YHDESSÄ YKSIN
Yhdessä yksin…
Olet huoneessa, joka on pullollaan ihmisiä, puhetta ja energiaa. Silti sinusta tuntuu, että olet yksin – yhdessä yksin. Minä ainakin olen kokenut tuon tunteen, ulkopuolisuuden, erillisyyden ja yksinäisyyden. Se on onneksi kestänyt vain hetken ja normaali olotilani on tila, jossa en tunne olevani koskaan yksin. En edes silloin kun ketään ei ole samassa tilassa kanssani…
Ihmissuhteet, ystävät, kumppanit, kanssakäymiset ja kohtaamiset ovat hiukean tärkeitä – jopa elintärkeitä. Ilman ihmissuhteita ja aitoja ihmiskohtaamisia emme toimi hyvin ja elämme vailinaista elämää. Sairastumme helpommin, elämämme vajaalla liekillä ja näivetymme hiljalleen yksinäisyyteen. Kenenkään ei pitäisi joutua olemaan yksin – ei kenenkään. Joskus pieni hymykin voi olla riittävä kontaksi toiselle tai aito kosketus, mutta on hyvä tiedostaa, että somemaailman seuraajat ja tuttavat eivät sitä tuo.
Often a man wishes to be alone and a girl wishes to be alone too
and if they love each other the are jealous of that in each other,
but I can truly say we never felt that.
We could feel alone when we were together, alone against the others.
But we were never lonely and never afraid when we were together.
– Ernest Hemingway
Yhdessä olemme vahvempia, vapaampia ja koemme turvallisuudentunnetta, jota yksinäisyydessä emme koskaan tunne. Mutta niin kuin alussa kirjoittelin, voi yksinäisyyttä tuntea myös joukossa, ihmismassassa ja parisuhteessakin – olemme yhdessä yksin… Se tapahtuu silloin, kun koemme itsemme irrallisiksi muista, etteivät toiset ymmärrä tai näe meitä – olemme yhdessä, mutta kuitenkin niin yksin.
Joskus saattaa tuntua, että ruudun takana joku ymmärtää ja tunnemme jopa vahvaa yhteyttäkin johonkin, mutta oikeat kohtaamiset, fyysinen läsnäolo ja aitous ovat mielestäni niitä oikeita ja voimaannuttavia kanssakäymisiä. Jos kohtaamiset perustuvat vain koneiden välityksellä käytäviin tuokioihin, ei sydän ja keho saa tarvitsemaansa yhteenkuuluvuuden tunnetta tai alkukantaista, luontaista heimojäsenyyden tuntua. Me kaikki pohjimmiltamme kaipaamme sitä – omaa heimoa, johon kuulua ja jossa elää.
Yksinäisyyttä voi lähestyä monelta eri kantilta, mutta yksi asia on varma – aina on mahdollisuus tehdä asialle jotakin. Ja jos tuntuu että on jo liian kauan ollut yksin ja tuntenut yksinäisyyttä, voi lähteä liikkeelle pienistä arjen kohtaamisista ja olla läsnä kaikkialla minne meneekään. Kun on tiedostaen läsnä on melkeinpä mahdoton tuntea yksinäisyyttä… Olemme osa kokonaisuutta, universumia, joten emme koskaan ole oikeasti yksin…
Ota tänään hetki aikaa jollekin merkitykselliselle ihmiselle ja itsellesi. Tapaa, ole läsnä ja tunne, miten ihanalta seura, jakaminen ja kohtaaminen tuntuvatkaan.
Iloa,
Karita
Lisää ravintoa keholle ja miellelle löydät alta.
Supernainen
Uunilohi lehtikaali-bataattipedillä
Mitä valitset?
Seuraa myös: Instagram @karitatykka | Snapchat karita-tykka | Twitter @KaritaTykka
kiitos
Näinhän se on, että kasvokkaiset kohtaamiset ovat niitä syvimpiä ja hoitavimpia. Toisaalta monille esimerkiksi vaikeasti kroonisesti sairaille, jotka ovat kotiin sidottuja ja joiden ystäväpiiri on tämän tilanteen takia kutistunut olemattomaksi, se teknologian avulla tapahtuva kommunikaatiokin voi olla lähes ainoana sosiaalisen elämän muotona tärkeä henkireikä.
Kyllä, tekniikasta on myös paljon iloa. Olisipa ihanaa jos me kaikki joskus itse menisimme jonkun luokse, joka itse ei pääse… Toivottavasti asiasta puhuminen herättelee toimimaan.
iloa!
Karita