Latua Perkele!

Tiedättekö sen tuntee, kun tekee mieli repiä sielunsa kappaleiksi ja huutaa yksin pimeässä? Se tunne, kun yksinkertaisesti ei enää omat henkiset voimavarat riitä ja tuntee vaan pyörivänsä kehää ajatuksiensa kanssa. Ihan kaikkia ongelmia ja olotiloja kun ei korjata positiivisella asenteella – välillä tulee oikeasti eteen sen luokan paskamyrskyjä, että ei siinä iloiset ajatukset auta. Joskus vaan vaaditaan jotain tehokkaampaa, mikä saisi vitutukselta sen terävimmän terän taitettua.

Mua ei ole tehty kantamaan yksin raskaita henkisiä taakkoja. Tarvitsen melkein aina jonkun kanavan, jota pitkin voin oksentaa pahan fiiliksen ulos. Yleensä jaan sieluni murheet jollekin ystävälle, joskus upotan kärsimykseni viinipulloon. Olen kokeillut tavaroidenkin hajottamista. Olen tuhlannut silmittömästi rahaa pienessä hetkessä. Syönyt puolikkaan täytekakun suoraan avonaisesta jääkaapista. Itkenyt silmät päästäni ja huutanut lähimmäiselleni.

Ystäville avautuminen (mielellään sen viinipullon kera) toimii yleensä aika hyvin. Toki ystävän pitää olla aika helmi, että purkautuminen kannattaa. Onneksi mulle on tällaisia helmiä siunaantunut❤

Tänään kuitenkin todistin taas itselleni, että on olemassa vielä eräs aika tehokas keino solmujen avaamiseen. Viikonloppu ei ole ollut ihan sieltä helpoimmasta päästä ja päässä on pyörinyt kaikenlaista rasittavaa. Aamulla sitten päätin, että menisin salille höyryjä päästämään. Onneksi matkaan tarttui muutama näistä mun helmistäkin, niin ei yksin tarvinnut levypainoille marista kohtaloaan.

Alkuun oli jotenkin vaikea tarttua toimeen. Olo oli henksiesti vähän nihkeä ja keskittyminen herpaantui helposti. Unohdin laskea toistoja, latasin vääriä painoja ja etenin väärässä järjestyksessä. Sellaista haahuilua se oli. Kunnes. Jossain siinä pakarapotkun kohdalla huomasin, että pää oli tyhjentynyt. Aamuiset ajatukset tuntuivat painavan enää haaleina takaraivossa ja tuntuma keskittyi enemmänkin takalistoon kuin kyynelkanaviin. Hymyilytti vähän. Tuli sellainen energinen ja tarmokas olo.

Treenin loppuun tehtiin vielä yhdessä sykkeennostatusta ja tässä kohtaa huomasin jo, että mieli oli aika tasapainoinen. Ei enää tuntunut huteralta, vaan nyt painettiin menemään niin että Latua Perkele! Pois alta risut ja männynkävyt, täältä tulee Henna ja latoo ongelmat mataliksi!

Sitä sanotaan kai päännollausliikunnaksi. Tai oon aika varma, että tähän tarkoitukseen sopii mikä tahansa fyysinen aktiviteetti: halonhakkuu, siivous, tanssiminen. Sen ei tarvitse olla tehokasta, järkevää tai suunnitelmallista. Kunhan laittaa kehoa jonkinlaiseen fyysiseen rasitukseen, se riittää. Vitsit, mä oon aika varma että ihmiset olisi onnellisempia, jos päännollausliikuntaa osattais arvostaa enemmän.

Eihän ne mun ongelmat tällä ratkenneet. Mutta nyt ne ei enää tunnu niin mahdottomilta.