Traumoja lasten kasvukäyristä – ja yksi yllättävä kommentti

Mä vihasin kouluaikoina lääkärintarkastuksia. Muistan niin selvästi, kuinka se lääkäri tuntui aina niin kylmältä, persoonattomalta. Katseensa ei ollut lempeä eikä vastaanotolla tullut ollenkaan rento olo. Etukäteen tyttöjen kesken jännitettiin tarkastusta ja aina ne jutut lähtivät liiankin lentoon: huhuttiin, että huoneessa joutuu olemaan ihan alasti ja lääkäri ottaa valokuvia susta. Eihän se paikkaansa pitänyt, mutta niin mä pelkäsin.

Itselläni on siis useampi huono kokemus näistä tarkastuksista ja varsinkin niistä kasvukäyristä, sillä en koskaan ollut ns. oikean kokoinen. Lääkäri löysi aina jotain huomautettavaa ja siinä iässä se palaute tuntui musertavalta. Kuinka hirveää oli joutua viemään kotiin se lappu, jossa oli tikkukirjaimilla kirjoitettu HIEMAN YLIPAINOA. Ja sitä ylipainoa oli siis ehkä kilo tai kaksi, just sen verran että käyrät vilkahti punaiselle.

Viimeksi koululääkäri huomautti painosta lapsen kuullen

Nyt omien lasten kohdalla mä olen ollut vähän varpaillani aina, kun koulusta tulee ilmoitus lähestyvästä lääkärintarkastuksesta. Tiedän, kuinka rutiiniksi tarkoitettu tarkastus voi oikeasti murskata lapsen itsetunnon enkä todellakaan halua heille samanlaisia kokemuksia kuin omani. Ja en siis millään tavalla vastusta kasvun seuraamista, onhan se oleellinen tieto arvioitaessa lapsen kehitystä. En vaan pidä yleensä lääkärien tavasta käyttäytyä näissä tilanteissa.

Viimeksi tyttären tarkastuksessa sitten pelkoni toteutui. Olin itse mukana tilanteessa ja kuuntelin lääkärin puheita. Kunnes se sana sitten tuli: ylipainoinen. Käppyrä näytöllä oli hivunnut kriittisen pisteen yli ja asiasta huomautettiin välittömästi. Asia kuitattiin ilmoitusluontoisesti eikä siitä keskusteltu sen enempää. Huomautus oli mielestäni täysin aiheeton ja tyly. Jälkikäteen mietin, että olisi pitänyt siinä tilanteessa sanoa jotain.

Jos nyt mainitset lapsen painon sanallakaan, saat niskaasi vihaisen äidin!

Tänään oli taas tarkastus. Olin paikalla kuten viimeksikin. Tällä kertaa olin varautunut: jos sanallakin mainitaan painosta tai millään tavalla muuten osoitetaan sormella, minä karjaisen kuin raivokas leijona! Olin valmistellut varsinaisen saarnan, jonka tuuttaisin välittömästi lääkärin korville, jos aihe nousisi esille. Meinasin paasata käyrien järjettömyydestä, kehopositiivisuudesta ja koko systeemin vanhanaikaisuudesta. Puolustaisin tytön kehorauhaa viimeiseen saakka.

Vastassa oli mieslääkäri. Nonni, tuo ei varmastikaan tajua mitään kasvavan naisen herkästä psyykkeestä. Nostin valmiiksi jo vähän niskavilloja pystyyn ja kröhin kurkkua auki. Mutta mies puhuikin ihan mukavia, jutteli niitä näitä. Heitti pientä vitsiä ja leikkisästi virnuili. Ei ollenkaan sellainen jäytävä tunnelma, mihin olin varautunut.

Katsotaampa näitä kasvukäyriä…ja sitten tapahtui jotain odottamatonta

Olin jo ehtinyt rentoutua, kunnes maagiset sanat lausuttiin: ”katsotaampa vähän sun kasvua”. Tietokoneen ruudulle piirtyi se muakin aikoinaan traumatisoinut kasvukäyrä ja koitin ennakkoon tulkita sitä. Valmistauduin hyökkäykseen. Lääkäri vilkaisi käyrää näennäisesti, katsoi suoraan lasta silmiin ja totesi lempeästi: ”Sä olet täydellisen kokoinen”.

Sä olet täydellisen kokoinen. Mun muurit laskeutuivat ja torahampaat vetäytyivät takaisin ikeniin. Kommentti yllätti mut täysin. En vaan voinut lakata hymyilemästä. Toivottavasti se lääkäri ymmärsi, että siinä hetkessä lausutut sanat kantavat todennäköisesti pitkälle. Ja niillä estettiin yhden suojelevan äidin verbaalinen hyökkäys. Olen kiitollinen hänelle, että hän tarjosi meille molemmille positiivisen kokemuksen. Missä tällaiset lääkärit olivat mun kouluaikoina? Oliko tämä vain harvinainen yksilö vai onko näitä muitakin?

Painosta ei koskaan ikinä saisi mainita suoraan lapselle

Näitä koululääkäreitä ja -terveydenhoitajia mahtuu tähän maahan kaikenlaisia. Kaikilla ei käy niin hyvä tuuri, kuin meillä tänään. Jotkut valitettavasti joutuvat edelleen kuulemaan viiltäviä kommentteja liian korkeista käyristä ja saavat aiheetonta palautetta painostaan. Lasta ei missään nimessä saisi käsitellä kuin tilastopoikkeamaa. Liian moni lääkäri unohtaa, että henkisen hyvinvoinnin tukeminen voi olla kannattavampaa kuin painoluvusta marmattaminen. Ja vaikka siitä painosta olisikin aihetta huomauttaa, ei siitä koskaan ikinä saa sanoa lapselle itselleen. Vika ei myöskään ole lapsen painossa eikä lapsessa, vaan kyse on perheen ruokavalintojen ja liikuntatottumuksien epätasapainosta.

Toivon, että jonain päivänä nämä terveyden ammattilaiset ymmärtävät, minkälaisia vaikutuksia heidän sanoillaan on lapsiin ja heidän tulevaisuuteensa. Siinä pienessä hetkessä voidaan joko luoda traumoja, tai luoda jotain hienoa.

Millaisia kokemuksia teillä on koululääkäreistä ja kasvukäyristä?

 

---

Edellinen juttu:

Hyväpaha kalori ja muita teitä ärsyttäneitä asioita