Ehdota mulle mun uusi epämukavuusalue!

Mä olen ottanut vähän vahingossa tavaksi tyrkätä itseäni kuumottaviin ja jänniin tilanteisiin. Olen kokeillut jotain uutta säännöllisin väliajoin ja asettaa itseäni sinne kuuluisalle mukavuusalueen ulkopuolelle. Ai miksi? Koska kyyhötin vuosia suojamuurieni sisällä ja varoin tekemästä mitään radikaalia. Pelkäsin erilaisia tilanteita ja jännitin kaikkea. Missasin monta potentiaalisesti mahtavaa kokemusta, koska en rohjennut osallistua.

Jossain kohtaa sitten oli pakko tehdä suunnanmuutos: en halunnut enää elää mielikuvituksetonta ja turvallista elämää. Pieni riskinotto on kannattanut: olen kokea huimasti lisää elämyksiä ja arkeen on tullut ihan eri tavalla sisältöä. Olen kasvanut vahvemmaksi ja rohkeammaksi. Olen onnistuneesti tuupannut sitä epämukavuusaluetta vähän kauemmaksi, sentti kerrallaan.

Tänä vuonna olen mm.

– Ollut yksi dokumenttielokuvan päähenkilöistä
– Osallistunut Pohjoismaiden rankimpaan estejuoksukisaan
– Lasketellut alas Levin rinteiltä kuolemaa uhaten (olen siis surkea laskettelija)
– Liittynyt pesäpallojoukkuueseen
– Juossut Extreme Runin
– Matkustanut yksin Helsinkiin koulutukseen, jossa en tuntenut ketään
– Tarttunut haasteeseen ja siirtänyt blogini tänne terve.fi sivustolle
– Tehnyt ensimmäiset isommat yhteistyöpostaukseni tämän ja tämän
– Ollut kuvausmallina
– Jakanut itsestäni puolialastomia bikinikuvia

parasta ennen blogi terve.fi

parasta ennen. terve.fi epamukavuusalue tavoitteet

Mutta se ongelma: mitä seuraavaksi?

Just nyt nimittäin ei kiikarissa ole mitään ihmeellisen erikoista. Vuoden 2019 Tough Vikingkiin meinaan osallistua, mutta siihen on niin pitkä aika, etten oikein osaa vielä sitä hypettää. Ja se on vähän eri asia nyt, kun siihen on jo kerran osallistunut. Tarvitsen jotain, mitä odottaa ja jännittää. Jotain, mikä pitää mielen virkeänä ja kutinan jalkapohjissa. Eli ideoidaanko yhdessä jotain hitusen kutkuttavia tavoitteita?

Olisiko joku näistä mun vuoden 2019 ”The juttu”

Missi- tai mallikisat

Mallina oleminen ei varsinaisesti ole koskaan kiinnostanut mua. Enkä pystyisi niihin alusvaatekuvauksiin! Mutta pitäisikö just sen takia osallistua? Ensivuodelle löytyisi esimerkiksi Miss Plus size 2019 ja Wellness malli 2019. Tosin plussamalliksi olen liian pieni (hah!) ja wellness -malliksi liian suuri.

Uusi harrastus

Uusia harrastuksia tässä on tullut jo kokeiltua. PT on ehdotellut mulle voimannostoa, on kuulemma luontaisesti nuo perusvoimaliikkeet mulla vahvoja. Pitäisikö sitä siis kokeilla?

Julkinen esiintyminen

Mä vähän kammoan julkista esiintymistä, mutta tykkään siitä fiiliksestä jälkikäteen! Pitäisikö siis ottaa joku koreografia haltuun ja mennä lavalle vetämään yhden naisen tankoshow?

Megabileiden järjestäminen

Mä oon kova järjestämään tapahtumia. Viimeisistä bileistä on jo vuosi, pitäisikö järkätä siis jotkut ultimaattiset iltamat?

