Mun oma TV-show

Muistatteko sellaisen legendaarisen TV-sarjan kun Frendit? Mä olen katsonut kyseisen sarjan varmaan 10 kertaa alusta loppuun. Sen lisäksi, että sarja oli äärettömän hauska, oli siinä jotain mikä edelleenkin saa mut liikuttumaan. Se ystävyyden taso oli jotenkin niin syvää ja sitä toivoi joskus löytävänsä jotain samantapaista. Että saisi olla oma itsensä yhtä hölmössä porukassa.

Tänä pääsiäisenä tuli tavattua ystäviä enemmän kuin normaalisti. Perjantaiaamuna puettiin vaatteet päälle ja lähdettiin ystävien kanssa kävelylle. Aurinko paistoi ja katseltiin porukalla meidän apinoivia lapsia leikkipuistossa. Juteltiin niitä näitä, naurettiin ja vähän puhuttiin vakaviakin. Extempore väännettiin yhdessä koko sakille ruokaa. Tuli sellainen lämmin olo ja mietin, kuinka arvokasta tällainen on. Että on ystäviä, joiden luona tuntee olonsa kotoisaksi.

Lauantaina juhlittiin toisen ystävän syntymäpäiviä. Järjestin meillä pienet etkot ja kaikki vieraat toivat jotain tullessaan. Mietin kuinka hienoa on, että he halusivat jakaa ruuanlaiton taakan kanssani. Yhdessä koottiin meille ruokapöydällinen ja nautittiin hetkestä ennen juhlia. Tupsutettiin puuteria, tuunattiin mekkojamme ja fiilisteltiin iltaa.
Niin ja oli niitä miehiäkin siinä, mutta tietääkseni he eivät tupsuttaneet puuteria?

Illan pääteemana oli murhamysteeri 20-luvun henkeen. Paljettimekkoja, silinterihattuja ja ihaltavasti rooleihinsa uponneita ihmisiä. Yrityksistäni huolimatta en saanut murhaajaa selville mutta vitsit että oli kivaa! Paljon tanssia, hyviä keskusteluita, naurua, vanhojen muistelua ja uusien muistojen luomista.

Seuraavana päivänä tukka pystyssä ja edellisen päivän meikit poskilla raahauduttiin rääppiäisiin. Sielä me istuttiin taas porukalla keittiönpöydän ääressä ja kertailtiin edellistä iltaa. Taas oli niin luonteva olo. Ei haitannut istua siinä silmät väsyneinä ja ajatukset utuisina, samalla viivalla oltiin kaikki.

Mietin, että ehkä mulla kuitenkin on tässä ympärillä mun oma Frendit TV-sarja. Samalla tavalla jaetaan iloja ja suruja, kerätään yhteiseen koriin kokemuksia ja hölmöillään aina tilaisuuden tullen. Olen tästä aiemminkin sanonut, mutta edelleen hämmentää kuinka rakkaita ihmisiä mulla on ympärillä. Kaikilla ei ole asiat näin hyvin. Se saa mut arvostamaan tätä entisestään.

Ystävyyden luominen ja ylläpitäminen ei ole aina niin helppoa. Se vaatii joskus enemmän kuin antaa. Mutta vitsit mikä kultakaivos se onkaan, kun kaikki palaset loksahtaa kohdilleen!

Henna-parasta-ennen-blogi-laihdutus-dieetti-ruokavalio-liikunta-tankotanssi

 

Kommentit (2)
  1. Henna | Pölyä Pinnoilla
    2.4.2018, 21:12

    Tulipa todella hyvä mieli tätä postausta lukiessa! Ihanaa, kun sinulla on tuollainen ystäväjoukko ympärilläsi 🙂

    1. Niimpä, onnekas olen!:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *