2.9.2018

Miesten kriisi vs naisten kriisi

Mulla oli viime viikolla vähän vaikeaa ja se kyllä näkyi naamasta. Kotona oltiin jo vähän ihmeissään, mikä mua vaivaa? En yleensä hirveästi jaa näitä fiiliksiä muuten kuin tyttökavereille mutta nyt päätin tehdä poikkeuksen. Päätin kertoa mielialani syyn miehelle.

Ajellessani kotiin töistä mietin etukäteen millaisia vertauskuvia käyttäisin. Jotain selkeää, teknistä jopa. Voiko itsetuntokriisiä verrata jotenkin vaikkapa autoon? Tai jääkiekkoon?

Kotona käännän ulko-oven kahvaa ja ripustan takin naulakkoon. Syke kohoaa ja tunne pienen palan nousevan kurkkuun. Tiedättekö tunteen: se pieni hetki ennen avautumista – kun vielä kaikki vähän jännittää ja se suuri murhe tai salaisuus tuntuu vellovana möykkynä rintakehässä. Toisaalta ei haluaisi sanoa mitään mutta olo on niin levoton, että tekisi mieli huutaa. Ja tieto siitä, että kohta on kohdattava ylitsevuotava tunneryöppy.

Hormoonihöyryinen sekopää

Viimein olen tilanteessa, jossa pitäisi sitten kertoa asiansa. Tuijotan toista silmiin ja odotan itseltäni jonkinlaista avausrepliikkiä. Nyt sanon! Ihan varmasti sanon! Mutta sitten suolaiset kyyneleet nousevat silmiin ja alahuuli alkaa väpättämään. Tunnen kuinka se möykky repeää ja hetkessä muutun vollottavaksi hyeenaksi.

BYÄÄÄHÄH HÄHÄÄÄÄ HÄÄÄHÄH!!

Jostain itkun seasta saan viimein sanottua ongelmani: MÄ OON LÄSKI!!!

No nih. Nyt ollaan kaukana fiksusta ja teknisestä keskustelusta. Siinä mä olen hermoromahduksen partaalla ja vähintään ziljoonan eri tunteen kourissa kuin Tempation Islandilla. En usko, että tämä on oikea lähestymistapa, jos tavoitteena on saada mies ymmärtämään naisen sisäistä kamppailua. Ja eihän se ollut. Vaikutin lähinnä sekavalta, hormonihöyryiseltä ja epävakaalta. Habitukseni perusteella olisi voinut kuvitella ongelman olevan suurempi kuin universumi. Mutta sen sijaan kyse olikin vain kolauksen kokeneesta itsetunnostani.

Pitäisikö naisten opetella ajattelemaan kuten mies?

Onhan miehilläkin itsetuntokriisejä ja kyllä heilläkin on vaikeuksia oman kehonkuvansa kanssa. Mutta tämän kokoluokan kriisit taitavat olla vain naisten ongelma. Miehet nimittäin ottavat asiat huomattavasti mustavalkoisemmin. Naisilla tuntuu olevan vähintään se 50 harmaata sävyä ja varalta vielä kopallinen muita värejä. Meidän päässä asiat ovat aina niin monimutkaisia ja vähintäänkin megaluokan katastrofeja. Pitäiskö meidänkin joskus opetella ajattelemaan vähän tiivistetymmin? Onko aina kannattavaa analysoida enemmän kuin on tarpeen?

Naisilla on varmaan suhteessa enemmän paineita, varsinkin ulkonäön suhteen. Näin ollen suuremmat kriisitkin on oikeutettuja. Mutta pitääkö mennä sinne äärirajoille saakka? Ketä se palvelee?

Kriisi on ohi, voitte palata paikoillenne

Mun pahin kriisini laimentui sitten lopulta. Oikeastaan kyllästyin siihen laamaantumiseen. Ensimmäinen naurahdus tuntui jotenkin petokselta, mutta seuraava oli jo helpompi. Olishan se helpompaa, jos ei tarvitsisi vajota joka kerta näin syvälle. Jos oppisi ottamaan vähän miehistä mallia ja selvittäisi päänsä tulevaisuudessa lyömällä vähän palloa tai istumalla hetken saunassa. Kaikille osapuolille helpompi vaihtoehto.