Vapaasyöntipäivä – koska uskaltaa herkutella?
Keventelyä on takana nyt sellainen 1,5 viikkoa ja toistaiseksi on hyvin mennyt. Ei oikeastaan ihmeemmin mielitekoja tai muutenkaan vaikeuksia mihinkään suuntaan, osittain varmaan koska tämän hetkinen ruokavalio on jo valmiiksi aika joustava. Esimerkiksi eilen ihan tyytyväisenä mussutin lasten kanssa leivottuja teeleipiä vaikka ne ei varmaan ihan optimaalisinta iltapaa olleetkaan. Ainoa ero oli, että normaalisti olisin syönyt niitä neljä ja nyt söin kaksi. Leivottiin ne myös täysjyväjauhoihin ja lisättiin porkkanaraastetta, joten tuskin kovin syntisiä olivat vaikka siltä maistuivatkin?
Mutta väkisinkin pitää miettiä, missä kohtaa antaa itsensä oikeasti höllätä. Varsinkin jos noudattaa tarkkaa ja vähäkalorista dieettiä on jossain vaiheessa pidettävä vähän rennompi syömispäivä, jotta aineenvaihdunta pysyisi vireänä. Ja lahoaahan siinä pääkin, jos ikuisesti mussuttaa selleriä. Silloin tällöin hihnan löysääminen on siis ihan fiksu juttu!
Mä en varmaankaan kalorivajeen puolesta tarvitsisi vapaasyöntipäivää, mun päivittäinen miinus on sen verran pieni, ettei se kamalasti kerrytä painetta mättöpäivälle. Mutta koska dieetin ulkopuolella on muutakin elämää, pitää välillä näitäkin päiviä harrastaa oli tarve tai ei. Nyt mulla olisi tällainen tilanne tulossa oikeastaan kahtena seuraavana lauantaina: tiedossa olisi ravintolaruokailua, naisteniltaa, kylpyläreissua ja ties mitä. Järkikin sanoo, että molempina viikonloppuina ei voisi ruokkia sisäistä pullukkaansa holtittomasti, paitsi jos on valmis ottamaan tuloksissa vähän takapakkia. Oonko mä valmis? Vai pitäisikö toisena päivänä pitää itsensä kurissa? Pystynkö mä ylipäätän pitämään itseni kurissa?
Jos suoraan sanon, niin vapaasyöntipäivän pitäminen vähän kauhistuttaa. Jos olisi fiksu suunnittelisi tuon päivän etukäteen, määrittelisi mitä silloin saa syödä – ja pysyisi näissä raameissa. Mutta käytännössä rennompi ranne lappaa kitaan helposti vähän liikaakin vapautta. Mulla ei ole niin kovaa itsehillintää, että osaisin näinä päivinä elää järkevästi. Ja toisaalta en ole varma haluanko edes. En mä halua olla se tyyppi, joka kantaa tupperikipossa omat kanat mukanaan juhliin tai joka tilaa ravintolassa hampurilaisen ranskalaisilla – ilman sämpylää ja ranskalaisia.
Paljoltihan näissä tilanteissa on kyse siitä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Jokaisen tilanteen kohdalla pitää valita: onko tämä sen arvoista? Onko nyt tärkeämpää elää hetkessä, nauttia ja hankkia muistoja? Vai onko tärkeämpää pitää kiinni ruokarytmistä ja miinuskaloreista? Jos tulossa on vuosisadan bileet, joita olet odottanut puoli vuotta: tottakai otat rennosti ja nautit! Mutta jos kalenterissa on kuivat sukujuhlat, niin ehkä löysääminen ei tuo elämään lisäarvoa.
Ja eihän nyt silloin tällöin ravintolassa syöminen ihmistä lihavaksi tee. Se arkihan vaakakupissa enemmän painaa. Mutta kun se juhla tuppaa helposti siirtymään sinne arjen puolelle, silloin aletaan olemaan ongelmissa.
Jaa-a. Ehkä ratkaisen tämän tuplaviikonloppu ongelmani sitten viikonloppuna. Fiilistelen vähän miltä tuntuu ja menen sen mukaan. Jonkinlaista ruotua koitan pitää, ettei nyt ihan mahdottomaksi menisi.