Joulu, joka oli täydellinen katastrofi

Elettiin vuotta 2007. Olimme varanneet luksusmökin noin 100 kilometrin päästä ja tarkoituksena oli viettää rento joulu luonnon keskellä täydellisesti varustellussa viiden tähden mökissä, jonka vuokrasimme netin kautta. Järvimaisemat, rantasauna, poreamme ja suuri ruokapöytä, jonka ääreen mahtuisi meidän pieni kolmen hengen perhe (esikoiseni oli tuolloin 3 viikon ikäinen), vanhempani, sisarukseni ja muutamat vierailijat. Odotimme innolla!

Aatonaattona pakkasimme automme ja asetimme navigaattoriin osoitteen. Osoite näytti menevän keskelle metsää ilman perille johtavaa tietä, mutta tuohon aikaan oli aika normaalia, että navigaattori oli vähän suurpiirteinen.

Lähestyimme kohdetta. Tie kapeni. Ja kapeni. Kunnes hävisi kokonaan. Astuimme ulos autoistamme ja totesimme, että jonkinlaiset renkaanjäljet näkyivät lumettomassa, märässä maassa. Oli siis mahdollista ajaa autolla vielä tästä eteenpäinkin. Jatkoimme matkaa urheasti tuijottaen samalla tyhjyyteen ohjastavaa TomTomia. Ylitimme vielä pienen puron huteria pitkospuita pitkin ja lopulta maisemaan aukesi punainen tupa.

Ensivaikutelma oli tyly. Mökki oli haiseva, siivoton, kylmä. Huonekalut olivat kauhtuneita, keittiö pieni. Televisiotaso pysyi kasassa tulitikkuaskiin nojaamalla. Lasiverannalla sijaitseva ruokapöytä oli melkein jäässä. Vessassa vessaharja oli ilmeisesti ollut tuntematon käsite. Rantasaunassa olivat viereilleet lähinnä lattialle papanoivat hiiret. Meidän kahden auton autotallin toinen puolisko oli täynnä tavaraa ja toisen puolen oven edessä kasvoi suuri mänty – haluaisin nähdä sen Houdinin, joka autonsa puun läpi talliin osaisi taikoa. Ulkovalot sytytettiin puussa roikkuvalla jatkojohdolla ja jätehuolto oli hoidettu mökin taakse kasatulla keolla, joka oli siis tähän mennessä ehtinyt keräämään useamman vuokralaisen jätteet…

Pääsi itku. Minä hormonihöyryinen pienen vauvan äiti olin kauhistunut: missä oli mun luksusjoulu? Entä se poreamme? Ostin kylpyvaahtoakin! Kylpyamme kyllä löytyi, mutta sen pohjasta puuttui tulppa, joten veden ammeessa pysymisen todennäköisyys vastasi aikalailla nollaa.

Vaihtoehtoja oli kaksi. Lähtisimme samantien kotiin tai tekisimme paikasta mahdollisimman viihtyisän. Äänestimme. Ja jäimme.

Miehet siivosivat rantasaunan. Jouduttiin sielä jopa lauteita korjaamaan. Onneksi auton perästä löytyi vasaraa, porakonetta ja nippusidettä. Naiset siivosivat mökkiä. Kartoitimme keittiön varustetason: kaksi lautasta, pari mukia, foliorasioita. Pan-suolapurkki ja kaksi patalappua. Kaikki puutteet ostoslistalle, vauvalle vähän tissiä ja suuntasimme naisporukalla kauppaan reilun 15 kilometrin päähän. Tällä välin yksi miehistä haki kotoa lämmittimiä, joulukoristeita, petivaatteita. Vauva jäi isänsä kanssa nukkumaan vaunuihin.

Ostimme käytännössä koko joulun. Viinilasit, pöytäliinat, kattilat. Vessaharjan.

Takaisintulomatkalla eksyimme metsäteille ja se perkuleen navigaattori ei edelleenkään tiennyt mistään mitään. Sain pelkäämäni puhelinsoiton: vauva oli hereillä ja huusi kuin pistetty sika. Kauanko sen tissin takaisintulemiseen oikein vielä menisi?! Nälkäisen vauvan ajatteleminen sai sekä hermostumaan että paidan märäksi (tiedätte varmaan kaikki imettäneet naiset, miten tässä kävi…) Huusimme autossa toisillemme, minä kuskille ja kuski mulle. Takapenkki taisi nauraa tai itkeä, en ole enää varma.

Saimme joulumme lopulta kasaan ja vauvakaan ei kuollut nälkään. Samaiselle reissulle osui vielä veljen tippuminen jään läpi ojaan ja täti tuikkasi ripsivärillä silmäänsä niin, että jouluruokailunsa vaihtui sairaalareissuun.

Näin jälkikäteen tuo joulu on jäänyt parhaiten mieleen. En muista toisen lapseni ensisanoja mutta muistan elävästi miltä tyyny tuoksui tuolla mökillä. Toki aika on varmaan vähän värittänyt muistoja. Tuona jouluna hankitut astiat, koristeet ja pöytäliinat ilahduttavat meitä tänäkin jouluna, kuten niin monena jouluna tässä välissäkin. Aina kun joku menee jouluna pieleen, vertaamme tuohon jouluun ja toteamme että huonomminkin voisi olla. Katastrofi kääntyi siis lopulta ihan hyväksi jutuksi.

Tuo joulu muistuttaa myös siitä, että täydellisyydellä ei luoda kestäviä muistoja. Kukaan ei muista joulua, jolloin lautasliinat oli taiteltu joutseneksi tai kun joulukuusen pallot oli aseteltu symmetrisesti. Mieleen jää raaka kinkku, pukkia pelkäävä lapsi, isoäidillä hattuun kilahtanut glögi ja kiusallisesti pieleen menneet lahjat. Kestävä muisto jää myös kun koira syö melkein valmiista 1000 palan palapelistä ne kaksi viimeistä palaa.

Rentoa joulunalusviikkoa kaikille! Ottakaa tänä vuonna vähän löysemmillä ranteilla ja unohtakaa täydellisesti siivotut vaatekaapit. Jouluun kuuluu tietty määrä katastrofia, ompahan jotain mitä muistella vielä näin kymmenenkin vuoden jälkeen!