Juotko maitoa? Ei ehkä kannattaisi
Aina välillä tulee vastaan dokumentteja, jotka laittavat ainakin hetkellisesti pään sekaisin. Tuttuihin asioihin tulee yllättäviä kulmia ja uusia tulkintatapoja. Äkkiä ne omat tottumukset tai mielipiteet tuntuvatkin seisovan varsin hataralla pohjalla eikä enää ole ollenkaan varma onko maapallo pyöreä vai litteä.
Olen katsellut Netflixiltä viime aikoina dokumentteja, sillä elokuvat on läpikoluttu ja Game of Thronesinkin seuraavaan tuotantokauteen on ikuisuus. Vastaan tuli dokumentti nimeltään Food Choices, jonka tavoitteena oli löytää ihmiselle soveltuvin ruokavalio. Sellainen ruokavalio, joka pohjautuisi meidän geneettiseen ravintotarpeeseen, olisi ekologisesti kestävä ja vielä ravintoarvoiltaan soveltuva. Dokumentissa päädyttiin kasvispohjaiseen ruokavalion, luonnollisesti.
Pitäisikö maidonjuontia ja lihansyöntiä vahentää?
Olen ennenkin törmännyt mm. maidon kyseenalaistamiseen ruokavaliossamme. Käsittääkseni on ihan todistettu juttu, että karjatalous on yksi suurimpia syyllisiä ilmastonmuutokseen ja maidon ja lihantuotanto vievät kohtuuttoman paljon luonnonvaroja. Sitten on vielä se eläinystävällisyys aspekti. Sanotaan, että jotta pystyisimme ruokkimaan maapallon kasvavan väestön karjatalouden tuotteilla, pitäisi maata lainata avaruudesta; yksinkertaisesti karjan laidunmaa ja ruokkimiseen tarvittava viljelysmaa loppuu jossain vaiheessa kesken.
Mutta kun niitä maitotuotteita tarvitaan, ettei luut katkea. Ja että hampaat pysyisi valkoisena. Ja lapset terveinä. Onko oikeasti näin? Tutkimustuloksia tuntuu olevan vähän molempiin suuntiin. Mutta onhan siinä jotain hassua, että tällaisella maitokansalla on suhteellisen paljon ongelmia juuri maidon laktoosin kanssa. Diabetes ja maitosokerikin on jossain tutkimuksissa yhdistetty toisiinsa. Niin ja muuten se maidon rasva on kovaa eläinrasvaa, sekin vielä. On myös vähän omituista, että ihminen juo lehmän vasikalle tarkoitettua kasvunestettä.
Maidon lisäksi dokumentissa puututtiin lihankulutukseen. Pärjäisikö sitä vähemmälläkin? Ihminen on kyllä sekasyöjä, mutta onko lihan määrä suhteessa kasviksiin ja viljatuotteisiin mennyt överiksi? Ravintosuositukset muistuttavat kasvisten lisäämisestä ruokavalioon, mutta olisiko järkevämpää vähentääkin lihan määrää? Ehkä kasvikset automaattisesti lisääntyisivät ruokavaliossa, kun liha tipautettaisiin pienemmälle.
Toki dokumentit edustavat aina vain pientä osaa näkökulmista ja harvemmin nämä ohjelmat noudattavat virallisia suosituksia. Mutta ei olisi ensimmäinen kerta, kun viralliset suositukset heitetään romukoppaan: joskus oli aika, kun takapenkillä ei ollut turvavöitä. Joskus myös baarissa sai polttaa. Oli aika, jolloin koirien hännän typistäminen oli sallittua. Ehkä vuosien päästä ruokaympyräkin kokee muodonmuutoksen ja ihmettelemme, miten pystyimmekin joskus litkimään litratolkulla tissimehua.
