Olisko sunkin aamurutiineissa parantamisen varaa?
Havahdun unestani meteliin. Siristän hieman silmiäni todetakseni, että ääni on peräisin töihin lähtevästä miehestä. Itse kerkiän nukkumaan vielä tunnin-pari, ennen töihin lähtöä. Luojan kiitos. Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen voi olla aika brutaali.
Mies höpöttää juuri nauttimastaan rasvakahvista. Kuinka se maistui samettiselle maitokahville. Olimme maanantaina Tomi Kokon luennolla, jossa hehkutettiin rasvakahvia ja ostimme siihen eilen aineet. Kiva juttu, että oli hyvää. Nyt. Anna mun nukkua. Mutta edelleen se sirkuttaa jotain. Puoliväkisin avaan painavia silmiäni ja näen toisen siinä hehkuvan intoa. Samperin aamuihmiset.
”Jos nyt heräät, mieti kuinka paljon asioita ehdit tekemään ennen töihin lähtöä! Teet sitä rasvakahvia ja istut tuolla ulkona ihan rauhassa ja mietit kolme asiaa, mistä olet tänään kiitollinen.”
Kello on 6.45. Ihan sama, noustaan sitten kun ei tässä näköjään nukkuakaan enää saa.
Rasvakahvia, eväsreppu ja täynnä mahdollisuuksia oleva syksy
Blendaan kahviini Alppi-Gheetä, joka on kirkastettua voita sekä kookosöljyä. Kuulostaa ällöltä mutta olen avoin kokeilemaan. Ja mies on oikeassa: kahvi maistuu samettiselle. Vähän niinkuin kahvi mummulassa, johon lorautettiin oikein kunnon kuohukermaa. Tulee ihan nostalginen olo. Siinä samalla mietin niitä kiitollisuuden kohteita. Kamalan kornia ja imelää. Tästä puhuttiin samaisella luennolla kuin siitä rasvakahvista: keksi joka aamu kolme asiaa, joista olet kiitollinen. Jos oikeasti tuntee kiitollisuutta päivässään, ei jää tilaa negaatioille ja stressille. Totta varmaankin. Just nyt en vaan keksi mitään erityisen hehkeää.
Ulos en sentään mene, joku raja mullakin. Sen sijaan istun kahvini kanssa sohvalle ja katson jakson Orange Is the New Blackin uudesta tuotantokaudesta. Ajatukset kirkastuu ja silmät kevenevät. Entä jos menisinkin tänään pyörällä töihin? Ehtisin ihan hyvin, vaikka matkaa onkin se 10 kilsaa. Kätevästi tulee harrastettua liikuntaa samalla. Hörpin kuppini, jätän jakson kesken ja menen vaihtamaan vaatteet. Pakkaan reppuuni banaanin, omenan, vihersmoothiejauhetta ja avokadoa; niistä tulee hyvä välipala töissä. Pelkästään niiden pakkaaminen saa mut tuntemaan itseni jotenkin terveellisemmäksi.
Viiletän yksivaihteisellani pitkin aamuisia katuja. Ilma on juuri sopiva; auringonvalo on lempeä eikä kuumuus vielä hikoiluta takapuolta. Katselen ohittavia autoja ja mietin, kuinka paljon reippaampi mä olen polkiessani kuin nuo autossa istuvat. Polkeminen tuntuu kevyeltä ja eväät repussani tunnen itseni lähes lapseksi, jonka ensimmäinen kerhopäivä on juuri alkamassa. Intoa, energiaa ja suuria odotuksia. Kaikki tuntuu jotenkin olevan alussa. Tästä käynnistyy syksy, joka on vielä ihanan tuntematon ja täynnä mahdollisuuksia.
Keksi kolme asiaa, joista olet kiitollinen tänään
Sitten niitä kiitollisuuden aiheita tupsahtelee mieleen. Olen kiitollinen, että mies herätti mut. Olen kiitollinen, että sain rauhassa käynnistää aamuni ja pääsin tähän mielentilaan. Olen kiitollinen myös siitä, että mulla on terve kroppa, joka jaksaa polkea mut töihin. Tulee oikeasti hyvä mieli näitä ajatellessa. Ehkä se korni on joskus ihan hyvä juttu. Tai ainakin parempi vaihtoehto kuin mulle tutumpi pessimistisyys.
Onko se oma rutiini välttämättä se paras just sulle?
Mä inhoan aamulla heräämistä. Mutta toisaalta taas se loputon torkuttaminen aiheuttaa mulle aina hirveän kiireen ja härdellin, kun kello veivaa jo tuhatta. Ei näissä mun tyypillisissä aamuissa ole useinkaan energiaa tai kiitollisuutta ja se kyllä heijastuu sitten koko päivään. Omista rutiineista ja tavoista pitää vaan niin tiukasti kiinni eikä rutiinien muuttaminen ole helppoa. Ei välttämättä ymmärrä, että joku toinen vaihtoehto voisi itseasiassa olla itsellekin mukavampi. Joskus kannattaa kuunnella niitä toisten vähän imeliäkin ehdotuksia ja kokeilla uusia rutiineja. Harvemmin siinä mitään häviää mutta usein kyllä voittaa paljon.
Yllättäkää itsenne ja kokeilkaa uusien asioiden voimaa! Tsemppiä työpäiviinne!
Edellinen juttu:
Blogi täyttää vuoden! Mitkä ovat olleet TOP 10 postaukset?
***
Lue myös nämä:
Poikkeuksellinen aamu
Uuden edessä
*****
Seuraa blogia: Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen