Itsemyötätunto apuna elämässä ja työtarjous!
Itsemyötätunto apuna elämässä – voimavarana jokaisessa elämäntilanteessa
+ Avunpyyntöni tiiminjäsenen etsimisessä!
Meillä jokaisella on sisäinen ääni, joka puhuu meille joko kaiken aikaa tai silloin tällöin. Turhan monella tuo ääni on kriittinen, ankara, ehdoton, ruoskiva, piikikäs, ilkeä, vaativa ja kieltävä. Jos joku toinen puhuisi meille samaan tyyliin ja kuuntelisimme ja ottaisimme sellaista puhetta vastaan ulkoapäin, emme todellakaan haluaisi olla sellaisessa seurassa tai sanojen kohteena. Kuitenkin annamme oman sisäisen äänemme laukoa meille asioita päin naamaa ja ohjailla ronskisti käytöstämme.
Niin usein itsekin olen pyrkinyt täydellisyyteen – etenkin työasioissa. Kurittanut itseäni heikoista suorituksista, mollannut ja tuntenut häpeää virheistäni. Selitellyt valintojani sekä itseäni ja piilotellut kipuiluani. Kovin ehdotonkin olen matkan varrella ollut – liiaksikin. Puskenut itseäni ja sanonut liian usein kyllä, vaikka sisälläni joku olisi oikeasti huutanut EI, en jaksa tai halua. Olen myös liiaksi murehtinut ja suunnitellut elämääni, teitämättä mitä huominen tuo tullessaan, mutta uskaltamatta kuitenkaan luottaa elämään.
Itsemyötätunto apuna elämässä
ja sen taitojen harjoittaminen ovat todella tulleet tarpeeseen. Todellinen ymmärrys siitä, että riitän, ja että me kaikki riitämme, on ollut iso asia elämässäni. Olen vihdoin ymmärtänyt ettei tekemisen paljous tuo mitään lisärvoa – läsnäolo ja elämän eläminen tässä ja nyt taas merkitsevät minulle sitäkin enemmän. Olen uskaltanut kohdata pettymykset ja muut negatiiviset tunteet, käsitellyt ne ja päästänyt niistä sitten irti. Nyt voin elää täydemmin, pelkäämättä, liiaksi itseäni uuvuttamatta ja itseeni uskoen. Täydellinen en missään nimessä ole tässäkään asiassa edelleenkään – kaukana siitä, tai oikeastaan olen täydellisen epätäydellinen… mutta voin sanoa, että elän nyt vapaammin, tehden päätöksiä sydämestäni, en muista käsin.
Liian moni, kuten aikoinaan itsekin, piiskaa itseään pelon ohjaamana, että jos löysää tai “sortuu” toiselle polulle, ei saa mitään aikaiseksi, jää paitsi tai epäonnistuu. Itse huomasin päästäestäni irti pahimmasta suorittamisesta ja itseni piiskaamisesta, muuttui samalla myös ihmisarvoni. Myös luovuuteni vapautui kahleista, näin enemmän mahdollisuuksia ja “metsän puilta” selkeämmin kuin aiemmin. Edelleen välillä se äänekäs “tyyppi” istuu olkapäälläni vähättelemässä minua, estäen avun pyytämisen, vaatien täydellisyyttä ja estäen minua elämästä täyttä elämää. Vieläkin se sattaa joskus sanoa “mitä sinä oikein kuvittelet osaavasi, kuka oikein luulet olevasi, miksi sanottavasi kiinnostaisi ketään, mikä sinut oikeuttaa valitsemaan tämän polun, mitä muutkin sanovat valinnastasi…” Kuulostaako tutulta?
Itsemyötätunto apuna elämässä – entäs jos vain olisit?
Mitäs jos olisit aidosti se, mikä olet, antaisit itsesi murtua ja tuntea kaikkien tunteiden kirjon, hakematta hyväksyntää ulkopuolelta – olisit “vaan” mikä olet. Täydellisyyden pyrkimyksen sijaan, pyrkisitkin inhimillisyyteen, et yrittäisi niin kovaa puskea ja pakottaa, vaan antaisit olla. Tekisit asioita, jotka tuovat sinulle mielihyvää, ajattelematta aina sitä, mistä muut jäävät silloin paitsi. Eläisit omaa, etkä kenenkään muun elämää. Lisävelvollisuuksien ja pätemisen sijaan ottaisitkin kauan kaipaamasi tauon ja uskaltaisit pyytää tukea ja apua…?
Itsemyötätunto apuna elämässä – tarvitsen apua, tiimiläinen haussa…
Avun pyytäminen on itselleni ollut aina haasteellista ja olen siinä edelleen melko kehno. Lause “kyllä minä pärjään” – kuuluu usein sisälläni. Totuus kuitenkin on, että haluaisin kasata ympärilleni ainakin näin aluksi pienen, kahden tai kolmen hengen tiimin. Tiimin, joka ottaa koppia ideoistani, selvittää ja auttaa toteuttamaan erilaisia kokonaisuuksia, joista niin moni voisi hyötyä ja saada apua. Olen luova ihminen ja ideoita lentelee sinne ja tänne. Mutta luovana taivaanrannanmaalarina ne jäävät juuri sinne – taivaalle leijailemaan. Tarvitsisin mukaani henkilön, joka tietää missä mennään, joka on kiinnostunut samoista arvoista kuin minä ja pystyy seisomaan niiden takana, joka on omatoiminen, aktiivinen, innovatiivinen, energinen ja kiitollinen uusista mahdollisuuksista. Pääkaupunkiseudulla olisi hyvä olla, sillä olisi ilo tehdä myös kasvotusten ja yhdessä asioita. Teksisestä osaamisesta, kirjoittamistaidoista, some-maailman osaamisesta ynnä muusta olisi ISO ilo. Kyseessä on ihanan matkan alku – alussa toiminta saattaa olla pientä, siksi muu elämä ja työ on hyvä olla tai sitten muutoin mahdollisuus hypätä mukaan. Raha ei siis voi olla motivaattorisi. Alun jälkeen mielessäni siintää toisenlainen näkymä, joka näyttää valoisalta, huikealta ja uudennäköiseltä kokonaisuudelta. Edessä on tulevaisuus, jota kohti yhdessä tiimin kanssa haluaisin matkata – mahdollisesti pitemmänkin aikaa. Jos innostuit ja tunsit, että puhun juuri sinusta ja haluat luoda kanssani jotakin uutta ja ihanaa, voit laittaa minulle sähköpostia. Kirjoittaa mailitse minulle kuvallisen viestin, joka kertoo LYHYESTI sinusta, odotuksistasi ja toiveistasi. En edes osaa sanoa milloin tiimiläisen/assarin työ alkaisi – tämä kirjoitus nimittäin kumpusi nyt yhtäkkiä ja suoraan sydämestäni… mutta totuus on, että jo pidempään olen kaivannut rinnalleni jotakuta, joka nappaa kiinni ideoistani, selvittää mahdollisuukset toteutukseen ja auttaa asioissa, jotka ovat kaukana vahvuusalueistani ja joissa itse pääsee loistamaan.
Mailiosoitteeni on karita.tykka@gmail.com. Sydämestäni pyydän, ettet laita tuohon osoitteesen mainoksia, turhuuksia, pila- tai häiriöviestejä, sillä saan jo muutoinkin päivittäin kymmeniä, joskus reilusti yli sata viestejä mailiboksiini.
Tällaista tekstiä syntyi tänään Tampereella, hotelli Tornin neukkarissa, jonne menin Gaala lasten hyväksi -muotinäysiltana loppoaikaani hyödyntämään. Ja huh, että hyödynsinkin! Oli näköjäään tarkoitettu, että vapaa neukkari oli käytettävissäni juuri nyt… : )
Puhu itsellesi kauniisti, katso armollisesti – aloita jo tänään.
Iloa ja valoa,
Karita
kuva: Emma Ronkainen
Lisää iloa, inspiraatiota, reseptejä, kauneutta ja paljon muuta löydät aiemmista postauksista!
Ilolla seuraan myös Rakkaudella, Karita –blogini jakoja somessa!
Vegaaninen mustikkamaito
Olisi ilo jos tapaisimme myös somessa: Instagram @karitatykka | Twitter @karitatykka | Snapchat karita-tykka ja FB
kiitos!
Kirjoitit rohkeasti asiasta, jota monet kokevat, mutta eivät koskaan uskalla tai kehtaa myöntää itselleen saatika muiden kuullen. Kiitos, että annoit palasen syvintä sisintäsi meille lukijoillesi, jotta meillekin avautuisi tämä itsetutkiskelun mahdollisuus ja näkökulma.
Todellakin, kuten kirjoitit, emme koskaan kuuntelisi tai haluaisi kuulla toiselta ihmiseltä moista arvostelua, miten itseämme sisäisesti arvioimme, mikäli olemme itsekriittisiä. On hyvä pysähtyä ja tutkiskella itseä ja olla armollinen, sallia kokea aidosti erilaisia tunteita, ilman häpeää tai syyllisyyden tunteita. Hidastaa vauhtia, mikäli siltä tuntuu. Pysähtyä katsomaan ympäröivää maailmaa erilaisin silmin, ilman kiireen tunnetta, näin saatamme nähdä enemmän, syvemmin. Itselleni on käynyt näin, pysähdyin (opettelin läsnäolon voimaa), katsoin mitä ympärilläni tapahtuu kaikkein kiireisimmällä hetkellä. Ymmärsin, etteivät lähelläni pyörivät ihmiset kerkiä olemaan läsnä, ymmärrä, miten pienellä ns.henkisellä harjoitteella, aistimisella tai pysähtymisellä voisi antaa enemmän sisältöä itselle tai lähellä olevalle toiselle ihmiselle. Mikäli kiireiselle, ehkä stressaantuneelle ihmiselle sanoisi, että ”ota hieman rauhallisemmin tai pysähdy hetkeksi, aisti ympäristöäsi”, hän useinmiten hymähtäisi, ”hurahtanut, ei tässä nyt kerkiä pysähtelemään, työt odottaa..tms”.
Kiitos Karita, aistitaan syksyä
<3 kiitos, ihanaa syksyä sinulle Carita!
Iloa,
Karita
Se oli hurjaa, kun jossain vaiheessa tajusin rueta kyseenalaistamaan tuon sisäisen äänen rumia puheita! Kun tajusin, ettei se puhu koskaan totta. Että se vain hyödyntää negatiivista ja tekee kärpäsestä härkäsen. Ehkä tuo ääni ei koskaan vaikene, mutta ainakin sille ei enää anna painoarvoa.
Juuri näin, ihana oivallus ja ylipäätään upeaa, että olet huomannut tuon äänen ja sen sävyn, jolla se sinulle juttelee.
Ihanaa syysviikkoa,
Karita