Yrittäjäksi lähteminen

Yrittäjyys on aina kiehtonut mua, kaikessa karuudessaan. En yhtään tiedä mitä mä yrittäisin, mutta pitäisikö siihen kuitenkin panostaa? Tutkia vähän mahdollisuuksia?

Opiskeleminen

Tuo opiskelupuoli on jäänyt vähän vähälle. Pitäisikö hankkia vaikka uusi ammatti? Tai käydä joku lyhyempi kurssi? Voisin ajaa vaikka trukkikortin! Tai sellainen tulityökorttikin olis pähee. En mä niillä mitään tekisi, mutta vois aina vetää sellaisen lompakosta ja aiheuttaa vähän hämmennystä. Voisin myös olla hyvä seksuaaliterapeutti, jumppatäti tai kosmetologi.

Ilmoittautuminen vapaaehtoiseksi johonkin

Tällä tavalla voi päästä vaikka minkälaisiin kokemuksiin. Tai joutua orjatyövoimaksi…Mutta mihin sitä ilmoittautuisi?

Yksin matkustaminen

Mulle yksin syöminenkin on vaikeaa. Tarvitsen siihen jonkun muun elävän olennon viereen. Olisiko yksin matkustaminen siis täyttä tuskaa? Ehkä. Ja ehkä just siks sitä pitäisikin kokeilla.

Johonkin TV-produktioon hakeminen

Mä haluun siihen The Wall -ohjelmaan! Tai Hauskoihin kotivideoihin…

Uusia työkuvioita

Pitäisikö tempaista itsensä johonkin ihan eri työpaikkaan? Olen ollut nyt 10 vuotta samassa. Mitään vikaa siinä ei ole mutta onko 10 vuotta liikaa samassa paikassa? Pitäiskö jo hankkia vähän kokemusta muualtakin?

Johonkin kisaan osallistuminen

Kisaaminen ei ehkä ole se mun juttu. Mutta itseäni vastaan voisin kyllä kisata! Olisiko siis joku kisatapahtuma mihin voisi pyllyni lykätä?

Englannin pölöttäminen

Tää on nyt muutamaan otteeseen syksyn aikana tullut ongelmaksi. Kirjoitan suht hyvää englantia ja ymmärrän sitä hyvin. Osaan puhua sitä päässäni ja sanavarastoa löytyy. Mutta suusta tulee ulos möngerrystä! Pitäisikö siis mennä jonnekin puhumaan englantia? Jonnekin kurssille tai hankkiutua jonkun kansainvälisen tyypin läheisyyteen?

parasta ennen blogi terve.fi tavoitteita

Mitä sä tekisit, jos olisi mahdollisuus?

Mikä on se sun juttu, mitä haluaisit tehdä, mutta et ole tähän mennessä vielä uskaltanut? Millaisia asioita tekisit, jos olisi mahdollisuus? Vai oletko kenties jo toteuttanut jotain sellaista, mitä et olisi vielä hetki sitten uskonut toteuttavasi?

Ja jos tiedätte jotain kivoja tapahtumia, kisoja tai projekteja niin kommenttia tulemaan!

 


 

Edellinen juttu:

”Laihduttelu” voi olla jopa haitallisempaa kuin ylipaino

*****

Kuukauden TOP 5 postaukset

Miten onnistuin pudottamaan melkein 30 kiloa painoa?

Kerran lihava, aina lihava

Ennen ja jälkeen – Laihdutus kuvina

Olen laihtunut ilman tietoista laihduttamista – miten se on mahdollista?

Itsensä kokoaminen sortumisen jälkeen

*****

Seuraa blogia

Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen

hyvinvointi
Kommentit (4)
  1. Moikka! Mulle tuli tosta hyväntekeväisyydestä mieleen, että keksisit jotain muita hyödyttävää toimintaa. Siitä saa aina hyvän mielen ja pystyy oikeasti tekemään jotain hyvää lähimmäisilleen…oli se miten pientä toimintaa tahansa. Mallina olo ja bikinikuvat voi tietenkin antaa sulle itsetunnon kannalta jotain…mutta enemmän koen, että ne sexykuvat on tarkoitettu vaan ja ainoastaan sen oman puolison silmille;) Mutta kukin tietenkin tyylillään ja mikä elämässä milläkin hetkellä kiinnostaa. Rohkea olet mielestäni ja olet tehnyt paljon asioita, joihin en itse välttämättä kykenisi 🙂 Joten siitä hatunnosto!

    1. Henna - Parasta Ennen
      2.11.2018, 09:26

      Totta joo, että hyväntekeväisyys toisi hyötyä myös muille että itselle. Oonkin aikoinani ollut useamman vuoden mukana mm. lasten joululahjaprojektissa, jossa hankittiin ja jaettiin joululahjoja vähävaraisille lapsille. Olin jopa projektipäällikkönä tässä joskus. Tuo mallina oleminen ei siis varsinaisesti mua houkuttele enkä oikein näe itseäni siellä lavalla. Mutta niinkuin sanoin, ehkä pitäisi just tästä syystä kokeilla. Muutenkin koitan opetella ajattelemaan, että ensin pitää itse kokeilla ja vasta sitten voi olla jotain mieltä asiasta:)

  2. Moi, olen lukenut jo jonkin aikaa blogiasi ja tykkään kovasti tavastasi kirjoittaa. Ehkäpä tämä analysointi painosta kannattaa hetkeksi tauottaa ja alkaa tosiaan etsiä jotain muuta, mihin aikaansa ja energiaansa käyttää ja niistä tietenkin kertoa meille lukijoille :).

    Tässä ihan vaan pari pientä ideaa:

    – väridieetti tai vaikkapa kuukausi vegaanina
    – pyhiinvaellusmatka
    – kirjan kirjoittaminen
    – tv/ youtube/ radio (podcast)
    – perheen kanssa yhteiset seikkailut
    – ota au pair
    – opettele jokin uusi erikoistaito
    – opiskele hyvinvointivalmentajaksi,
    personal traineriksi tai floristiksi
    – vapaaehtoistyö/ yhteistyötaho
    – hypnoterapia/ mindfulness
    – ala sijaisperheeksi
    – perusta lemmikkikuppila/ -motelli
    – opiskele uusi kieli
    – osallistu improvisaatiokurssille
    – kasvata perhettä
    – ota yhteyttä ystävään, sukulaiseen tai
    johonkuhun, josta et ole kuullut aikoihin
    – leipase sufleeta tai macaronseja
    – ala meditoida
    – mene itsepuolustus-/tanssikurssille
    – järjestä pop up – jokin
    – sirkus
    – aikuisbaletti
    – burleski
    – kokemuskouluttaja/ vertaistukija
    – runoilu
    – stand up
    – taidemaalaus
    – osakesalkku
    – oma biisi
    – lanseeraa joku tuote

    Hah, siinäpä pari juttua :D! Onnea vaan uusien haasteiden pariin, mitä ikinä päädytkään toteuttamaan!

    1. Henna - Parasta Ennen
      5.11.2018, 21:22

      Hah, sulla oikeesti oli ”pari” ideaa:D Sinänsä hauska, että tossa sun listassa on monta sellaista, mitä oon itsekin pyöritellyt ja mitä muutkin ovat ehdotelleet. Ehkä siis oikeilla jäljillä olet! Ja mies innostui tuosta kuukausi vegaanina, tosin varmaan tätä kokeiltais lievempänä versiona eli maitotuotteita sais syödä. Toi suoraan vegaaniksi vois olla vähän tiukka lasten kannalta, vegetarismissakin olis jo haastetta. Ja vitsit mä niiiin voin kuvitella itseni levytysstudiossa laulamassa omaa biisiä:D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *