Millainen oli vuosi 2017?
Vuosi 2017 alkaa olemaan muutamaa päivää vaille paketissa. Millainen vuosi tämä oli? Mitä tapahtui, mitä jäi mieleen? Tässä mun vuoden 2017 kohokohdat!
Corfu, Kreikka
Viime uutenavuotena maattiin dagen eftereissä meidän sohvalla kaveriperheen kanssa ja päätettiin lähteä yhdessä reissuun. Toukokuussa sitten käytiin Corfulla viiden tähden All Inclusive -hotellissa viikon reissulla lasten kera. Parhaimpia reissuja tähän mennessä!
Hääpäivä
Meidän 10-vuotishääpäivä oli helmikuussa. Otettiin aika rennosti ja lähinnä vietettiin kahdestaan aikaa. Käytiin Tampereella syömässä lounas 4 vuodenaikaa -raflassa ja ostettiin Kauppatorilta simpukoita ja nieriää kotiin mukaan. Kotona sitten kokattiin yhdessä kolmen ruokalajin illallinen kynttilän valossa❤
Juhannus
Vietettiin perhejuhannus leirintäalueella, vettä satoi kaatamalla ja oli kylmä! Mutta jotain hienoa siinä oli, kun grillikodassa lämmitettiin makkaroita ja käsiämme tuntemattomien, puolituttujen ja ystävien kera. Aika sellainen lämminhenkinen fiilis jäi.
Kummityttö
Saatiin yksi prinsessa lisää meidän kummityttö -kööriin, valloittava pieni hymytyttö!
Paritreenit
Mun yhden naisen PT-treenit vaihtuivat keväällä paritreeniksi ja vitsit kuinka kivaa meillä on ollut! Meillä menee suht yhteen meidän toivomukset, nostellaan aika samoja painoja ja tavoitellaan vähän samoja asioita. Mahtavaa kun sen hikoilun, onnistumisen ilon ja tekemisen meiningin saa jakaa kohtalontoverin kanssa.
Blogi
Blogi syntyi kesän lopussa pitkällisen pohdinnan jälkeen. Vaikka tämän kanssa välillä saa vähän ressatakin, on kirjoittelu myös antanut paljon. Ja kuinka kivalta tuntuu, kun saa palautetta lukijoilta! Omien ajatusten kirjaaminen ylös on myös aika terapeuttista
Helsingin reissu
Tästä reissusta kerroinkin, sisko yllätti viemällä mut Helsinkiin hotelliin.
Ilma-akrobatia
Syksyllä käynnistyi ilma-akrobatian alkeiskurssi ja tämä on jäänyt kyllä yhdeksi kohokohdaksi! Uusia taitoja, uusia juttuja ja itsensä ylittämistä. Tästä tuli uusi harrastus.
Uusi tankostudio
Tänä syksynä mun tankostudio muutti ja koko prosessi oli sellainen aika yhteisöllinen. Oli tosi kiva olla mukana tekemässä jotain sellasta, mistä itse nyt saa nauttia! Joka kerta kun astun uudelle studiolle, mietin kuinka siistiä oli olla mukana ja saada aikaan jotain niin hienoa!
Uusia ystäviä
Hämmästyn välillä itsekin, kuinka upeilla ihmisillä olen itseni saanut ympäröityä. Inspiroivia, iloisia, luotettavia, energisiä ja hauskoja tyyppejä! Ihan tässä lähivuosina tuttavapiiri on laajentunut ja lujittunut – olen rikastunut ihan hurjasti tässä asiassa! Tähän vuoteen varsinkin yhdistän aika paljon näitä ihmissuhde asioita.
Takaisinlihominen ja itsetunnon romahdus
Kaikki ei tänä vuonna mennyt ihan nappiin. Kiloja on kertynyt takaisin ja sitä myöten itsetunto raahaa nyt perässä. Tämä on asia, jonka toivoisin taittuvan vuoden 2018 aikana taas raiteilleen.
Mitä muuta
Annoin lehteen kokosivun haastattelun, kohdalle osui useammat hautajaiset, kylmä kesä, veneretket, mökillä vietetyt yöt, Itä-Suomen reissu, Antti Tuiskun keikka, parisuhdekriisi, Vierumäki, yksi oikeudenkäynti, 10 vuoden jälkeen päälle mahtunut hääpuku, Game of Thronesin 7 tuotantokautta, monet uudet kengät, sininen tukka, tankokuvaukset…Olihan näitä!