Olipa kerran elämä. Ja ruokavalio.

Tiedättekö lasten piirretyn ”Olipa kerran elämä”? Tämä postaus on ehkä helpompi ymmärtää, jos kyseinen takavuosien sarja on tuttu. Itse tuijotin sitä lapsena häkeltyneenä ja ihastuneena, ja nyt aikuisena olen havahtunut sarjan ajatusmaailmaan ihan uudessa yhteydessä.

En nimittäin oikein itsekään tiedä miksi, mutta usein visualisoin syömäni ruuan vaikutukset kehossani. Se tapahtuu ihan automaattisesti. Tällä, ehkä erikoisella tavallani, on ollut toisaalta vain positiivisia vaikutuksia, joten miksipä siis ei. Selitän mitä tarkoitan.

Kun olen esimerkiksi laittamassa kourallista pähkinöitä suuhuni, syntyy minulle mielikuva hyvästä rasvasta, jota elimistöni tarvitsee moniin toimintoihin. Näen, kuinka rasva voitelee kehoani ja ravitsee aivojani. Kuulostaako hullulta? Vettä juodessani kuulen, kuinka jokainen solu minussa kiittää, kuin janossa pidettyinä. Vesi puhdistaa ihohuokoset ja imeytyy kudoksiin laittaen nesteille vauhtia. Kun syön uunilohta, mietin miten kalan proteiini siirtyy suoraan lihasteni rakennusaineeksi ja kun herkuttelen marjoilla, kuulen, miten kehoni eri osat syttyvät vitamiineista.

Visualisointi toimii myös toisin päin. Karkkisäkkiä tuhotessani, mieleni valtaa yllättäen ajatus hätääntyneestä haimasta, joka yrittää paniikissa pumpata insuliinia ja selvitä järkyttävästä sokerikuormasta ja rasvasoluista, joilla on alkamassa megaluokan bileet. Kaikki tämä, kuten oman lapsuuteni lempilastenpiirretyssä ”Olipa kerran elämä”.  Ne puhuvat solut, elimet ja bakteerit, joiden kautta oli helppo oppia kehon toimintoja, kommentoivat, huutelevat, iloitsevat. Outoa? Ehkä.

Minua visualisointi kuitenkin auttaa monellakin tavalla. Ensinnäkin, se auttaa minua tiedostamaan syömäni ruuan vaikutukset kehossani. Tietenkään vaikutukset eivät ole niin nopeita, kuin mielikuvani antavat ymmärtää, mutta pitävät pitkässä juoksussa paikkansa. Toiseksi, tulen yhä useammin kysyneeksi itseltäni:

Tarvitsenko tämän aterian?

Mitä varten syön nyt?

Onko minun nälkä? Vai sittenkin jano?

Mikä osa kehostani kaipaa ravinteita? Mitä erityisesti?

Onko nestetasapainoni huono?

Syönkö johonkin tunteeseen vai turruttaakseni sen? Syönkö pitkästymiseen, hermostumiseen?

Kaipaanko lisää hiilihydraatteja? Ehkä rasvaa?

Visualisointi tekee myös syömisestä tietoisempaa ja lisäksi visualisoinnin kautta näen syömisen myönteisenä asiana, tapana helliä kehoani. Aina en tietenkään saa näitä mielikuvia, enkä niitä kaipaakaan. Koen, että herkuttelukin on osa elämää. Mistään kontrolloinnista, ruokapelosta tai siitä, että ajattelisin, että donitsi siirtyy suoraan vyötärölleni, ei ole kyse.

Olen lukenut intuitiviivisesta syömisestä, jossa syödään oman sisäsyntyisen vaiston mukaan, liikaa kontroilloimatta tai suunnittelematta. Ajattelen, että tämä visualisoiva syöminen on kuitenkin hieman eri asia. Minua se kuitenkin palvelee. Tulen syöneeksi ruoka-aineita, joita ajattelen kehoni ja sen solujen tarvitsevan. Toisaalta, vältyn ehkä syömästä järjettömiä määriä herkkuja, pikaruokaa tai lisäaineita näiden mielikuvien ansiosta.

Tätä kirjoittaessani kehoni myhäilee tyytyväisenä, tasapainoisen, ei-liian-raskaan lounaan jälkeen. Jälkiruuaksi taidan ottaa palan suklaata. Mielihyväkeskukseni kaipaa sitä juuri nyt ja aivojeni välittäjäaineita valmistavat solut huutavat, Jee!

Uskon, että moni voisi hyötyä visualisoivasta syömisestä. Se auttaa ja kannustaa tekemään terveellisiä valintoja, päivittäin, kuitenkaan rajoittamatta tai kieltämättä mitään ruokia tai ruoka-aineita.

Onko kellään samanlaista tapaa? Visualisoitteko te ravinnon vaikutuksia kehoonne ja mieleenne? Oliko teilläkin kerran elämä? Ja ruokavalio 🙂

<3 Anna