Kalori on yksi pieni osa kokonaisuutta, ei tietenkään se pääroolin näyttelijä.

Kasvatatko itse oman lapsesi vai annatko yhteiskunnan tehdä sen puolestasi?

Väkisinkin tuli sellainen fiilis, että ehkä vanhemmilla on se suurempi ongelma asian kanssa. Tuohon kaloritermiin on ladattu niin paljon rikottuja lupauksia, kehoinhoa, syyllisyyttä ja alemmuudentunnetta, että ei osata enää itsekään suhtautua kaloreihin (tai terveellisyyteen ylipäätänsä) neutraalisti. Ehkä tällaisesssa tilanteessa ei tosiaan kannatakaan antaa sille lapselle terveystietoutta, jos omakin pää on aivan ulapalla. Pahinta on siirtää ne omat ruoka- ja kehoahdistukset siihen lapseen. Monella oli hirveän mustavalkoisia ajatuksia ja jyrkkiä mielipiteitä siitä, mikä on terveellistä ja mikä ei. Ihan kuin ei oltaisi haluttu nähdä asiaa monipuolisemmin, vaan takerruttiin yksityiskohtiin.

Ja kun kyse on 11-vuotiaasta. Vaikka tuo onkin ihan lapsi vielä, ei kovinkaan montaa vuotta ole enää aikaa muokata hänen ajatuksiaan. Halusin tai en, on yläkouluikäinen niin altis ulkopuolisille paineille, ettei tällainen kotoa tuleva valistus enää välttämättä peittoa sitä yhteiskunnan antamaa “tietoa”. Se työ on tehtävä viimeistään nyt, jos haluan vaikuttaa lapsen positiiviseen kehonkuvaan ja järkevään syömiskäyttäytymiseen.

Mutta älkää nyt kuvitelko, että pään pensaaseen laittaminen näissä asioissa olisi se “oikea” tapa. En sano, että oma tapani on oikea ja varmasti tulee virheitä tehtyä, mutta passiivisuus ei ole myöskään ratkaisu. Älkää luottako siihen, että yhteiskunta kyllä opettaa lapselle oikeanlaista suhtautumista omaan kehoon ja ravitsemukseen: se koulussa käytävä ravinto-oppi ei todellakaan riitä eikä lehtien palstoilta voi muodostaa järkevää käsitystä omasta kehosta! Se tärkein oppi tulee kotoa: miten vanhemmat suhtautuu syömiseen ja omaan hyvinvointiinsa.

Mielipiteiden julkaisemisen jälkipyykki on hirveän raskasta

Tästä nyt tuli tällainen vuodatus. Mutta kuten sanoin, alkoi aihe ahdistamaan siitä tehtyjen väärinkäsityksien vuoksi. En toisaalta haluaisi tarttua tällaisiin jakaviin aiheisiin, koska se jälkipyykki on niin raskasta. Mutta rakentava keskustelu on aina hyvästä, ja sitä nytkin saatiin kyllä aikaiseksi. Tiedän, että osittain nuo väärinymmärrykset johtuivat myös siitä, ettei alkuperäistä tekstiä luettu ollenkaan vaan kommentoitiin vaan siihen Facebook-julkaisuun.

Ehkä mun tarvii tästä lähtien laittaa jokaisen tekstin perään pikkupräntti:

“Perustuu omiin liioiteltuihin kokemuksiini eikä tekstiä voida pitää absoluuttisena totuutena. Tämä teksti on oikeasta elämästä irroitettu yksittäinen tilanne, joka saattaa todellisuudessa olla huomattavasti monipuolisempi ja mutkikkaampi kokonaisuus. Kaikkia yksityiskohtia ei välttämättä julkaista, vedoten kirjoittajan oikeuteen säilyttää jotkut asiat yksityisenä. Saattaa sisältää klikkiotsikon ja liikaa selfieitä. En ota kantaa aineenvaihduntasairauksiin, lääkkeiden sivuvaikutuksiin, mielenterveysongelmiin tai muuhunkaan poikkeustilanteeseen. Tätä ei ole tarkoitettu mielensäpahoittajille, trollaajille tai muuten vaan netissä kiukutteleville yksilöille. Kaikenlainen tulkinta ja rivien välistä lukeminen omalla vastuulla. Pidätämme oikeuden kirjoitusvirheisiin.”

 

---