Epäonnistunut laihduttaja

Mietin ensin, että kehtaanko tätä edes kirjoittaa. On niin julmetun nolo olo. Hävettää. Miten aikuinen ihminen voit tehdä itselleen tällaista? Miten tässä oikein voisi muita koittaa tsempata tai omia muksujaan opastaa oikealle tielle, kun ei omakaan kärry pysy raiteilla?

Niin siis se lihominen. Sitä on tapahtunut. Taas.

Tätä on nyt jankattu kohta vuosi. Kuinka gramma kerrallaan kilot hiipivät takaisin. Ja kuinka hätäpäissäni aina tartun tähän ongelmaan vain pudotakseni taas parin viikon päästä takaisin lähtökuoppaan. Mikään toimenpide ei tunnu kestävän ja yrittäminen alkaa jo tuntua turhalta. Olen koittanut verhota pettymystäni positiivisilla ajatuksilla ja uskotellut itselleni, kuinka elinvoimainen keho on paljon tärkeämpää kuin lukema puntarissa. Kehopositiivisuus ei vaan taida toimia, jos oikeasti ei ole tyytyväinen itseensä. Niin paljon kuin haluaisinkin ajatella olevani hyvä just näin, niin eihän se ihan niin mustavalkoista ole. Ei mulla ole hyvä just näin, päinvastoin.

Harmittaahan se ulkomuodon lössähtäminen. Mutta silti enemmän harmittaa tämä tuuliajolla oleminen. Takaisinlihomisen myötä arkeen on taas astunut epäsäännöllinen syöminen, väsymys, unettomuus, ärtyneisyys, päänsärky ja erilaiset kehon kiputilat. Selkä on jumissa, polvet kitisee ja lihakset kipeytyy helposti. Lisäksi pettymyksen tunne, ahdistuminen, itseinho ja harmitus ovat tämänhetkisiä tunnetiloja. Ja kuulkaa tämä kehonpaino ja huonontunut kunto alkaa jo haittamaan harrastuksiakin: en oikeasti jaksa enää samalla tavalla kuin ennen. Kun treeni ei suju, siitä alkaa luistamaan. Ja kun luistat treenistä, niin lihot lisää. Ah, mitä ironiaa.

Laihduttaja-blogi-laihdutus-parasta-ennen-epaonnistunut

Laihduttaja-blogi-laihdutus-parasta-ennen-epaonnistunut

 

Älä valita vaan tee asialle jotain!

Mä olen tätä samaa läpinää valittanut nyt useamman kerran. Joku jo varmaan toteaisi, että lakkaa nillittämästä ja tee asialle jotain! Lihomisen ja laihtumisen vaikeuden kanssa kamppailevaa aika usein kannustetaan juuri näin: Tartu toimeen! Syö vähemmän kuin kulutat! Aloita jo tänään! Pystyt siihen kun vaan päätät niin!

Oikein päteviä neuvoja teoriassa mutta käytännössä niin pirun vaikeita toteuttaa, varsinkin jos on jo valmiiksi ongelmia motivaation ja itsekurin kanssa.

En usko olevani ainoa, joka tällä tavalla jumittaa samoissa ongelmissa kiinni ja toistaa huonoksi havaittuja kaavoja. Siksi tästä jaksankin edelleen valittaa: koska mä tiedän, että mulla on tuhansia sielunsiskoja ja -veljiä, jotka jumittaa samalla tavalla ja häpeää sitä omaa epäonnistumistaan. Tää nurina on kaikille teille – I feel you!

Laihduttaja-blogi-laihdutus-parasta-ennen-epaonnistunut

Laihduttaminen on vaikeaa – älä turhaan häpeä epäonnistumista

Laihduttaminen on teoriassa helppoa mutta käytännössä sitten äärimmäisen vaikeaa. Varsinkin tämä painonhallinta tuntuu olevan aika rakettitiedettä. On tosi harmi, että niin moni laihduttaja tuntee häpeää ja nolostelee epäonnistumistaan. Kun oikeasti pitäisi ajatella itseään taistelijana! Kuinka moni muu jaksaa yrittää kerta toisensa jälkeen? Uudestaan ja uudestaan aloittaa joka maanantai? Vaatii kuulkaa aika moista sisua muuttaa elämänsä sen 7 kertaa vuodessa. Se, joka ei ole joutunut painonsa kanssa kamppailemaan, ei edes ymmärrä millaista myllerrystä pahimmillaan laihduttaja käy läpi ja millaista tahdonvoimaa se uudelleen aloittaminen aina vaatii. Se ei ole helppoa, eikä siihen auta mitkään voimalauseet. Se on raakaa työtä oman pääkopan kanssa ja aika usein sitä joutuu vielä tekemään yksin ja ilman kunnollisia työkaluja. Ei ihme, että ei onnistu kerrasta!

Olen tänä vuonna aloittanut uuden alkuni varmaan nyt 4 kertaa. Koitan kovasti miettiä, pitäisikö vielä rykäistä viides kerta tässä kohta pian. Tuntuu turhauttavalta ajatella, että taas pitäisi aloittaa alusta. Entä jos epäonnistun? Taas. Mutta ehkä tämä onkin juuri se kerta, joka johtaa oikeisiin tuloksiin? Ja jos ei johda, niin tulen tänne sitten taas valittamaan lihomisestani.


Lue myös nämä:

Jojo-laihduttaja

Mitä hyötyä on laihtumisesta?

*****

Seuraa blogia: Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen

kauneus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *