Näin saat uudenvuoden lupaukset pysymään!

Mun olisi huomenna määrä julkisesti höpöttää aiheesta ”Uudenvuoden lupaukset ja niiden pitäminen”. Mut pyydettiin jo viime vuoden puolella puhujaksi erääseen pienimuotoiseen tapahtumaan ja koska päällä oli juuri mun KYLLÄ-haaste, tottakai suostuin! En oikeastaan tuolloin vielä tiennyt edes tarkempaa aihetta, tiesin vain että teemana olisi hyvinvointi.

Uudenvuoden lupaukset ja niiden pitäminen. Ensin ajattelin, että mitä ihmettä mä tästä aiheesta kerron? Eihän mun omatkaan uudenvuoden lupaukset pidä! Hienosti lupaan itselleni kuun taivaalta mutta käytännössä lupaukset kuihtuvat muutamassa viikossa kuin viirivehka kuumalla parvekkeella. Olenkohan mä nyt ihan oikea ihminen puhumaan tästä aiheesta?

Helppo se on elää pää pilvissä, vaikeaa on olla siellä mudassa

Mitä enemmän olen aihetta nyt pyöritellyt, sitä varmempi olen, että kyllä tämä on ihan mun aihe. Mä olen oikein hyvä kertomaan just siitä, kuinka vaikeaa lupauksien pitäminen on. Mä tiedän sen tunteen, kun tammikuussa kokee valtavaa uudistumisen paloa. Miltä tuntuu, kun on kaksi päivää menestyksekkäästi noudattanut ruokavaliota ja on niin hitsin ylpeä itsestään! Tiedän myös, kuinka masentavaa on huomata lipsuvansa takaisin siihen ihan samaan vanhaan. Kuinka niitä tottumuksia ja rutiineja on äärettömän vaikea muuttaa. Elämän uudistaminen ei ole helppoa. En ehkä osaa antaa vedenpitäviä neuvoja (tuskin kukaan osaa). Mutta osaan kyllä kertoa, mitä se elämäntavan muuttaminen käytännössä on. Että oikeassa elämässä se harvemmin on suoraviivaista ja kertalaakista onnistuvaa. Siihen ylösnousuun kuuluu myös se lujaa alastuleminen, ja siinä kohtaa alkaa vasta ne hankaluudet! Helppohan on olla siellä pää pilvissä.

Neljä isoa hyvinvointimuutosta, joista suurin osa haaveilee

Suurin osa meistä lupaa itselleen parempaa oloa ja arkea: halutaan liikkua enemmän, syödä paremmin, stressata vähemmän ja nukkua enemmän. Kaikki hyviä lupauksia ja todellakin tavoittelemisen arvoisia! Mutta kun hetken miettii, nämähän ovat järkyttävän isoja asioita! Pelkästään stressin vähentäminen tarkoittaa usein niin ajanhallintaa, työmoraalin tarkastelua, parisuhteen hoitoa, talouspuolen asioita…Stressin hallitsemisen oppiminen voi olla yksinään jo vuoden mittainen projekti. Ei siis ihme, ettei nämä neljä suurta lupausta useinkaan kaikki toteudu saman vuoden aikana.

Silti me sitkeästi toivomme itsellemme näitä isoja muutoksia. Haaveilemme ihan toisenlaisesta elämästä ja maalaamme itsellemme mitä suurempia tulevaisuudenkuvia. Vuoden alussa kaikki tuntuu niin mahdolliselta ja ihan kuin aikaa olisi yllin kyllin! Ja mikä parasta, takana ei vielä ole suurempia kömmähdyksiä eikä epäonnistumisia vaan pöytä on todellakin puhdas. Vuoden edetessä sitten alkaa kasaantumaan kaikenlaisia vastoinkäymisiä ja takapakkeja, ja äkkiä uusi elämä ei enää olekaan niin neitseellinen. Se sellainen lapseninto katoaa, kun arkeen tulee taas niitä kuoppia ja mutkia.

Go with the flow ja opi elämään siinä vanhassa arjessa

Ehkä se taika ei olekaan siinä, miten saisi pidettyä siitä uudesta elämästä kiinni. Vaan se juttu on siinä, miten selviää niistä vastoinkäymisistä ja oppiiko elämään siinä tavallisessa arjessa. Ja kun niitä vastoinkäymisiä tulee aivan varmasti: saat jonkun megaflunssan heti kun treenit kulkee tai lapsi puskee seitsemää uutta hammasta ja pilaa sun toiveet pitkästä yöunesta. Life happens. Kaikkea ei vaan voi suunnitella eikä vuoden vaihtuminen tee tähän poikkeusta. On opittava menemään sen virran mukana, vaikka välillä tekisin mieli kadota pinnan alle. Ehkä sillä tavalla saisi ylläpidettyä myös sitä uutta ja ihmeellistä, kun oppii hyväksymään ensin sen vanhan elämän.

Saas nähdä mitä mun suusta huomenna tulee ulos. Voi olla, että saan aiheesta aivan mahtavan tarinan aikaan ja yleisö mykistyy mun voimakkaan esiintymiseni ansiosta. Inspiraation kyyneleet kihoavat silmäkulmaan ja yleisön kädet hakeutuvat rytmikkääseen taputukseen: hurraa! Esirippu laskeutuu ja valtakunnassa on parempi olla. Tai sitten jäädyn aivan totaalisesti ja löydän itseni sepittämästä jotain järjetöntä nippelitietoa, kuten flamingon sulkien väriä. Tiesittekö, että flamingo on vaaleanpunainen koska se syö karotenoidia sisältäviä katkarapuja, mikä värjää höyhenet?

 


*****

Seuraa blogia

Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen

hyvinvointi
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *