Onks pakko käydä salilla?
Salilla käyminen on jäänyt. Sinne jonnekin menneisyyteen se jäi. Onnellisesti olen nyt täyttänyt kalenteriani tankotunneilla ja erilaisilla temppuiluilla, kuten viimekertaisesta liikuntapäiväkirjastani huomaa. Jotenkin se painojen puskeminen varsinkin yksin alkoi tuntumaan vähän kuivalta ja tuollainen aktiivisempi meno houkutteli aidan toisella puolella. Käyn toki edelleen sen kerran viikossa paritreenissä, mutta kaikki salilla kävijät varmaan tietää, ettei sillä määrällä kehitytä. Korkeintaan ylläpidetään, jos sitäkään.
Kannattaako salilla käyminen?
Mutta kannattiko jättää salia vähemmälle? Heräsin vähän omiin ajatuksiini ja ehkä viimeaikaiset ongelmani tankosalissa johtuvatkin salisalista. Tai siis sen puutteesta. Tuolloin aktiivisemman salitreenin aikaan nimittäin tankoilukin oli kepeämpää. Nyt jo tovin on tuntunut, että kaikki muumit eivät nyt ole muumitalossa. Ehkäpä siis raudan pariin pitäisi palata? Kai se vaan on fakta, että salitreenin tapaista lihasrasitusta on vaikea saada muualla. Salitreeniä kannattaisi varmaan edelleen pitää aktiivisemmin mukana viikossa, ainakin sen 2-3 kertaa viikossa. Luulen, että tämä näkyisi aika pian myös tankoilun puolella.
Mutta näin kun on saanut makua vähän riehakkaammasta liikunnasta, on vaikea asettaa itseään taas sinne pumppausstudioon missä riehakkuutta lähinnä on painopakan äänekäs alastulo. Voisko salitreeni olla viihdyttävämpää? Entä jos vähän toisin kuntosalille tankosalin fiilistä?
Mitä jos kuntosalilla olisi kuin tankosalilla?
Se menisi jotenkin näin:
– Ennen treeniä koitan kiivetä vastaanottoaulan oviaukkoa ylös. Kun näin sellaisen Youtube -videon ja halusin testata. En osannut.
– Otan hitusen dramaattisen sisääntulon ja askellan eteerisesti prinsessaheilutuksia jaellen keskelle salia.
– Lämmittelen alkuun leikkimällä sisiliskoa lattialla; makaan lattialla ja olkapäät soljuvat puolelta toiselle samalla kun viehkosti heilautan kuvitteellista häntääni. Ääniefektistä saa lisäpisteitä. Jossain kohtaa sisilisko kehittyy evoluution kourissa: olen nyt possu.
– Valmis tosi toimiin! Eikun taljaan tekemään läpivetoa! Kesken liikeradan saan kummallisen mielleyhtymän eikä lopusta tule enää mitään, kun kikatan hihaani joka toiston jälkeen.
– Vähän pukkaa hikeä. Ei se mitään: pyyhkäisen kämmenet kuiviksi näyttävästi pakaroita lääppimällä.
– Joka liikesarjan jälkeen makaan ketarat ojossa lattialla ja voivotan äänekkäästi. On hyvä myös mainita tässä kohtaa, jos johonkin sattuu. Ja ainahan johonkin sattuu.
– Vieressä joku tekee haastavan näköistä settiä. Seison siinä ja tuijotan silmät kysymysmerkkeinä; niin mitä sä teit?! Voitko näyttää sen vielä?
– Aina välillä kehun jonkun tyypin shortseja; upeat lahkeet sulla!
– Treenin päätyttyä jään vaatteet päällä hengaamaan eteiseen ja katseellani haen jotakuta jutulle; pitäähän treenistä tehdä yhteenveto! Mikä oli tänään vaikeeta ja mikä kivaa? Sujuko sulla toi maastaveto vai kiristikö takareisistä? Sitten voi vielä esitellä mahdolliset syntyneet urheiluvammat.
Kotona sitten vielä koitan googlettaa opetusvideota siitä tyypin tekemästä liikesarjasta. En muista liikkeen nimeä, joten googletan termeillä: awesome lifting trick combo ja päädyn katsomaan Youtubesta videota, jossa mies nostaa parrallaan Mini Cooperia.