Mulla ei ole mitään erityistä ideologiaa ruuan suhteen, mitä nyt kotimaista ja lähellä tuotettua pyrin suosimaan. Tosin voin ihan hyvin ostaa kaupasta Ugandalaisen mandariininkin. Ehkä kuitenkin pitäisi kehittää itselleen jonkinlainen periaate ruokansa suhteen. Tai ainakin vähintään olla tietoisempi omista valinnoistaan. Ja ylipäätään varmistaa, että ne valinnat on nimenomaan omia. Meidät kun aivopestään ostamaan kaikenlaista ihan puhtaasti rahankiilto silmissä: vai luuletteko, että kaupasta löytyy nykyään kokonainen hyllyllinen proteiinipatukoita ihan vaan koska elintarviketeollisuus välittää meidän proteiinin tarpeesta?
En usko, että yksilö voi pelastaa maapallon. Mutta se ei silti tarkoita, etteikö omia valintojaan kannattaisi miettiä. Me päätettiin ottaa nyt kokeiluun yksi kasvisruokapäivä viikossa ja vähennetään maidon juontia. Sillä ei ehkä pelasteta lehmäkansaa tai pudoteta kymmeniä kiloja mutta en myöskään keksi yhtään hyvää syytä, miksi näin emme tekisi.
Miten teillä siellä? Syöttekö onnellisesti kaikkea vai noudatatteko jotain periaatetta? Käytättekö maitoa?
Mä oon siirtynyt puolisen vuotta sitten hyvin kasvispainotteiseen ja lähes maidottomaan ruokavalioon. Kalaa syön jonkin verran, lihaa oon syönyt kerran tämän puolen vuoden aikana ja maitotuotteista käytän oikeestaan enää juustoa ja jäätelöä. Jogurtit ja maidon (joita mulla menee eniten) oon korvannut kasvispohjaisilla tuotteilla.
Mulle ehkä isoin juttu tässä on ollut se, että mun ei tarvi tuntea enää syyllisyyttä syömisestä. Sillon kun söin vielä lihaa, podin usein huonoa omatuntoa siitä, että tuen lihantuotantoa ja sitä kautta esimerkiksi edistän ilmaston lämpenemistä yms.
Minkäänlaista päätöstä kasvissyöjäksi (tai vegaaniksi) ryhtymisestä en kuitenkaan ainakaan tällä hetkellä aio tehdä, koska yleensä, jos jonkin asian kieltää itseltään kokonaan, niin sitä rupeaa tekemään kahta kauheammin mieli. Nyt on ollut hyvä näin ja ehkä huomaan jossakin vaiheessa, että lihaa ei ole tullut syötyä vuoteen tai kahteen vuoteen.
Onko kasvispohjaiseen ruokavalion siirtyminen mielestäsi muuttanut jotain? Onko olo erilainen? Mietin, onko sillä oikeasti vaikutusta myös omaan olotilaan, niinkuin sanotaan. Tekisi varmaan hyvää useammallekin meistä muuttaa ruokavaliota enemmän tällaiseksi, eikä se tosiaan tarkoita että pitää saman tien ryhtyä vegaaniksi.
Nooh, mä oon ollut nyt puoli vuotta ulkomailla ja oon ruvennut täällä syömään sitte muuten ihan miten sattuu (mulla on esim. aivan superpitkät aterianvälit ja illat vedän herkkuja), joten ainakaan nyt en erota, mikäli kasvisruoan lisäämisellä on ollut jotain positiivisia vaikutuksia. Palaan reilun viikon päästä Suomeen ja ajattelin siellä pistää ruokavalion taas muilta osin kuntoon, joten katsotaan miten ne vaikutukset sitten näkyy 🙂
”Sanotaan, että jotta pystyisimme ruokkimaan maapallon kasvavan väestön karjatalouden tuotteilla, pitäisi maata lainata avaruudesta; yksinkertaisesti karjan laidunmaa ja ruokkimiseen tarvittava viljelysmaa loppuu jossain vaiheessa kesken.”
imho isompi ongelma tässä on se, että ihmiset lisääntyvät kuin puput.
Niin. Vähän niinkuin samasta ongelmasta puhutaan:) Siksihän sitä karjaa tarvitaan, kun ihmisiä on tällä pallolla niin paljon ja suurin osa porukasta mättää sitä lihaa ja maitoa.