Ehjimmät meistä on tehty sirpaleista – säröjä syövästä

Syövän sairastaminen on mulle ollut eräänlainen särkyminen. Vaikka palaset on jo aikaa sitten liimattu kasaan, on pinnassa kuitenkin edelleen pieni särö. Epäpuhtaus, jonka voi tuntea pintaa silittämällä.

Syöpää en enää ajattele arjessa. En enää muista jokaista yksityiskohtaa. Olen unohtanut hienot lääketieteelliset termit enkä enää osaa kuvitella itseäni ilman hiuksia. Mutta sellaisen pienen turvattomuuden tunteen se on jättänyt. Se on se särö, mikä pintaan on jäänyt.

Puoli vuotta sitten viime kontrollien aikaan kirjoittelin tämän postauksen. Ihan niin syviin vesiin en ajatellut nyt sukeltaa. Mutta niinkuin tuolloin kirjoitin, on jännitys aina näin kontrollien aikaan läsnä. Niinkuin nytkin. Epävarmuus iskee ja lasken prosentuaalisia todennäköisyyksiä kaikenlaisille ihmiskohtaloille. Kun kaikki on näin hyvin, on todennäköistä että kohta sattuu Juhaa leukaan? Eikö?

On varmaan ihan sama, minkä epäoikeuden kohtaa elämässä. Oli se sitten sairaus tai vaikkapa avioero. Helposti näistä kriiseistä jää sellainen pieni särö meihin: on vaikea uskoa enää sellaiseen, mikä jo kertaalleen meni perseelleen. Vaikka kuinka aikaa kuluisi, ja vaikka kuinka hankkisi parempia kokemuksia, silti se pieni peikko elää jossain syvällä. Entä jos?

Pitkään ajattelin, että tällaisesta tunteesta pitäisi päästä eroon. Pitäisi opetella luottamaan elämään uudelleen ja unohtaa huonot kokemukset. Mutta toisaalta, ehkä tällaiset pienet säröt jäävät meihin ihan tarkoituksella. Ne muistuttavat käydyistä taisteluista ja voitetuista vaikeuksista. Ne tekevät pinnasta mielenkiintoisen, sopivasti rosoisen. Pintaroso pitää mielen sopivan herkkänä ja antaa perspektiiviä.

Ja onhan se niinkin, että ilman näitä pieniä pintanaarmujani, mäkin varmaan unohtaisin koko kokemukseni. Ja mikä pointti olisi käydä läpi jotain sellaista, minkä unohtaa kuitenkin? Eihän siitä jäisi mitään käteen, hyvää eikä pahaa. Olisi vaan…ihansama. Mieluummin otan pienen pelon persuksiin kuin elän elämääni pumpulissa. Omien säröjensä tiedostaminen voi sitäpaitsi olla tosi voimaannuttavaakin! Ehkä on siis ihan ok välillä vähän panikoida turhasta ja pelätä olematonta. Kunhan muistaa, että niille ajatuksille ei kannata antaa liikaa valtaa.