Kun heikkoutena ja vahvuutena on innostuminen

Lauantaiaamuna mulla piti olla PT:n kanssa salitreffit mutta ne sitten peruuntuivat. Tuumasin, että suihkasen sitten yksin salille. Keittelin aamukahveja ja myhäilin tyytyväisenä itselleni, sillä olin vähän ylpeä päätöksestäni lähteä salille yksin. Siivoilin aamupalaa pois ja energisenä sitten pyyhin keittiön pintoja vähän enemmänkin. Noin 5 tuntia myöhemmin löysin itseni metsästämässä parittomia sukkia ja koiran tennispalloja sohvan alta.

Kannoin hetkessä kaikki petivaatteet ja matot ulos. Erilaisia pesuämpäreitä, rättejä ja luuttuja lojui ympäri nurkkia. Revin laatikoista tavarat lattialle, järjestelin jääkaapin sisältöä ja asettelin koriste-esineitä strategisiin sommitelmiin. Mies tuli lenkiltä kotiin ja löysi mut hoilaamassa Hanuria rätti kädessä, tukka pystyssä ja edelleen yöppäri päällä. Meillä oli tunti aikaa ehtiä illanistujaisiin, joten siivous jäi kesken. Siivosinko myöhemmin loppuun? En. Kävinkö siellä salilla? En.

Mies tuli lenkiltä kotiin ja löysi mut hoilaamassa Hanuria rätti kädessä, tukka pystyssä ja edelleen yöppäri päällä.

Tänään aamulla sain idean Ikea-reissusta. Lapset oli helppo suostutella mukaan lupaamalla ruuaksi kuuluisia Ikea -lihapullia ja mieskin taipui, kun saisi ostaa meille uuden paistinpannun. Keskellä tuota ruotsalaista huonekalutaivasta(tai helvettiä) sain ajatuksen pojan huoneen remppaamisesta. Rohmusin kärryihin pojalle uutta mattoa, lipastoa, tyynyä sun muuta oleellista. Kotiin päästyäni tyhjensin pojan huoneen ja aloin repiä tapetteja seinästä – nyt tulisi uutta maalia pintaan! Irroittelin kätevästi pistorasiat, nostelin taulut seiniltä ja aloitin lattialistojen suojateippaamisen. Maalarinteippi kuitenkin loppui kesken, ja niin loppui innostuksenikin. Huoneremontin valmistelu vaihtui tämän blogin kirjoittamiseen, kun päähän muodostui äkkiä ajatus postauksesta.

Projekti-ihmisellä on viisi kättä, kaksitoista jalkaa ja pohjaton innostus

Olen aina ollut projekti-ihminen, teen sitä itseasiassa myös työkseni. Nautin suunnattomasti uuden idean tuomasta hurmoksesta ja siitä pohjattomasta innostuksesta. Hetken aikaa kaikki tuntuu mahdolliselta ja näen sieluni silmin erilaisia lähes majesteettisia lopputuloksia. Äkkiä mulla on viisi kättä, kaksitoista jalkaa ja lähes geenimuunnellun supersankarin ajatuskapasiteetti.

Kunnes vastaan tulee VIELÄKIN mielenkiintoisempi projekti. Hanskat tippuvat tiskiin ja edellinen projekti jää hylättynä odottamaan loppuunsaattajaa. Olen joskus aloittanut koiran trimmaamisen, kyllästynyt ja huomannut päivien päästä koiran edelleen kulkevan karvapuolena. Repinyt vaatteet kaapista ja lopulta sullonut ne muovipusseissa takaisin ylähyllylle. Mennyt vessaan käsipesulle ja lakannutkin pesun sijaan varpaankynnet. Laittanut kasvonaamion naamalle ja jäänyt tyhjentämään kylpyhuoneen viemäriä edelleen se naamio naamassa.

Toisaalta taas olen järjestänyt monet aivan mahtavat bileet lyhyellä varoitusajalla. Maustanut arki-iltoja kokkaamalla hetken mielijohteesta kolmen ruokalajin illallisen. Kävellyt matkatoimistoon ja startannut reissuun samana päivänä. Nopea innostumiseni on mielestäni ollut aina yksi parhaita puoliani, vaikka joskus pieni hillintä tekisikin hyvää. En ajattele itseäni mitenkään levottomana, vaan enemmänkin hetkessä eläjänä ja idearikkaana.

Hetkessä eläminen ei ole laihduttajalle paras ominaisuus

Siinä maalarinteippiä vedellessäni mietin, johtuuko painonhallinnan takkuaminen juuri tästä luonteenpiirteestäni. Painonpudotus ja ruokavalion noudattaminen tunnetusti ei toimi projektiluontoisesti. Koko homma on liian tasaista ja jännitysmomentti on kadonnut pudotettujen kilojen myötä. Ehkä tarvitsen toisen lähestymistavan? Tai uuden lajin? Tankoilusta en luovu mutta jotain siihen kylkeen…Ja niin ilmoittauduin ilma-akrobatian alkeiskurssille!?

Lue myös nämä:

Avaimet onnellisuuteen – tämä tekee onnelliseksi

Onko painolla oikeasti mitään väliä?

*****

Seuraa blogia: Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen