Ystävyydestä – kun toinen tietää, kuinka hullu oikeasti olet. Ja tykkää susta silti<3

Ystävänpäivä? Mikä ihana tekosyy jakaa rakkautta ja vähän lällytellä! Vaikka näitä asioita pitäisi sanoa paljon useammin ääneen kuin vain kerran vuodessa, on se kertakin parempi kuin ei ollenkaan. Joten: tämä on teille mun rakkaat ystävät!

Nuorempana ystävyys oli vähän erilaista. Varsinkin teini-iän ja esi-aikuisuuden ystävyys oli jotenkin tosi syvää mutta myös ailahtelevaa ja raadollista. Monen ystävän kanssa elettiin sellaista symbioosia. Täydennettiin toistemme lauseita, pukeuduttiin samalla tavalla ja tykättiin vuorotellen samoista pojista. Ei osannut sanoa mihin kohtaan toinen loppui ja mistä toinen alkoi. Ja ne yökylässä käydyt keskustelut peiton alla olivat jotain niin mahtavaa! Toisaalta sitten taas riidat ja erimielisyydet tuntuivat maailmanlopulta: meno oli välillä aika selkäänpuukottamista ja juoruilua. Näistä ajoista on muutama ystävyyssuhde selviytynyt näin aikuisikään saakka. Tuntuu aika mahtavalta, että mulla on edelleen rinnalla ihmisiä, jotka ovat mun kanssa tämän elämänvaiheen käyneet läpi. He muistaa mun ensimmäiset kännit, kuinka mulla oli kamala permanentti ja kuinka fanitin Hansoneita?

Sitten elämään tuli aviomiehiä, talolainoja ja pikkulapsia. Ei enää ollut niinkään aikaa pitkille kahdenkeskisille keskusteluille vaan ystävyyden kulmakiviksi muodostui pikaiset rupattelut vaipanvaihdon ohessa. Ystävät, jotka tässä elämäntilanteessa olivat vierellä, ovat ehkä nähneet mut pahimmillani. Kun hormoonihöyryissäni olen kiukutellut. Silloin kun väsyneenä olen itkenyt puhelimeen myyväni lapseni. Kun aivokapasiteettini ei ole enää kyennyt järkevään keskusteluun. Kun olen ilmaantunut julkiselle paikalle miehen vanhoissa college-housuissa, tukka likaisena ja puklurätti olkapäällä. Ilman ystäviä en olisi varmaan tästä elämänvaiheesta selvinnyt järjissäni.

Kaikki ystävyyssuhteet eivät ole selviytyneet tähän päivään saakka. Monet ystävyyssuhteet ovat sidonnaisia tiettyyn elämäntilanteeseen ja näin ollen niiden ylläpitäminen on vaikeaa, kun tuo yhdistävä tekijä muuttuu. Osan olen osannut jättää menneisyyteen mutta muistelen edelleen niitä yhteisiä juttuja lämmöllä. Muutaman kohdalla mietin edelleenkin, olisiko sittenkin pitänyt pitää toisesta tiukemmin kiinni. Ehkä jonain päivänä näiden henkilöiden kanssa löydämme toisemme uudelleen. Niin tai näin, kiitollinen olen näistä menneistäkin ystävistä. Jokainen heistä on jättänyt oman jälkensä muhun.

Tällä hetkellä ystävyys mun arjessa on varmaan kaikista monipuolisinta. On ystäväpariskuntia, perheystäviä, vanhoja ystäviä ja uusia ystäviä. Mulla on monta ihmistä vierellä, joiden kanssa saan olla oma itseni. Muutaman kohdalla luulen, että mä en ole edes se ystävyyssuhteen hulluin osapuoli? Voin näiden ihmisten kanssa jakaa salaisuuksia, itkeä, nauraa, hankkia muistoja, tehdä virheitä. Jos perhe on elämän suola niin ystävät on kyllä elämän sokeri!

Joten kiitos teille lähimmät ystäväni,

Beata, joka tekisi varmaan mitä tahansa mun puolesta, sanoo mulle aina totuuden ja saa mut tuntemaan itseni arvokkaaksi. Tää on se tyyppi, joka nauraa mun kanssa sillon, kun kukaan muu ei naura.
Tia, joka jaksaa treenata mun kanssa, on mulle vertaistuki niin monessa asiassa ja jonka kanssa on jotenkin helppo olla. Ei kyllästy mun seuraan edes viikon reissulla.
Inkku, jonka kanssa mun tankoharrastuskin alkoi. Rempseä, rakastava ja nauravainen. Nainen, jonka kanssa huonokin viini maistuu hyvältä.
Mira, joka saa mut nauramaan ja jonka elämänasenne on ihaltava. Luotettava, rento ja motivoiva. Oikea voimanainen.
Ansku, joka on ollut mun elämässä ikuisuuden ja meillä on varmaan miljoona yhteistä muistoa. Tyyppi, joka pysyy ystävänä silloinkin kun arki koittaa tulla väliin. Leveästi hymyilevä, parasta seuraa tanssilattialla ja aina menossa mukana.
Heidi, joka innostuu mun kans hölmöistäkin jutuista. Energinen, sydämellinen ja sympaattinen. Mä tunnen oloni jotenkin nuoremmaks sun kanssa?
Äiti, koska äiti?

Ja mun PT Heidi, joka aina uskoo muhun, kannustaa ja jaksaa olla positiivinen munkin puolesta.

Ja sitten on niitä miehiäkin! Mutta luulen, että heille tällainen mussutus menee vähän epämukavuusalueen puolelle…Silti, ootte tekin tärkeitä!

Olisin laittanut teistä kaikista kuvat, mutta ei teistä löydy edustuskelpoisia! Aina on jonkun naama vinossa, peukalo linssissä tai joku kiipee taustalla puolialasti puuhun…