Postimyyntikirous – yksi pahvilaatikko ja niin paljon tunteita!
Puhelin pimpahtaa. Hentoinen valo vilkkuu saapuneen viestin merkiksi. Sekunnin murto-osan mietin, että kuka mulle laittaa tavallisen tekstiviestin? Eikö kaikki nykyään Whatsappaa? Sitten se iskee. Silmät kirkastuvat, vatsanpohjassa muljahtaa ja sormissa kihelmöi. Se on saapumisilmoitus!
Karkaan töistä muutaman minuutin aikaisemmin, jotta ehdin poiketa pakettiautomaatin luona. Näppäilen tunnuskoodin puhelimestani ja hetken tunnen olevani jännittävässä arpapelissä: mikä ovi popsahtaa auki? Onko se M- vai L-kokoinen ovi? Vai kenties XL? Pops. Se on XL!!
Kaasujalka on ehkä vähän raskaampi kuin yleensä ajaessani kotiin. Mietin samalla, missä järjestyksessä vaatteeni kokeilisin? On tärkeää laatia strategia, jotta sovittelu sujuisi mahdollisimman mukavasti. Ensin kokeillaan paidat, sitten housut ja vasta sitten mekot. Alusvaatteet, uima-asut ja asusteet viimeisenä. Voi tätä onnenpäivää! Saankohan jo huomenna laittaa uudet vaatteet töihin?
Avaan aarrearkkuni. Ihana ropina ja rapina. Pikku muovipusseja, jotka kätkevät sisäänsä mitä ihanampia kankaita, kuoseja ja materiaaleja.
Muutaman pussin ohitan avaamatta, väri on ruma. Kohta kolmas pussi on revitty auki mutta edelleenkään en ole saanut mitään päälleni asti. Hymy alkaa vähitellen hyytyä. Ensimmäinen paita oli kamala lumppu, toisen kaula-aukosta ei mahtunut pää läpi ja kolmannesta näkyi sivutissi. Jatkan tutkimusretkeäni orastavalla pessimistisyydellä. Kivat housut – mutta nää on varmaan tarkoitettu 11-vuotiaalle. Housut jää jo pohkeisiin kiinni. Tarkistan kokonumerot. Ihan oikein on. Olen näköjään tilannut muutaman mekonkin: toisesta jää vetoketju kevyet 32 senttiä vajaaksi ja toinen roikkuu päällä. Molemmat mekot on samaa kokoa. Mikä näitä vaatteita vaivaa?! Ihan kun näitä ei olisi tarkoitettu ihmisen päälle ollenkaan.
Paketista jää käteen sukat ja yksi mekko, jonka päätän pitää ns. tavoitemekkona. Voidaan olla montaa mieltä siitä, kannattaako tavoitemekkoja pitää kaapissa. Varsinkin kun ne edellisetkin tavoitemekot roikkuu kaapissa laput paikoillaan.
Petturi. Sinä nimeltä mainitsematon ruotsalainen muotijätti, jonka logo koostuu kahdesta punaisesta konsonantista. Laatikko jää revittynä keittiön pöydälle. Siinä se köllöttää, kunnes on ihan pakko palauttaa tuo murskattu unelma lähettäjälleen. Joka kerta vannon, että tämä oli viimeinen kerta!
Mä ostin just kyseisestä firmasta tosi kivannäköisen neuleen. Noh en kerennyt edes pesuun sitä laittaa kun se jo nyppääntyi! siis arkikäytössä nyppääntyi aivan järkyn näköiseksi. Olenkin miettinyt mistä saisi kivoja mutta LAADUKKAITA vaatteita.. ei jaksa enää niitä lumppuja 🙁
Päätin tänään, että käyn kommentoimassa kaikkia mun suosikkiblogeja, koska en oikeastaan ikinä tee niin. Löysin sun blogin vasta jokunen kuukausi sitten, mutta siitä on tullut lyhyessä ajassa yksi mun lemppareista. Aihepiiri ja sun tapa kirjoittaa on ihan huippu! Uskon, että meitä ”hiljaisia” lukijoita on paljon. Ei kai mulla muuta pointtia tässä ollut kuin se, että jatka samaan malliin 🙂
Vitsit, kiitos! Kiva kun oot löytänyt tänne. Mä oon kans vähän huono kommentoimaan blogeihin ja kuulun niihin ns. hiljaisiin lukijoihin. Mut kiva että kommentoit nyt, tulee aina niin hyvä fiilis kun joku on tykännyt mun höpinöistä:)