10 kysymystä ja 10 vastausta: mikä on Parasta Ennen?

Se oli kesäloman 2017 viimeinen päivä. Puoliväkisin piti kohdata totuus kerätyistä kesäkiloista ja kävin sisäistä kamppailua itseni kanssa: mitä nyt? Motivoidunko kuntokuurille vai kerinkö itseni sykkyrään pimeään nurkkaan? Olin niin kyllästynyt laihduttamiseen mutta toisaalta onneton ylimääräisten rasvojeni kanssa. Muutenkin oli jotenkin seisahtanut olo – kaipasin elämääni jotain uutta sisältöä, tavoitteita ja mielenkiintoisia kokemuksia. Ajatuksia tuntui olevan ristiin rastiin aivan liikaa yhdelle päälle. Niimpä syntyi Parasta Ennen -blogi.

Blogi on jo nyt lyhyessä ajassa antanut mulle paljon. Ja ilmeisesti myös monelle muulle, sillä mukaan on tarttunut paljon ihania lukijoita? Yksi asia on johtanut toiseen ja nyt mä olen täällä: ensimmäistä päivää terve.fi sivustolla! Jaiks!

parasta-ennen-henna

Kuka on blogin takana ja miksi sitä kannattaa lukea?

Tiivistetysti tässä teille infopaketti, mistä täällä blogissa on kysymys ja kuka kirjoitusten takana on.

1. Kuka olet ja mikä on sun taustatarina?

Henna moi! Olen 33-vuotias ja Pirkanmaalta. Naimisissa, 10- ja 9-vuotiaat lapset ja 2-vuotias cockerspanieli. Ammatiltani graafikko/sisällöntuottaja.

Taustaa tarkemmin voi lukea vaikka tästä postauksesta mutta lyhyesti tarina menee näin: Keräsin varteeni muikean määrä ylipainoa siinä lasten ollessa pieniä. Se perustarina: arjesta puuttui aktiivisuus, en keskittynyt itseeni ja itsetunto oli hukassa. Syöpään sairastuminen vuonna 2013 pysäytti. Halusin muutosta elämääni. Halusin itselleni paremman arjen. Laihdutin vajaa 30 kiloa ja löysin ihan uusia puolia itsestäni. Painon pois pitäminen on osoittautunut kuitenkin haasteellisesti. Parasta Ennen blogi syntyi heinäkuussa 2017 näiden teemojen ympärille ja nyt blogi siirtyi tänne terve.fi sivustolle.

2. Mistä bloggaat?

Laihdutuksesta, painonhallinnasta, kehonkuvasta, liikunnasta ja elämästä yleisesti. Otteeni on sellainen arkinen, pohdiskeleva, ironinen ja humoristinenkin. En ole Personal Trainer tai ravintovalmentaja vaan ihan tavallinen taistelija, joka yrittää löytää tasapainoa punaviinin ja HIIT-treenin välille. Siinä samalla koitan oppia niitä kuuluisia elämän läksyjä, jotta voisin jonain päivänä todeta olevani viisas ja kokenut. Hah!

Mitkä ovat suosituimmat blogitekstisi?

TOP5 menee näin: Ennen ja jälkeen – Laihdutus kuvina, Syöpä ja siitä ylipääseminen, Näin laihdut 5 kiloa hetkessä! Ota vinkit talteen!, Kadonneen vyötärön arvoitus – kun vatsa on arpista taikinaa ja Takaisinlihominen. Omia suosikkejani ovat Kun heikkoutena ja vahvuutena on innostuminen, Kotitreeni – ja miten se oikeasti sujuu ja Menossa ekaa kertaa salille? Näin selätät epävarmuutesi!

4. Mitä harrastat?

Tankotanssia, ilma-akrobatiaa, kuntosalia, lenkkeilyä ja mitä jumppaa nyt sattuu olemaan tarjolla. Lisäksi kaikenlainen ideointi, organisointi, puutarhanhoito ja Netflix.

5. Kerro hauska juttu itsestäsi

Mulla meni vuosia, että tajusin ”Paljon Onnea vaan” laulun. Ihmettelin aina, että miksi siinä lauletaan Paljon onneee AAVAAN! Että mikä on se aava? Kunnes tajusin että se on oikeasti paljon onneAA VAAN. Lisää tällaisiä faktoja löytyy muuten tästä postauksesta.

6. Miksi blogiasi kannattaa lukea?

Mä olen se vähän erilainen viba:D Multa saa kaikki painonsa, itsetuntonsa ja yleisesti arkensa kanssa kamppailevat naiset (tai miehet ja muunsukupuoliset) vertaistukea, ehkä vähän neuvojakin ja ennen kaikkea paljon ajattelemisen aihetta. Sillai vähän niinkuin kaveri kaverille: välillä brutaalisti päin naamaa, välillä itkemällä ja välillä nauramalla. En osaa ottaa täydellisiä asukuvia ja mun Instagram feedi on yks sekameteli, mutta ehkä tää on just mun vahvuus: hallittu kaaos on mun mielestä kaunista ulkoasua mielenkiintoisempaa.

parasta-ennen-henna

7. Mikä on sun paras ominaisuutesi? Entä mikä huonoin?

Apua. Paras ominaisuus on varmaan idearikkaus ja lapsenmielisyys. Huonoin ehkä kyvyttömyys säästää rahaa ja ajoittainen pessimistisyys.

8. Mikä ärsyttää just tällä hetkellä? Entä mistä olet iloinen?

Just nyt ärsyttää tää kämppä. Kuka täällä siivoaisi?? Iloinen olen kaikkien noiden ”Tähän aikaan ensi vuonna” – osanottajien puolesta, mahtavia tavoitteita ja saavutuksia ihmisillä!

9. Onko sulla bucket list? Jos on, kerro muutama juttu listalta, jotka olet tehnyt ja muutama, jotka ovat vielä tekemättä.

Kai sellainen jonkinlainen lista on olemassa…Listalta on ruksittu esim. tankotanssiminen julkisesti, snorklaaminen tropiikissa ja 1o km juoksu. Tekemättä on vielä mm. ulkomaanreissu naisporukalla, käsilläseisonta ja extempore naku-uinti kesäyönä. Eiku hei! Ton uimisen voi raksia pois:D

10. Tärkeintä, mitä olet tähänastisen elämäsi aikana oppinut?

Voi näitä olisi monia. Mutta ehkä se ihan kaikista tärkein: Kukaan ei elä sun puolesta sun elämääsi. Olet itse vastuussa omasta onnestasi. Live the life you love, love the life you live.


Näin! Ei tästäkään lyhyt silti tullut…Tervetuloa tänne uuteen osoitteeseen kaikki vanhat ja uudet lukijat! Blogin löytää myös Facebookista @parastaennenblogi ja Instagramista @parasta_ennen.

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *