Se olis sitten siinä. Fuck cancer!

Viisi vuotta. Viiden vuoden ajan olen ravannut syöpäkontrolleissa. Mutta tänään. Tänään oli viimeinen kerta.

Miltä se tuntuisi – olla virallisesti taas terve?

Viisi vuotta sitten en osannut kuvitella, miltä tämä päivä tuntuisi. Päivä, jolloin virallisesti sut todettaisiin terveeksi ja jäsenyys Syöpätautien poliklinikan kanssa irtisanottaisiin. Ei enää verikokeita. Ei enää kelakortin vilautuksia automaattiin. Ei enää sitä PLIM PLOM ääntä, kun sun vuoronumero ilmestyy hiljaisen odotusaulan näyttöön. Ei enää lääkärin kylmiä käsiä sun vartalolla tunnustelemassa. Ei enää sitä julmettua ahdistusta, kun edellisenä iltana kopeloi itseään vainoharhaisesti uusiutumisen pelossa. Miltä se tuntuisi?

Tänään lähdin kontrolleihin hyvällä tuulella. Olen jo pitkään tiennyt, että uutiset eivät olisi huonoja vaan kyse on enemmänkin rutiinitoimenpiteestä. Mutta jotain siinä silti aina on, palata sinne käsidesin hajuisille käytäville. Sitä muistaa edelleenkin, miltä tuntui maata siellä sermien takana ja katsoa, miten omat suonet pakotettiin juomaan myrkkyä. Myrkkyä, joka parantaa. Ironista.

 

Jonain päivänä on se viimeinen kerta ja voi vaan unohtaa

Mietin aina, istuuko siinä odotusaulassa mun vieressä joku selviytyjä. Vai joku, jolla taistelu on vielä edessä? Tai pahimmassa tapauksessa sellainen, jonka tulevaisuus on jo sinetöity. Miettiiköhän ne samaa musta? Sillä osastolla tuntuu kuin käytävät olisivat täynnä haamuja. Kaikki ovat totisia, pelokkaita, väsyneitä.

Mutta tänään odotustilassa istui hymyilevä nainen – minä. Ajattelin, että haluan kaikkien näkevän mun naamasta, että on mahdollista istua siinä onnellisena. Että hei, tästä selviää kyllä! Jonain päivänä tässä istuu viimeistä kertaa ja sitten voi vaan jättää koko jutun taaksensa.

Täydellisen terve ihminen

Kaikki oli hyvin. Olin täydellisen terve ihminen. Sydänkäyrät normaalit, kolesterolit hyvät, hemoglobiini erinomainen. Kaikenlaiset tibsit, glypsit ja hiutaleet viitearvoissa. Ei merkkejä kilpirauhasen vajaatoiminnasta, ei kyhmyjä rinnoissa, ei rahinaa keuhkoissa. Ei mitään vikaa missään. Lääkäri totesi, että huolehdithan itsestäsi tulevaisuudessa. Muistat kohenneen riskin sydänsairauksiin ja seuraat kilpirauhasen toimintaa. Joo joo, muistan muistan.

“No niin. Sitten sanotaan hyvästit ja laitetaan terveet ihmiset pihalle. Se olisi nyt tässä.”

Laitoin huoneen oven kiinni. Kävelin odotusaulan ohi, läpi osaston lasiovien ja portaat alas. Ulko-ovi avautui itsestään ja astuin kylmään syysilmaan. Ja jätin sen kaiken taakseni.

 

---

 

Edellinen juttu:

Olen laihtunut ilman tietoista laihduttamista – miten se on mahdollista?

*****

Kuukauden TOP 5 postaukset

Ah niin tehokas vatsa-peppu-reisi -jumppa

Yksi asia, jolla vähennät stressiä, ehkäiset mielitekoja ja nukut paremmin

Ennen ja jälkeen – Laihdutus kuvina

Haluatteko kuulla salaisuuden? Siihen liittyy televisiokamera ja minä!

Roikkuvan röllövatsan kirous. Auttaako siihen mikään?

*****

Seuraa blogia

Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen