+10kg lihominen

Lihominen. Se kymmenen takaisin lihottua kiloa. Ne ovat hiipineet takaisin aika tarkalleen vuodessa eli keskimäärin +830g kuukausi. Nuo kilot ovat levittäytyneet vähän sinne tänne – yksi takapuoleen, puolikkaat kilot reisiin ja pari kiloa vyötärölle. En ole ihan varma kaikkien olinpaikasta, mutta vaa’an mukaan jossakin täällä ne kaikki kymmenen piileksivät. Jännää. Ihan kuin mulla olisi salamatkustajia.

Palasin eilen Levin reissulta (reissusta lisää myöhemmin). Reissu yhdistettynä pitkään automatkaan varmasti näkyi painoluvussa. Pienestä reissuturvotuksesta kertoo sekin, että sukkien resori näkyi nilkoissa vielä puoli tuntia sukkien riisumisen jälkeenkin. Osa tuosta kymmenestä kilosta on siis varmasti kohta pois humpsahtavaa nestettä.

Lihominen ahdistaa – vai ahdistaako sittenkään?

Takaisinlihominen on aiemmin ahdistanut mua valtavasti. Siinä tuntee itsensä niin epäonnistuneeksi ja usko omaan elämänhallintaan katoaa kuin pieru Saharaan. On vaikeaa uskoa itseensä epäonnistumisen jälkeen.

Mutta tiedättekö mitä! Vaikka nämä kilot nyt ärsyttävätkin ja kivempi olisi ilman olla – ei ne oikeastaan aiheuta sen ihmeellisempiä fiiliksiä. En ole masentunut. Itsetuntoni ei ole murskana. En itke kohtaloani tyynyyn. En koe itseäni mitenkään erityisen epäonnistuneeksi. Sanotaanko nyt, että enemmän tuntuu tämä reissunjälkeinen turvotus ja väsymys, muuten kilot tuntuvat lähinnä…no, numeroilta.

Mikä on muuttunut? Miksi en hajoa palasiksi?

Jotenkin olen alkanut sisäistämään, että onni ei ole kilomäärästä kiinni. Ihan muunlaiset asiat merkitsevät vaakakupissa enemmän. Ja että on aika paljon itsestä kiinni, millaisista asioista päättää olla onnellinen ja millaisten antaa masentaa. Mä nyt päätän, että en jaksa tästä ottaa isompaa pulttia.

Ylimääräiset kilot eivät myöskään tee kenestäkään laiskaa, kuritonta tai huonoa ihmistä. Ylimääräiset kilot eivät poissulje urheilullista tai terveellistä elämäntapaa. Päinvastoin! Moni vähän runsaampi nainen saattaa olla hoikkaa kanssasisartaan paremmassa fyysisessä kunnossa.

Ne kilot on siinä ihan syystä. En voi olettaa, että näillä vuoden aikana eletyillä elämäntavoilla tulos olisi muunkaanlainen kuin lihominen. Nyt on menty yli kulutuksen ja sillä siisti. Jos asialle haluaa tehdä jotain, sitten pitää oikeasti tehdä jotain. Simple as that. Joko tarttuu toimeen, tai hyväksyy asian. Ei ole välimallia tässäkään asiassa. Se ei siitä itkemällä muuksi muutu eikä valittaminen ole ennenkään auttanut. Mököttämällä saa itselleen vaan huonomman fiiliksen, ei muuta.

Vaikka nyt on menty vähän perse edellä puuhun, ei se tarkoita ettenkö enää onnistuisi yrityksissäni. Ei ole olemassa mitään yhden mahdollisuuden toimintamallia! Parhaimmatkin meistä yrittävät, kunnes onnistuvat. Niinkuin Thomas Edisonkin sanoi: ”En epäonnistunut. Löysin 2 000 keinoa, miten hehkulamppu ei syty. Tarvitsin vain yhden keinon saadakseni sen syttymään”.

Vaikka mieli ei olekaan maassa, toki toivon pääseväni näistä kiloista vielä eroon. Aion kuitenkin lähestyä asiaa vähän eri kulmasta. Yritän enemmänkin löytää sellaisen mulle sopivan rytmin arkeen. Niin, että olisi hyvä olla fyysisesti ja henkisesti. Sellaiseen tasapainoon pääseminen on mielestäni hurjasti paljon olennaisempaa kuin takaisinlihottujen kilojen määrä.

Lue myös nämä:

Onnistuneen laihduttamisen salaisuudet – Laihduttamisen ABC!

Älä laihduta tänään(kään)

*****

Seuraa blogia: Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen