30.8.2018

Tänään siitä on viisi vuotta – Muuttiko syöpä mua?

Tasan viisi vuotta sitten tänä päivänä sain tietää sairastavani syöpää.

Aina silloin tällöin pysähdyn edelleen miettimään, mitä tuosta sairastamisesta jäi käteen. Muuttiko se mua? Tekikö se musta jalomman ja kiitollisemman? Arvostanko enemmän pieniä asioita ja pidänkö elämää hauraampana?

On ollut samaan aikaan pelottavaa ja huojentavaa huomata, että ihan samalla tavalla olen turhamainen, pienistä murehtiva ja aikaa haaskaava ihminen kuin ennenkin sairastamista. En voi siis sanoa, että olisin jalostunut jotenkin laadukkaammaksi yksilöksi. Vannoin jossain kohtaa, etten enää ikinä ärsyyntyisi hiuksistani, jos sellaiset takaisin päähäni saisin. Mutta niin vaan samalla tavalla tuijotan karvareuhkaani peilistä ja kiroan sen oikukkuutta, väärää väriä ja liian suoraa olemusta. Ja niin vaan keskityn liian pulleisiin käsivarsiin, maharöllöön ja selkätisseihin, vaikka vannoin ettei ulkonäkö olisi mulle vastedes kovinkaan tärkeä. En myöskään elä päiviäni ”kuin viimeistä päivää”, vaikka niin lupasin itselleni.

Ehkä meidät on tarkoitettu hajoaviksi – jotta voimme koota itsemme uudelleen

Välillä mietin, menikö sairastaminen mun kohdalla jotenkin ”hukkaan”. Mä kävin niin sanotussa puhdistuspisteessä: kun kaikki tavoitteet, ennakkoluulot, kriteerit ja asenteet riisutaan. Olet raaka ja alaston ihminen, jonka tehtävänä on koota kaikki uudelleen palasista. Jos olet fiksu, jätät kasaamatta kaikki vanhat angstit ja huonot tavat. Otat uuteen palapeliisi mukaan vain hyviä paloja – niitä joilla elämästä tulee hyvää ja rikasta. Lopulta vakavakin kriisi saattaa kääntyä voitoksi ja kasvat uudeksi, vahvemmaksi yksilöksi. Osasinko koota palapelini oikein? Käytinkö sairauden tuoman tilaisuuden hyväkseni? Kun ei musta tullutkaan jalo ja henkevä. Nyt kun täällä kiukuttelen ja itken lihavuuskompleksiani, mietin olisko niin, että näitä puhdistuspisteitä tulee elämässä useampia. Ettei olekaan tarkoitus yhdellä kerralla jalostua superihmiseksi. Jospa meidän vaan on tarkoitus hajota tietyin väliajoin, jotta saamme mahdollisuuden kasata kaiken uudestaan? Vähän niinkuin järjestelmäpäivitys.

Vaikka en edelleenkään ole Äiti Teresa tai Mindfulness -expertti, ilman sairastamista mun viimeiset viisi vuotta olisivat varmaan olleet aivan toisenlaiset. Yksi asia on johtanut toiseen ja näen oikeastaan kaikessa polun johtavan tuonne vuoteen 2013. Jos en olisi sairastanut – en olisi aloittanut laihduttamista. Jos en olisi laihduttanut – en olisi aloittanut uusia harrastuksia. Jos en olisi aloittanut uusia harrastuksia – en olisi saanut uusia ystäviä. Ja niin edelleen. Kaikki linkittyy toisiinsa ja johtaa hetkeen, jolloin päätin ottaa enemmän vastuuta itsestäni ja omasta onnestani. Välillä vaan navigaattori näyttää U-käännöstä, mutta reitti on silti olemassa. Kumpa vaan aina muistaisi tämän.

Kaikella on tarkoituksensa ja kaikki liittyy kaikkeen

Muuttiko sairastaminen mua? Tietyllä tavalla kyllä. Olen varovaisempi. Pelkään enemmän asioita. Sellainen luja usko tulevaisuuteen on laimentunut. Olen myös herkempi, avoimempi ja tunteellisempi. Ja vaikka en sitä aina näe: olen varmaan myös rohkeampi, toimeliaampi ja itsevarmempi.

Ehkä siis jotain on jäänyt takataskuun. Jos ei muuta niin se, että jokainen asia voi johtaa seuraavaan. Ehkä mun tän hetkisellä mielialalla on myös joku tarkoitus, ehkä mun vaan tarvitsee käydä tämäkin läpi ja katsoa mihin se johtaa. Ei tämä ainakaan voi olla pahempi polku, kuin se viiden vuoden takainen? Vaikka en uskokaan siihen, että olisin jotenkin velkaa universumille terveydestäni, olen velkaa itselleni. Mulle on annettu mahdollisuus uuteen alkuun ja olisi hullua jättää se käyttämättä.