Mulla on tänään synttärit! Mites onko ikäkriisiä?

Mikä päivä tänään on? No mun synttäripäivä! Taas yksi vuosi lisää mittariin, ahdistaako? Pukkaako kriisiä? Vai onko ihan yhdentekevää? No mä kuulkaas kerron!

Ikäkriisi taitaa olla aika tavallista. Varsinkin siinä kolmenkympin kynnyksellä alkaa ajan rajallisuus tuntumaan ja tähän mennessä pitäisi monen mielestä olla jo tiettyjä rajapyykkejä saavutettuna. Itse kävin kyllä pienen ikäkriisin läpi täyttäessäni kolmekymmentä. En enää ikinä olisi kaksikymppinen! Pelotti ajatus lähestyvästä nelikymppisyydestä: sellainenhan on jo vanha ihminen! Kohta tulisi rypyt, vaihdevuodet ja roikkuvat tissit. Nuoremmat menee sivuilta ohi ja kohta huomaan olevani totaalisesti pihalla maailman menosta.

Se kriisi meni onneksi suht nopsaa ohi. Ehkä osittain siksi, että mun ns. isot linjat oli jo saavutettu tuolloin: oli aviomies, lapset, talo, koira ja työpaikka. Eniten silloin stressasi kehon vanheneminen ja periaate siitä, että ikänumero alkoi kolmosella.

Miltä vanheneminen tuntuu nyt?

Tiettekö, mulla on sellainen olo, että mun paras aika on vasta edessäpäin. Kaksikymppisyys antoi mulle kyllä paljon, mutta ihan erilaisia asioita kuin mitä kolmekymppisyys nyt tarjoaa. Kakkosella alkaessani mulla oli nopeampi aineenvaihdunta, siedettävät krapulat ja loputon energia. Sain lapsia, rakensin talon ja saavutin tietyn sosiaalisen aseman. Mutta nyt! En ehkä jaksa enää valvoa ja villasukat kuuluu vakiona mun lauantai-iltaan mutta elämä on jotenkin tasapainoisempaa, monipuolisempaa ja selkeämpää. Mulla on fiilis, että teen koko ajan jonkinlaista kasvuprosessia ja ikäänkuin kypsyn paremmaksi. Onhan tässä edelleen vähän hapuilua, mutta pohja ei tunnu enää niin hataralta.

Ja joo, onhan tässä huonojakin puolia. Iho ei ole enään nuorekas, läski tarttuu tiukemmin vyötärölle enkä tiedä kuka hemmetti oli se Emma-gaalassa kiroillut Leo? Juhlista toipuminen vie kaksi päivää. Keikalle ei voi enää lähteä jos showtime on klo 24: ei jaksa valvoa. Ulkonasyöminen ei ole enää yhtäkuin 10 euron hampurilaisateria vaan nyt menee 62 euron Ala Carte. Kroppa ei ole enää joustava ja kestävä, nyt pitää ihan oikeasti lämmitellä ja venytellä jos ei halua välilevynpullistumaa.

Välillä harmittaa, että kroppa ropistuu nopeammin kuin haluisin. Tottakai toivoisin olevani ikuisesti sileä, kimmoisa ja heleä. Mutta tähänkin on itseasiassa olemassa keino, miten asian kanssa selviää Tai näin ainakin mua vielä vanhemmat ja viisaammat ovat sanoneet. Tiedättekö mikä se on? Se ettei anna sen häiritä! Sitä oppii, että nuoruus ei ole ainoa kriteeri kauneudelle. Ihan yhtälailla ryppyinen ja roikkuva voi olla upea ilmestys! Ja on aika turhaa surra sellaista, mille ei voi mitään. Omasta kunnostaan ja habituksestaan voi ja kannattaa toki pitää huolta, mutta vanheneminen muuten on aika väistämätöntä meille kaikille. Joten, ei kannata stressata!

Pystyn jo jotenkin aavistamaan, että tulevaisuudessa tulen olemaan henkisesti vahvempi, viisaampi, kokeneempi ja tiedän varmasti tarkemmin, mitä tältä elämältä tahdon. Sellaista aikuisen naisen hönkäystä on ilmassa. Mulla on tunne, että vaikka fyysisesti vanhenen niin henkisesti nuorenen? Vitsit, en malta odottaa!

Nuorihan mä edelleen olen. Mutta onneksi en enää kaksikymppinen kuitenkaan!